Totuus tekee vapaaksi

Rajapyykki, kai se jotenkin pitää muistaa.

Neljä viikkoa ja yksi päivää sitten istuin alkuiltaa kahvilassa, kunnes tajusin että olin ihan huomaamattani juonut pullollisen viiniä (3 * 24 senttiä), vaikka oli ihan pikaisesti pitänyt käydä yhdellä. En edes muista, kuinka paljon edellisenä päivänä olin juonut, ja sitä edellisenä. Eikä sillä kai enää ole väliä, liikaa kuitenkin. Nyt, huomattavasti seesteisemmässä (ei ehkä kuitenkaan täysin seesteisessä) olotilassa ei voi kuin ihmetellä, miksi niinkin pitkään kiusasin itseäni, viikkotolkulla. Ajattelinko tuolloin, että joku tulisi ja kantaisi murheista ja vastuusta pois ja minun tarvitsisi vain lakata olemasta?

Jotkut juovat paetakseen yksinäisyyttä ja siitä seuraavaa pahaa oloa. Minä taisin juoda ollakseni hetken yksin, hetken vastuussa vain itselleni ja omista tekemisistäni. Paetakseni sitä, että minua tarvitaan - töissä, opiskeluissa, harrastuksissa, kotona. Paetakseni ehkä sitäkin, että arvostusta en saa sieltä mistä sitä ajoittain eniten kaipaan, tai yksinäisyyttä siitä ympäristöstä, jossa ei yksinäinen pitäisi olla. Paetakseni pelkoa, että se arvostus katoaa muidenkin ihmisten silmistä, jos epäonnistun.

Aika ristiriitaista. Minulla on erittäin vahva "tarpeelliseksi tulemisen" tarve, minua motivoi se että saadaan yhdessä jotain aikaan, töissä tai muualla. Äitiys on äärimmäisen tärkeä osa elämääni, ja ymmärtääkseni olen ollut ihan hyvä äiti suurimman osan lasteni elämää, tämä "selkeä" ryyppäyskausi jäi kuitenkin onneksi aika lyhyeksi (ja edelleenkin luulottelen, että suurinta osaa juomisestani ei muu perhe huomannut, "huonous" ilmeni ärtyneisyytenä ja kärsimättömyytenä, ei niinkään humalaisena sönköttämisenä).

Tuon vastuunpakoilun olen yrittänyt nyt terapioida itsekseni. Pistää asioita myös henkiseen tärkeysjärjestykseen. Viinareitin jo kokeilin, se ei ollut ratkaisu vaan lisäongelma, joten ratkaisut löytyvät muualta. Joissakin kuvioissa ratkaisu on tiedossa, joissakin pitää vielä työstää. Järkevää olisi vaikkapa luopua yhdestä puheenjohtajuudesta, mutta sisäinen pieni vastuuääni sanoo, että eihän niitä muita saa jättää pulaan. Opiskeluista tältä keväältä siivosin pois jo kaiken sen mitä pystyn, viimeinen siivoaminen tarkoittaisi myös muiden projektiryhmäläisten työn epäonnistumista, ja sellaista lastia en voi itselleni ottaa. Pakko tehdä. Enkä minä voi olla kuuntelematta mielenterveysongelmaista lähinaapuruston asukasta, tai ojentamatta auttavaa kättä perheriidasta kärsivälle nuorelle. Vaikken näitä kaikkia saa "kuntoon", yritän kuitenkin ymmärtää omat rajani ja laittaa toistaiseksi suoritustavoitteen tasolle "tarpeeksi hyvä".

Väistämättä jossain vaiheessa minun on pysähdyttävä miettimään sitä, jota kierrän kuin kissa kuumaa puuroa. Omaa avioliittoa. Aika ei kuitenkaan ole sille vielä kypsä, mihinkään suuntaan - ensisijainen tehtävä on vakiinnuttaa nykyinen raittius. Ymmärrän, että raittiuden alkuviikkoina ja -kuukausina - eli toipuessa - ajatuksetkin voivat olla levottomampia kuin pitäisi. Ja voihan olla, että sen yhteisyyden vielä löydämme, jos siihen alan itse panostaa. Omaa käytöstäänhän sitä voi muuttaa.

Tulipas tästä negatiivisen oloinen tunneanalyysi, ei pitänyt. Juomattomuus sinällään on minulle jo näidenkin vähäisten viikkojen jälkeen selviö, ei minun mitenkään tarvitse olla arkioloissa kieltäytyä juomisesta, panostaa juomatta olemiseen (suuri testi eli lomamatka on kokeilematta). Koen, että tässä vaiheessa minun on tärkeää näitä tunteita ja toimintatapoja analysoida, jotta paremmin voin huolehtia itsestäni ja pysyä "kaidalla polulla", ja toisaalta muuttaa niitä rakenteita jotka aiemmin juomiseen johtivat. Sehän kai päiväkirjan tarkoitus on, aukikirjoittaminen ja itsekseen "ääneen" pohdiskelu.

Eräässä nettikeskustelussa bongasin kirjoittajan sigin, otsikossa mainitun "Totuus tekee vapaaksi". Tuttu sanonta, en juuri siinä tilanteessa muistanut mistä (googlettamalla selvisi, Raamatusta). Se kuitenkin tuntui sopivan tähän minun kuukauteeni. Totuus - eli oman juomisongelman tunnistaminen ja tunnustaminen - teki vapaaksi: enää ei tarvitse juoda, ei piilotella, ei organisoida juomista. Nyt olen vapaa kohtaamaan maailman sellaisena kuin se on, ja käsittelemään ongelmani sellaisenaan ilman alkoholihuurujen pehmennystä.

Kekkoslaisittain voisi varmaan sanoa myös, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.

Nyt nukkumaan!

Peili

Aamulla kurkistus peiliin, pientä turhamaisuutta: hävinneet kilot (turvotus) näkyvät myös kasvoissa. En minä ikinä missin näköinen ole ollut, enkä tule, mutta kyllä peilistä kurkisti kivemman näköinen minä kuin neljä viikkoa sitten.

