Unohdus?

Olen seurannut TV-sarjaa "Alcatraz". Sen kummemmin spoilaamatta kerron vain, että useimmissa (tai ehkä kaikissa?) jaksoissa jossain vaiheessa eräs keskushenkilöistä ehdottaa "kohteelle", että hän pystyisi tarjoamaan unohdusta, sen että häneltä siivottaisiin pois  kipeät muistot.

Ei ehkä kovinkaan yllättävää, että olen muutaman kerran ohjelman jälkeen miettinyt, haluaisinko unohtaa jotain erityisesti juomiseen liittyvää.

En haluaisi. Unohtaminen ei vie tapahtunutta tapahtumattomaksi.  Muutama juomiskerta, jossa illan kohdalla on täydellinen blackout (muistin katoaminen), kiusaavat muistojani vielä enemmän kuin ne, joissa sentään muistan mitä olen tehnyt. Eivät ne muistot kivoja ole, mutta ne ovat osa minua ja elämääni. Ne tapahtumat ovat vaikuttaneet siihen, millainen minä olen tänään ja mitä teen, ja mitä olen tekemättä. Ne poistamalla häviäisi pala minua.

On minulla toki positiivisiakin muistoja alkoholin käytöstä, koska suurimman osan elämääni en ole ollut erityisen juoppo. Nuo muistot ovat vähän unenomaisia. Juuri nyt yritän muistella, miltä viini maistui, enkä oikein kunnolla sitä tavoita. Tai  punaviini ja juustot kynttilän ääressä. Tuossakin muistossa korostuu tunnelma. Muistan, että Ranskassa matkaillessamme huomattiin miehen kanssa, kuinka paljon juuston maku saattoi muuttua viinin kera ja ilman - mutta kumpaan suuntaan? Tai ehkä se oli vain erilainen maku.

Negatiiviset muistot eivät tietenkään herätä kaipuuta, mutta eivät nuo positiivisetkaan. Olisikohan sopiva vertaus aika, jolloin olen istunut hiekkalaatikolla. Hiekkakakkujen rakentaminen oli aikansa mukavaa, mutta on mukavaa että lapset kasvavat ja nyt niiden kanssa voi puuhata ihan muita, yhtä mukavia asioita.

Ehkä tuo positiivisten muistojen haalentuminen on alitajunnan työskentelyä sen hyväksi, että raittius säilyisi. Hyvä niin.

Pitkä viikonloppu

On se mukavaa kun termi "pitkä viikonloppu"ei tarkoita omassa elämässä sitä, että juominen on vähän venynyt arjen puolelle, vaan sitä että voi viettää viikonlopun ympärillä lomapäiviä kaukana arjesta - ainakin kuvaannollisesti.

Viime viikonloppu kului mökillä. Pikkuisen talvenvalmisteluhommia, paljon ulkoilua kosteasta säästä huolimatta. Illalla pikkuisen mökkijärvemme rannassa ihmettelemässä veden pintaan kertyvää riitettä, jota kuu valaisi usvaverhon takaa. Siinä hetkessä oli taikaa, ja oli hyvä olla se tuntemassa.

Päivälläkin aika sakea usva kietoi niin pihapiirin kuin metsänkin suojiinsa. Näköpiiri kutistui aika pieneksi, tuli tunne että oikeastaan muuta ei ole kuin se mikä on lähellä. Tärkeää oli se hetki, se tila.

Pysähtyminen ja oleminen on niitä nautintoja, joita olen löytänyt juomisen jätettyäni. Tuollainen hetki, tila, tunne ei tarvitse alkoholia, vaikka joskus niin luulin. On hyvä vain olla eikä paeta edes itseään.