Tasapainoinen olo. Kun olen lueskellut noita alkoholistien ja alkoholistien läheisten tarinoita, ymmärsin yhden asian: monella epäonnistuneella vieroittautujalla juomisen lopettaminen on ollut uhraus, ja päivät kieltäytymistä. Vaikka nyt yritän kuinka syvältä näitä tunteitani ja tuntemuksiani pohtia, peilata sieluani, niin en minä sieltä uhrautumista löydä alkoholin suhteen. Ei vain tarvitse juoda, fyysiset alkoholivieroitusoireet ovat kuitenkin häipyneet ja krapularyyppy tuntuu kaukaiselta painajaiselta, jonkun muun elämään kuuluneelta.

En edes pelkää retkahtamista välittömässä lähitulevaisuudessa. Luulen, että minulla ne riskit ovat kuukausien päässä, mutta pitää nekin käsitellä nyt ennalta ja hoitaa tämä raittius selkäytimeen valmiiksi. Olenkohan liian ylimielinen?

Pelot paperille, osa 2

Pari viikkoa sitten kirjoitin otsikolla "pelot paperille" - silloin lopetuspäätöksestä ei ollut kahtakaan viikkoa.

Peloista ensimmäinen eli "en ole niin hyvä ja taitava kuin monet tuntuvat uskovan ja luottavan" on vielä olemassa, mutta eri tavalla. Tuolloin tuo pelko liittyi vahvasti siihen, että tuo toteutuessaan johtaisi omaan romahtamiseeni. Nyt tuo ei tunnu maailmanlopulta: jos minulta odotetaan liikoja enkä pysty kaikkea tekemään, niin oikea ratkaisuhan on keskustella miksi odotukset ovat pielessä, ja muuttaa odotuksia. Pelkona se näkyy sikäli, että en oikeastaan haluaisi tuottaa pettymystä kenellekään, käynnissä on töissä isojakin asioita ja haluaisin niin kovasti olla näkemässä että ne valmistuvat.

Tämä : "en saa valmiiksi niitä kaikkia asioita joita minun pitäisi (töissä, opiskeluissa, kotona)" pitää opiskelujen osalta paikkansa täysin, semminkin kun siinäkin on joitakin muiden kanssa yhteisiä projekteja. Tämä minulla ei ole nyt hallussa, en vain ole saanut asioita edistettyä. Pitäisi keksiä joku tapa lähteä kerimään sitäkin vyyhteä.

Erityishuoli teemaan liittyen: "en jaksa pysyä irti alkoholista ja pilaan sen jälkeen muiden ja oman elämäni". Juuri nyt on seesteinen olo, se että alkoholi ei ratkaise mitään (pikemminkin päin vastoin) on minulle jo selviö. Olen huomannut lukuisia positiivisia vaikutuksia myös omassa tavassani toimia, enkä juuri nyt ymmärrä miksi ihmeessä minun pitäisikään palata vanhaan. Onneksi ei tarvitse.

Ja pahnanpohjimmainen: "en ylipäätään jaksa". Nuo pari ensimmäistä viikkoa olivat kyllä aika masennuksen värittämiä. Nyt kun selvin päin analysoi tilanteita, niin esiin nousee itseäkin huolettavia uusia teemoja.

Kun tuo "pelot paperille" toimi kerran kaksi viikkoa sitten, niin uudistetaan listaa vähän, ja pidetään osa vanhoista. Yritän muotoilla myös sen, miksi ne pelottavat.  Toisena päivänä yritän keksiä näihin jotain ratkaisukeskeistä lähestymiskulmaa.

• en saa kevään opiskeluprojektia menestyksellä päätökseen, ja muiden ryhmäläisten opiskelumenestys kärsii (oliskohan tämä variaatio jaksamisteemastakin)
• töissä "projektit" A, B ja C eivät etene riittävästi. A:ssa olen ollut jo ideoijana, ja niin minä kuin moni muukin asettaa siihen suuria odotuksia, enkä haluaisi että se ei onnistukaan. B:n valmistuminen edellyttää myös minun jaksamistani ja käytännön työpanosta onnistuakseen. C on kokoelma pienempiä kokonaisuuksia, jotka vaikuttavat kuitenkin muutaman kymmenen ihmisen tapoihin tehdä asioita; se, miten niitä kehitetään ja mihin suuntaan on minun varassani, ja pelkään että en ole tarpeeksi taitava.
• pelkään, että perhetilanteessa (avioliitossa) tapahtuu muutoksia nyt kun en enää lievitä loukkaantumisen tunteita ja jaksamisen puutetta alkoholilla. Mahdollinen avioero pelottaa, kuten suuret muutokset muutenkin.
• pelottaa, että ne säryt joita minulla on, ovat oire jostain vakavammasta. Onko niin, että olen turruttanut kivutkin alkoholilla ja on jäänyt huomaamatta jotain olennaista?

Nyt sitten jätetään nämä pelot tänne hoitumaan ja palataan sorvin ääreen. Ratkaisukeskeisesti päätän, että tänä iltana teen vihdoin oman työlistani tuosta opiskeluprojektista. Asia kerrallaan.

Neljäs viikonloppu ohi

Tämä on taas tämmöinen "pakko kirjoittaa joku havainto" -kirjoitus. Tämä päivä kulunut harrastuksissa aamuvarhaisesta asti. Kotiuduin vasta kuuden maissa, saldona väsynyt mutta hyvä mieli. Pakollinen alkoholiajatus oli kai se, että ohi mennen muistin aiemman vastaavan tilanteen, jossa olin hyvin krapulaisena, ja päivä piti sinnitellä läpi. Enpä tullut kaivanneeksi tuota(kaan) tunnetta - juomatonta viinaa ei kukaan ole tainnut katua.

Kävin plinkissä lukemassa alkoholistien läheisten tarinoita. Ne, jos mitkä havahduttavat tissuttelijan. Yksi kysymys mietitytti, vastasinkin siihen. Kirjoittajan puoliso tuntui olevan kovin lähellä sitä tilannetta, josta minulla homma lähti vähitellen lapasesta. On niin vaikea sanoa, milloin pitäisi reagoida kun toisen juominen huolestuttaa. Etäältä on helppo sanoa, että ota puheeksi, parempi aikaisemmin kuin myöhään. Pullonkallistelijan näkökulmasta katsovana en osaa itse edes sanoa, mikä olisi auttanut painamaan jarrua vielä aikaisemmin (en oikein osaa itsekään sanoa, milloin siirryin suurkuluttajaksi ja lopulta alkoholistiksi; jälkimmäistä ehkä pari vuotta, josta tosi kaltevalla pinnalla raittiutta edeltäneet muutamat kuukaudet, ja loput pari kuukautta ihan tipahtamisvaarassa). Alkoholistit ovat erilaisia, läheiset ovat erilaisia: mutta jotenkinhan se huoli pitäisi saada sanottua. Saattaa auttaa, tai sitten ei.

Perusoireet vieroitukseni/toipumiseni tässä vaiheessa? Väsymys: joo, mutta se taisi tulla toiminnantäyteisestä päivästä. Ärtymys: hivenen, mutta siinä tilanteessa olisin todennäköisesti ärtynyt vaikken ikinä olisi alkoholia maistanut. Lyhytjänteisyys: ei. Saamattomuus: kyllä osin; vieläkin mielen pohjalla kummittelee pari opiskelujuttua, joihin en yksinkertaisesti saa tartuttua, ja se harmittaa ja stressaa. Kumpikin jäi juomisen takia vähän hunningolle, ja tuntuu että niihin on erityisen vaikea tarttua. Pitäisi kuitenkin tuokin peikko saada taltutettua.

Raittiushumala, kuiva humala, nollalinja

Neljäs viikonloppu lähtenyt käyntiin lukumäärällisesti huomaamatta.

Semmoinen ilmiö, että alkoholismi, riippuvaisuus, juominen ja juomattomuus ovat pyörineet eri tavoin mielessä koko päivän, toistuvasti, ärsytykseen asti. Ei sillä, että olisi kaupungilla käydessä edes tehnyt mieli juoda olutta (kävin teellä menestyksekkäästi), vakiovierailubaarin ohi kävellessä keskustassa ajatus oli lähinnä että jaa, tuo on tuossa. Olkoon.

Ensinnäkin pohdin alkoholisoitumista. Mietin, että mikä yleensä ja erityisesti minut on saanut alkoholisoitumaan, ja ennen kaikkea mitä olisi pitänyt tapahtua toisin, että olisin ikäni pysynyt satunnaisena käyttäjänä. Minun alkoholismini on syntynyt hiljalleen, ehkä selvimmin viimeisen kymmenen vuoden aikana jolloin lapset ovat kasvaneet sen verran, etteivät tarvitse jatkuvaa huomiota. Jotain ajatuksia minulla on, miten tilanne ei olisi eskaloitunut näin pitkälle, mutta jätän ne ajatukset vielä hautumaan semminkin kun olisi houkutus ulottaa pohdinta muiden ihmisten käytökseen. Vastuussa olen kuitenkin vain omasta käytöksestäni.

Jos mennään esihistoriaan omassa elämässäni eli opiskeluvuosiin, niin ehkä ne juuret tälle tulevalle kehitykselle laskettiin silloin. Sama ilmiö leimaa tätä yhteiskuntaa edelleen, yhä vahvemmin. Alkoholihan on maineeltaan positiivinen: sitä nautitaan kun on juhla (en tarkoita tällä vappuryyppäämistä, vaan esim. omalla kohdallani hyvää viikonloppuateriaa ja rentoutumista, iloista yhdessäoloa); nuorena se oli erottamaton osa yhdessäoloa, sosiaalista toimintaa järjestöympyröissä. Millä tuonkaan maineen nyt alkoholilta poistaisi koko kasvavalta nuorisolta, onhan niitä muitakin keinoja pitää hauskaa ja rentoutua? Me keski-ikäiset taidamme jo olla menetetty sukupolvi, ja olemme loistavasti näyttäneet tätä "alkoholi kuuluu rentoutumiseen" -esimerkkiä.  :- Raittiushumalaa, halu pelastaa koko maailma saman aatteen taakse? (Ei ihan, ei minusta alkoholin poistaminen tästä maailmankaikkeudesta ole tarpeen, nauttikoon sitä ne jotka sivistyneesti kykenevät. Roolia vain voisi vähentää.)

Toiseksi pohdin tulevaa Keski-Euroopan reissua, tämä taitaa olla sitä kuivahumalaa (en kyllä oikein ole ymmärtänyt tuota termiä, kunhan arvailen). Matkoihin on kuulunut niin olennaisesti se viinilasillisen ääressä istuskelu ja ohikulkijoiden tarkkailu. En edelleenkään kaipaa alkoholia, mutta sellainen typerä ajatus pyörii mielessä, että miten sellaisessa paikassa voi vieraalla kielellä tilata mineraalivettä, nehän nauraa pihalle.

Kolmanneksi jostain syystä tarkkailin vastaantulijoita "sillä silmällä":  tuo on selvästi alkoholisti, onkohan tuokin, ja voi noita kuinka rappiolla ovat. Kahvilassa näin jopa sen toisen tulevaisuuteni, jota yritän välttää: kymmenen vuotta vanhempi ylipainoinen nainen, siististi pukeutunut, mutta jonka kädet vapisivat aika lailla sitä täyttä viinilasillista hakiessa. Ärsyttävää käytöstä, jotenkin ylemmyydentuntoista.

Kaikki nämä toivat jotenkin ristiriitaisen ja levottoman olon. Harmitti, että tuo teema jonka jo haluaisin olevan paketissa, lähtee rönsyilemään. Yritän nyt suhtautua tähänkin väistämättömänä vaiheena toipumisessa. Kuvittelen että se on sitä kuivahumalaa, johon pitää suhtautua retkahdusriskinä.

Positiivisena asiana sanottakoon, että tänään en ole ollut niin väsynyt.

Suorittamisesta olemiseen?

Aamun pohdinta: milloinkohan ihminen siirtyy/uskaltaa siirtyä raittiuden suorittamisesta nollalinjalaisena olemiseen?

Tällä hetkellä pakotan itseni suorittamaan, eli pohtimaan aihetta joka päivä ja käydä lueskelemassa ja kirjoittamassa plinkkiin juttuja. Tavallaan ärsyttää: kun alun ahdistuksesta pääsi irti, niin en kaipaa alkoholia nyt lainkaan. Mutta. Sen verran nöyrä olen, että yritän ainakin osaa noista ohjeista ottaa onkeeni ja ymmärtää, että retkahdusriski on ihan todellinen varsinkin muutaman seuraavan kuukauden aikana. Itseä pitää siihen valmistaa ja osata se estää.

Tuomittu epäonnistumaan?

Pistin tuonne linkkeihin toisenkin Sosiaalisairaalan ohjeen, "Haitallisia uskomuksia retkahtamisesta". Hyvää lukemista sekin, mutta ainakaan tänään en ole valmis allekirjoittamaan kaikkia "totuuksia", joita ohje sisältää.

Haitallisten uskomusten nro 3, 6 ja 7 mukaan minulla ei ole mahdollisuuksia raittiina pysymiseen, kun en ole (ainakaan vielä) aikeissa hakea ulkopuolista apua. En yritä kiistää ulkopuolisen avun merkitystä, enkä sitä että olen minäkin heikko, mutta vaikea uskoa että se ei olisi mahdollista. Toinen linkeissä oleva  tietolähde eli väitöskirja  ("Kolme reittiä toipumiseen") kertoo päinvastaista: että se spontaani toipuminen on mahdollista.

Onko tuo sosiaalisairaalan ohje siis osin (hyvää tarkoittavaa) medikalisaatiota, ilman "hoitoa" ei ihminen voi toipua?  Tuohon voinen omalta kohdaltani vastata toivottavasti vasta noin neljänkymmenen vuoden kuluttua.

Sanottakoon, että mielestäni päihdehuoltoon pitäisi panostaa nykyistä enemmän, ja erityisesti siihen vaiheeseen jossa korjattavaa vielä on. Alkoholismiin liittyy niin monimutkaisia oireyhtymiä vakavista mielenterveysongelmista alkaen aina pahaan fyysiseen riippuvuuteen, josta irtautuminen vaatii sairaalahoitoa.

Minä olen alkoholisti, se on selviö, mutta minulla täällä kulisseissa on vielä ollut asiat aika hyvin ja siten ehkä tätä omaehtoista toipumisreserviä. Minulla avun hakemisen kynnys on erittäin korkea, en osaa puhua itsestäni ja tunteistani. Jos esim. raitistuminen olisi luvanvaraista (lupa lääkäriltä), olisi se lupa minulta tässä ujoudessa jäänyt hakematta.

Vieroitusoireita: väsymys

Väsymystä pohdin taas. Tänään heräsin pitkästä aikaa herätyskelloon, muutamana edellisenä aamuna herättäjänä on toiminut perheenjäsenen tai nelijalkaisten liikehdintä. Tuntuu, että väsymys leimaa olotilaa varsin suuren osan päivää (ei aamulla). En oikein osaa arvioida paljonko siitä on vieroittautumisen vaikutusta, ja kuinka paljon sellaista joka oli olemassa jo ennen selviä päiviä, mutta en vain sitä huomannut (riittävän hyvin).

Jälkimmäinen vaihtoehto olisi huonompi, se tarkoittaisi hiipivää työuupumusta, jolle pitäisi kai aktiivisemmin tehdä jotain. Seuraan tilannetta. Harmittaa saamattomuus - vaikka tietysti ymmärrän, että alkoholi ei tässä olisi apuna, enkä sitä kaipaakaan.

Huomenta siis maailmalle! Torkutaan tämäkin päivä läpi :-)

Lopullisuus

Tänään tuli taas pohdittua raittiuden - ja alkoholiriippuvuuden - lopullisuutta. Lueskelin nimittäin eilen Järvenpään sosiaalisairaalan retkahdusohjetta (tai siis siihen varautumisen). Samoin lueskelin päihdelinkin keskusteluita, miten ihmisillä on retkahdus saattanut tapahtua usean kuukauden tai jopa kymmenenkin raittiin vuoden jälkeen. Tuo sosiaalisairaalan ohje oli hyvä, siinä oli konkreettisia esimerkkejä. Keskeistä olisi oppia tunnistamaan itsessä ne tilanteet ja tunteet, jotka saattavat johtaa itsekontrollin katoamiseen. Pitäisi pohtia aiempia retkahtamisia: niitä minulla ei vielä ole tällä (toistaiseksi ainoalla) juuri aloitetulla raittiusjaksolla, joten on vain pohdittava niitä mahdollisia retkahduksia.

Tunnetilat tulivat tuossa ohjeessa esille, ja siinä tunnistin viimeviikkoisen tilanteen, jossa väärällä äänensävyllä ja eleillä sanottu lause sai kiukun pintaan. Nuo ovat selvästi sellaisia "pitäis loiventaa" -tilanteita. Vaan millä ihmeellä saisi koko ympäröivän maailman sellaiseksi, ettei kukaan vain pikkusormen kärjelläkään erehtyisi ärsyttämään alkoholismista kärsivää primadonnaa? No joo, vakavasti. Tunteiden hallinta on kai se vastaus. Ja sen muistaminen, että ei se loivennus auta kuin hetkeksi.

Se lopullisuus siis mietitytti. Tässä raittiudessa ei ole mitään vikaa, mutta muutama kymmenen vuotta on pitkä aika. En enää ikinä halua kokea toista kertaa lopetuspäätöstä edeltänyttä itkemistä tai ensimmäisen raittiusviikon pelkoa ja paniikkia. Ikinä. Mutta 30 vuottakin on pitkä aika muistaa se.

Onneksi ei tänään(kään) tarvitse juoda.

Tuntemuksia

Eilisiltana tartuin puolison oluttölkkiin. En juodakseni vaan siirtääkseni sitä, oli tiellä. Ote oli tuttu, ja sisältö turhankin tuttu. Mieleen tuli automaattiajatus: "Ei, koska sitten niitä tulee lisää." Vastaus tuli nopeammin kuin se kysymys, joka oli "ottaisko hörpyn".

Ei voi kieltää, etteikö nyt, kolmannella viikolla, aina silloin tällöin tulisi mieleen että pitääkö tämän olla lopullista. Sitten toistetaan se pään sisällä käyty keskustelu- ja toisteluketju:

• sinulla ei pieni satunnainen juominen onnistu (tämä on tärkeintä muistaa)
• isosta juomisesta on isot haitat: perhe&vanhemmuus, mahdollinen isovanhemmuus, työ, terveys, masentuneet tunteet, krapula, vieroitusoireet, rahanmeno, aikaa tuhraantuu hukkaan
• juomisesta on vain hetken hyöty ja turtumus. Ne asiat, joita juomalla pakeni, eivät katoa minnekään
• juomattomalla elämällä ehtii saada enemmän

Näihin tunnelmiin.

Kolmas perjantai

Kolmas raitis perjantai. Perjantai on tietysti yksi päivä siinä missä maanantai tai torstaikin. Raittiita perjantaita on vaan niin helppoa laskea, koska perjantai on aiemmin ollut se päivä, jolloin on voinut juoda kolme olutta ilman että piiloutuu kulissin taakse. (Ja ne pari lisää sitten piilossa, mutta niitähän ei lasketa.)

Alkuillasta pieni perheensisäinen sanailu ja erimielisyys nosti tutun tunteen valitettavan pintaan. Juuri siinä tilanteessa kylmä olut olisi ollut paikallaan, aina ennen on ollut. Vaan ei enää. Melkein säikähdin sen tunteen vahvuutta. Ja myös sitä, kuinka hitaasti kiukustumisen tunteet häviävät elimistöstä, vielä tuntuu sormenpäissäkin tuo mielentila. Ovatkohan nämä fyysiset reaktiot henkisiin mielentiloihin / tuohtumukseen vieroitusaikana voimakkaampia kuin normaalisti? Että elimistö olisi jotenkin tottunut, että "joku" leikkaa mielentilan terävyyttä ja siitä syystä viesti pitää tuoda aivoille vielä normaalia voimakkaammin.

Tuota hetkellistä tunnetta lukuunottamatta tämä ottamatta jättäminen alkaa tuntua oikealta olotilalta. Siitäkin syystä ihmetyttää, miten sitä saattoi päästää itsensä niin pitkälle kuin päästin.

Ehkäpä iltajuomaksi kaakaota ja aikaisin nukkumaan. Aamulla lähtö reissuun, viikonloppu on täynnä ohjelmaa. Ja kerrankin senkin saa hoidettua ilman krapulaa.

Puoliso on illan pois, joten vieläkään ei nouse kysymys juomattomuudesta esiin. Oikeastaan odotan uteliaana, milloin hän sen saa kysyttyä, tai asian huomaa.

Tuntemuksia

Kahden viikon raja raittiutta ylitetty, tai ylittyi "jo" eilen. Ei tässä oikein ole ehtinyt näitä päiviä laskea, on sen verran muuta ajateltavaa. Eikä kai lopultakaan ole merkitystä sillä, montako raitista päivää on takana, olennaista on se että niitä on vielä edessäkin. Olo on kyllä erilainen kuin reilu viikko sitten, saati reilu kaksi viikkoa sitten. Ei ole enää niin masentunut olo, ja tietynlainen voimattomuus on poissa. Tietenkin on paljon asioita, joita ei vain jaksa tehdä. Intensiivinen työ ja ajoittain pitkä työpäivä vievät omat veronsa, ja toipumisjakso tässä on vielä käynnissä. Ymmärrykseni mukaan (fyysinen) vieroittuminen eli alkoholin vaikutusten poistuminen elimistöstä vie kuukauden verran.

Eilisaamuna lenkillä keksin taas yhden itsestäänselvyyden. Ei juominen poistanut niitä ongelmia, joita sillä yritin paeta: keskeneräiset työt eivät muuttuneet tehdyiksi, raportit kirjoitetuiksi, harrastusasiat selvitetyiksi. Ne samat tekemiset odottivat vielä sen oluen jälkeenkin.

Olen nyt tunnistanut joitakin "olotiloja", jotka eniten ovat houkutelleet tarttumaan olueeseen. Puolison äkkiväärät sanat - se tunnetila on aika vahva. Mukana kotiin seuraavat työt - juomalla ne taisi olla helpompi jättää tekemättä. Lopultakaan alkoholi ei poista noista mitään, mutta aiheuttaa sen lisäksi pahan olon itselle. Parempi siis pysytellä erossa.

Kertominen

Tänään tulin jostain syystä pariinkin otteeseen ajatelleeksi niitä tilanteita, jotka väistämättä ovat edessä: kun olet sellaisessa paikassa, jossa "kaikki" ottavat lasin tai kaksi viiniä, ja ihmisiä on niin vähän että väistämättä ottamatta jättäminen kiinnittää huomiota.

Varmaan on niin, että en ole täysin sinut tämän lopettamisen kanssa. Siis sikäli sinut, että sitä maailmalle kuuluttaisin. Toisaalta, mitä se kenellekään kuuluu: miksi pitää "selittää" se, että ei juo viinilasillista, eikä sitä että juo? Autolla ajamiseen en voi vedota, en muutenkaan aja autoa varsinkaan kaupungissa. Kai se on niin, että on vain rohkaistava itsensä ja sanottava ääneen ne ajatukset, jotka pyörivät pään sisällä: "Ei tee mieli."

Kaikkea sitä ihminen pelkää, tuollaistakin. Oikeasti epäilen, että jos joskus absolutismi katkeaa, niin juuri tuollaisessa tilanteessa.

Näin hölmö sitä on: ensin pitää kulisseja pystyssä niin että oma juominen ei näy ulkopuolelle, sitten yrittää pitää kulisseja että oma juomattomuus ei näy. Saako itselle nauraa?

Pelot paperille

Lueskelin Päihdelinkin keskusteluita, se on yksi keinoni muistaa mitä olen tekemässä ja miksi. Eräs, jolla on raittiutta pari päivää pidempään kuin minulla, nosti esille tunteen jonka olen itsekin huomannut: alkuaikojen innostus raittiudesta on hiipumassa, ja mietityttää kantaako innostus myös vuosien lopetukseen. Kommenttina todettiin, että päivä kerrallaan. Niinpä - mutta kun se päivä kerrallaan on niin hidasta.

Toinen vinkki (eri keskusteluketjussa) oli, että kirjoita pelot paperille. Sama vinkki on lehdessä annettu yo-kirjoituksiin valmistautuville, tai tentteihin: joku tuossa kirjoittamisessa kanavoi ne pelot pysymäänkin siellä paperilla ja energian suuntautumaan uusiin asioihin.

Kokeillaan. Pelkään, että:

• en ole niin hyvä ja taitava kuin monet tuntuvat uskovan ja luottavan
• en saa valmiiksi niitä kaikkia asioita joita minun pitäisi (töissä, opiskeluissa, kotona)
• en jaksa pysyä irti alkoholista ja pilaan sen jälkeen muiden ja oman elämäni
• en ylipäätään jaksa

Ja nyt sitten rohkeana ja reippaana ja raittiina tähän päivään.

Muiden tuntemuksia

Katselen Ylen Areenalta Seitsemättä taivasta (http://areena.yle.fi/ohjelma/570258), jaksoa jossa äiti kertoo kuinka kama ajoi ohi äidinrakkauden.

Rankkaa katsottavaa. Todella rankkaa.

Läsnäolo-kommentti kirpaisi: se, että lapsille pitäisi olla myös henkisesti läsnä, ei vain hoitaa ulkoisia puitteita. Väistämättä tuli mieleen ne hetket, jolloin ajatukset ovat olleet muualla. Alkoholi koukuttaa, mutta se on sentään melko edullinen ja laillinen huume, "helpompi" hallita (mutta varmaankin yhtä vaikea päästä irti).

Tuollaista ohjelmaa pitää kuunnella uudestaan jos joskus pääsen sille harhaluuloasteelle että kykenisin hallitsemaan juomista.

Tervetuloa selvä aamu

Toinen raitis ja selvä lauantaiaamu. Eilen kehotin puolisoa tuomaan saunajuomat vain itselleen (ei ole juoppo, kolme niitä oluita taisi tulla). Ei sanonut vielä ääneen kysymystä, joka ehkä mielessä pyöri. En ota ainakaan vielä itsekään puheeksi, enkä ainakaan ääneen julistaa että se on kokonaan loppu. Itsensä huijaamista? Toki. Takaportin jättämistä? Varmaankin. Haluan kuitenkin olla ensin itseni kanssa selvillä (!) vesillä ennen kuin lähden kuuluttamaan asiaa yhtään minnekään.

Pakonomainen tarve vatvoa alkoholia on nyt poistunut, mistä olen ehkä vähän huolestunut. Tännekin kirjoittamiseen piti itsensä nyt pakottaa. Yritän pitää kuitenkin kirjoituspäätöksestäni kiinni. Virallista en apua ole hakemassa  (a-klinikka, aa, antabus...), mutta ymmärrän että jostain omasta hoito-ohjelmasta pitää pitää kiinni, jotta päätös pitäisi.

Keskiarvojen mukaan minulla on elinvuosia jäljellä lähemmäs 40. Se, mitä niillä teen riippuu minusta - jos haluan tällaisen olon kuin nyt, on parempi pidättäytyä kokonaan. En oikein usko, että "kohtuukäyttämällä" en valuisi siis salajuopotteluun takaisin, tai että salajuopottelu ei muuttuisi julkijuopotteluksi noiden vuosikymmenien mittaan. Pysyvämpiä keinoja ja malleja itsensä hallintaan siis tarvitaan.

Perjantai

Toinen perjantai raittiina. Viime viikon pelko tuntuu olevan valovuosien päässä: onko siitä tosiaan vasta viikko? Olo on ihan hirveän paljon parempi, kummastuttaa miksen tätä ole aiemmin keksinyt. Siis sitä, että ilmankin alkoholia pärjää.

Eilen iski jonkinasteinen haikeus. Sain viestin hyvältä tuttavalta, joka asuu meren takana. Oli tulossa Suomeen, ja yhdessä erään toisen tuttavan kanssa kutsuivat "porukkaa" olutravintolaan. Eivät nuo ikinä ole mitään ryyppäämistapahtumia olleet, minullakin käynti on sujunut 2-3 tuopillisella. Vaan enpä juuri nyt uskalla. En ole vielä valmis selittelemään kivennäisvettä, enkä luota itseeni että siinä kivennäisvedessä pitäytyisin. Mutta haikeaa silti: olisi ollut tosi kiva nähdä ja kuulla kuulumisia.

Tälle illalle ohjelmaan jauhelihapihvien paistoa ja hampurilaisia. Jatkuva fyysisen tekemisen tarve on hivenen helpottanut, ei tarvitse löytää koko ajan jotain puuhaa vaan rauhallisemminkin osaa olla. Fyysiset oireet ovat tainneet helpottaa sen verran, että ei edes tee mieli alkoholia.

Tulevaisuus mietityttää, ja jatkossa varmaan yritän tässä synkässä yksinpuhelussani analysoida mennyttä, jotta osaan varautua tulevaisuuden houkutuksiin.

Kamut

Aamun Hesarin Kamut-sarjakuvan viimeinen ruutu: "Tahto tekee haaveista totta."

Olkoon se tämän päivän motto.

Pohdintaa

Luin viikon takaisen aloituskirjoitukseni. Tuntuu oikeastaan ihmeelliseltä, miten iso muutos on tapahtunut. Kaupassa käynti oli tänään kuin mikä tahansa käynti, en kiinnittänyt koko oluthyllyyn mitään huomiota (asiaa saattoi auttaa se, että sattumoisin törmäsin kaupassa yhteen tuttuun ja tuli höpötettyä tuon oluthyllyn ohi kassajonoon). Mutta ei se muuta sitä tosiasiaa, että sisikunnassani asuu Aito Alkoholisti.

Aiemmin tänään kävin lukemassa Katja Kuusiston artikkelin spontaanista toipumisesta & osan väitöskirjaakin. Spontaanilla toipumisella tarkoitetaan alkoholikierteen katkaisemista ilman professionaalista hoitoa - siis esim. A-klinikkaa, AA:ta tms. Kyseessä on monimutkainen asia, mutta ko tutkimuksen havaintojen mukaan huomattava enemmistö ihmisistä pääsee irti alkoholista ilman virallista hoito-ohjelmaa. Tähän vaikuttaa monikin asia, eikä vähiten se, minkälainen alkoholismi itse kullakin on, siis toipujalla.

Tuo antoi vähän rohkeutta. Aiemmin kommentoin, että AA ei oikein vaikuta minun jutultani, ja ylipäänsä pelkään lääkärissä käyntiä. Olen miettinyt, että yritänkö nyt mahdottomia itsekseni, olenko ihan hölmö. Noista artikkeleista sain käsityksen, että en välttämättä ole ihan metsässä - saatanhan minäkin onnistua, jos kerran joku muukin on.

En tarkoita mitenkään väheksyä AA:ta tai muita hoitokeinoja: niistä on selvästi ollut ratkaiseva apu todella monelle ihmiselle. Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia, joten sallittakoon myös erilaiset yritykset ja keinot. Lopputulos lienee tärkein.

Tarina

Mietin, voisiko tämä olla minunkin tarinani: http://dialogi.stakes.fi/FI/dialogin+arkisto/2008/4/sivu/5.htm , sitten joskus kun olen varma että tämä tarinani jatkuu.

Mainitsin jo aiemmin, että AA ei ole minun juttuni (ei en ole kokeillut), ja tuntuu että en halua vatvoa tätä ongelmaani muualla kuin anonyyminä netissä. En tarvitse A-klinikkaa kertomaan että juominen ei ole järkevää.  Juuri nyt uskon, että tämä alku menee hyvin, ensimmäiset viikot ja ehkä kuukaudetkin. Toki noita ajatuksia on ollut, mutta ihan noiden ekojen päivien jälkeen ei oikeasti vahvaa mielitekoa - toisaalta tositilanteeseen en ole joutunutkaan.

Pysyvyys mietityttää. Siitä pitää pitää kiinni.

Häivähdys vanhaa

Tänään olin Rakasta Perheenjäsentä (ihmistä) vastassa, palasi matkalta. Siellä kuhinan keskellä oli baari - aiemmassa elämässä olisin piipahtanut lasillisella, muka nauttinut ihmisten katselusta (ja tosiasiassa ainakin  viime viikkoa edeltävinä aikoina keskittynyt nostamaan promillemäärää). Onneksi muu perhe oli juuri paikalla, ja matkalainenkin perillä. Sortumisvaara ohittui itsestään.

Mitä tästä opin? On syytä välttää hetkenkään odottelujoutilaisuutta silloin kun on yksinään. Ja pysytellä tarkkana.

Eroon alkoholista

Pitäis varmaan lukea tämä kirja
http://www.mtv3.fi/uutiset/kulttuuri.shtml/2010/08/1178277/ei-tarvitse-kayda-ojan-pohjalla-paastakseen-eroon-alkoholista.

Mietin tuota artikkelissa mainittua itsenstä tuntemista. Kai minä tällä blogilla opettelen tuntemaan itseni, ja puhumaan itseni pysymään erossa alkoholista.

Taustakuva

Taustakuvaksi kaivoin tuon viinilasin kuvan. Päätin, että kuukauden kuluttua aloituksesta vaihdan sen johonkin mukavampaan. Kuukauden kuluttuahan minulla on takana neljä selvää viikkoa.

Käyn päihdelinkin keskustelupalstalla aamuin illoin, luen vanhoja ja uusia juttuja. Se lienee minun AA:n korvikkeeni. Koen ajatuksen AA:han menosta erittäin vieraaksi (en tosiaankaan ole avautujatyyppiä), jolloin tuollainen verkkotukiporukka on parasta mitä voi löytää. Siellä on useita hienoja tyyppejä.

Viikko täyteen

Tänään tulee ensimmäinen viikko täyteen tietoista alkoholin käyttämättömyyttä. Ensimmäinen viikko tähän muutamaan kuukauteen, jona aikana juomiseni oli muuttunut hallitsemattomaksi. Toki tätä päivää on vielä monta tuntia jäljellä, mutta tämän päivän riskit on jo ohitettu. Olen kotona, täältä en pysty lähtemään (kodin velvollisuudet ovat sentään minulle vielä vahvemmat), en hakemaan juotavaa. Hienoa. Tosin olen kyllä tietoisesti vältellyt vielä lähikauppaa lukuunottamatta viime perjantaita, jolloin oli pakko käydä (ja selvisin käynnistä).

Yön jäljiltä väsymys on kova, mutta se on hyvää väsymystä, vaikkakin surullista. Suru on kuitenkin empatiaa toisen puolesta, ei itsesääliä.

Tämä päivä on ollut sen verran hektinen, että mieliteon hetkeä ei ole ehtinyt tulla (siis alkoholiin, nukkumiseen kyllä). Keskittymiskyky on edelleen vähän hukassa, ärtymys on vähentynyt selvästi. Jostain syystä tulee kuitenkin toistuvasti mieleen englanninkielen sanat "Stay focused." Pelkään, että tällaisessa seesteisessä tilanteessa lipsahdusvaara on olemassa, ei muista että tähänkin tilaan pääseminen oli aika tuskan takana.

Tunteiden hallintaa

Ei ollut helppo ilta, ihmisten ymmärtämätön käytös kiukutti ja tuntui, että pitää ohjata aikuisia ihmisiä kuin lastentarhassa: kun sinä sanot noin, niin tuo tulkitsee sen näin, ja sen jälkeen se loukkaantuu ja sanoo tolleen ja sen jälkeen sinä sitten hikeennyt ja sanot silleen ja... Vaan mikä minä olen arvostelemaan, itse olen käyttäytynyt - ja olen vaarassa käyttäytyä, mikä muistettakoon - addiktioni vankina kuin tikkaria hinkuva uhmaikäinen. Minulla vain on ollut itselläni se valitettava valta ottaa se tikkari justhetinyt.

Yllättävän rankkaa on tämä tällaisten ongelmien setviminen selvin päin. Mietin, että näinkin voimakkaan tunnetilan takana on varmaankin vielä vierotusoireet, ärtyisyys ja muut. Muistelen, että silloin joskus, kun alkoholi ei näytellyt mitenkään olennaista osaa elämässäni, oli sovittelu helpompaa. Mutta toisaalta silloin en ollut vastuussa asioiden etenemisestä, ja jos porukka ei toiminut niin saatoi sitten ryhtyä tekemään jotain muuta. Nyt ei voi.

Olenkohan vähän hölmö?

Voittona kuitenkin sanottakoon, että selvin päin tuota käsiteltiin. Ei ehkä parhain päin, mutta niin hyvin kuin pystyn. Enempää ei kai tarvita.

Hektinen työpäivä

Oli töissä taas "sellainen" päivä, sen seitsemän solmua joita piti selvitellä, ongelmia jotka odottavat ratkaisua. Ja jos ei työasioissa olisi tarpeeksi, niin sähköpostiin tulvi varmuuden vuoksi yhdistysasioita (olen pj; hallitusten jäsenten välille on syntynyt skismaa) ja opiskeluasioita (yhteinen projekti ei etene siihen malliin kuin pitäisi). Töistä lähtiessä kulku käy "laadukkaan olutravintolan" ohitse - hetken mielessä kävi ajatus että josko kävisi yhdellä purkamassa ja erittelemässä noita ajatuksia ja pistämässä ratkaisut pinoon. Ja onneksi saman tien tuli ajatus "no ei tietenkään!". Nyt kotona.

Kai nämä ongelmat selvinkin päin ratkeavat. Välillä tuntuu, että kai sitä pitäisi oppia sanomaan ei, pakkoko juuri minun on näitä kaikkia setviä.

Tämä se kai minun ongelmani on, tai yksi niistä. Alkoholin kanssa on ollut helpompi kantaa muidenkin murheet (mikä kaunis tekosyy!). Nyt, vieroitusoireiden vielä pahimmin jyllätessä, tuntuu että on täysin tehoton ja saamaton tarttumaan yhtään mihinkään aivotyötä vaativaan.

Niinpä teen itseni kanssa nyt tälle illalle sopimuksen. Älä hoida kaikkia murheita. Hoida kaksi. Selvänä.

Maanantaiaamu

Viikko sitten maanantaiaamuna taisin kiskaista työviikon alun kunniaksi pullollisen siideriä. Ainakin monena maanantaina olen niin tehnyt, ja tiistainakin. Ja muinakin aamuina. Yleensä en, mutta liian usein joka tapauksessa - jokainen kerta on ollut liikaa. Tämä aamu käyntiin parilla kahvikupillisella, ja huomaan että se on ihan yhtä hyvä. Aamupullo on kai ollut enemmän edellisillan aiheuttamien tekojen aavistuksenomaisen huonon olon seurausta, varmuuden vuoksi.

Yöllä heräsin päänsärkyyn. Minä, joka saan todella harvoin krapuluan (eikä kyse ole siitä, että olisin ryypännyt niin tiheästi että krapula ei ehtisi tulla - suurimman osan yli 40-vuotista elämääni olen sentään juonut kuten "normaali" juomisensa hallitseva ihminen. Voihan se olla mitä vaan, mutta kieltämättä tuli taas mieleen että yksi vaihe vieroitusoireita. Juuri nyt yritän olla näistä kaikista ikävistä oireista "kiitollinen" ja yrittää muistaa ne aina - jospa nämä vaikeudet auttaisivat sillä hetkellä kun eniten tekee mieli sortua.

Alkoholismista toipuvia näytää kehottavan elävän päivän kerrallaan erossa addiktiostaan, ja asettavan tavoitteen aina siihen päivään. Hyvä niin: tänään en osta alkoholia. Piste.

Mutta ohjeista huolimatta asetan kuitenkin yhden loppuelämän tavoitteen tässä ohessa: alkoholipitoisen juoman salaa ostaminen ja piilottaminen ja salaa juominen on loppunut. Ikuisesti. Hamaan hautaan saakka. Piste.

Selvänä...

päättyy tämäkin päivä!

Selkeänä sikälikin, että on entistä varmempi olo että päätös lopettamisesta juuri nyt eikä sitten joskus oli tismalleen oikea. Jos tämä on näin vaikeaa nyt, kuinka vaikeaa se olisikaan, jos vielä jatkaisin kuukauden ja toisen, vuoden ja kolmannen. Nyt vain pitää pitää ne ajatukset kasassa, varmoina, kohdistuneina. Muistaa ne huonot hetket, joista haluaa eroon.

Katselin äänityksestä elokuvan "Kohtaamisia". Lopun sävy oli positiivinen, monilta osin jopa optimistinen. Hyvä kokemus juuri nyt!

Optimismia

Mökillä käveltiin koko perheen ja koirien kanssa metsässä. Enemmän sitä! Aurinkokin on viime aikoina näyttäytynyt anteliaasti. Illalla näkyi tähtitaivas upeasti, kaupungissa näkyvät vain ne kirkkaimmat.

Optimistisesti ajattelen, että siitä 2-7 päivän ensimmäisestä vieroitusjaksosta on pahin ohi, ainakaan olo ei ole niin levoton kuin aiempina iltoina.

Aamupäivällä lueskelin Päihdelinkin keskusteluita, kovin monenlaisia kohtaloita ja kokemuksia. Sen huomasin, että en ole yksin, joidenkin kohdalla tuntui kuin olisin voinut itsekin kirjoittaa ainakin osan tarinasta. Sekin tuli hyvin esille, että on turha kuvitella viikon tai edes muutaman kuukauden jälkeen itse hallitsevansa tilannetta ja kokeilla vain vähän. Otan nyt kuitenkin sen neuvon, että päivä kerrallaan. Viikkoakaan ei ole kasassa vielä, turha hoppuilla!

Se, että omat viikottaiset alkoholiannokseni ovat olleet paljon pienempiä kuin monella muulla kirjoittajalla - viimeisen kuukauden aikana viikottainen määrä on noussut lähelle 30:a, sitä ennen vähemmän mutta liikaa kuitenkin - saattaa helpottaa fyysisiä vierotusoireita. Ei se kuitenkaan poista selvää riippuvuutta: vaikka on ollut hyvä päivä, tuntuu että kroppa on ajoittain kiljunut rentouttavaa olutannostaan. Ja keskittyminen on hukassa, työnteko ei onnistunut ollenkaan siihen malliin kuin haaveilin. Tosin, eihän minulle harmaista ylitöistä maksetakaan.

Kotona siivottu, puoliso imuroi ja minä pesin vessat. Tekeminen on hyvästä, fyysiseen puuhailuun on helpompi keskittyä kun näkee heti käsiensä jäljet.

Aurinkoinen aamu

Takana aika hyvin nukuttu yö (niin hyvin, kuin mökin kuhmuraisella patjalla voi). Nyt aamulla hyvä olo. Näihin oloihin haluan palata aina kun tekee mieli olutta tms. Mielikin on valoisampi. Toivon totisesti, että sijoitun pahimpien oireiden osalta tuon siteeraamani artikkelin 2-7 päivään: josko jatko olisi sen jälkeen edes hitusen helpompi.

Toistan jälleen itselleni: eikö ole helpompaa kun ei tarvitse salaa täällä mökilläkään mitään juoda. Muista se.

Sitäpaitsi yksi käytännön asia toimii huomattavasti helpommin kun ei ole juonut olutta illalla: yöllä ei tarvitse herätä rämpimään ulkohuussiin, joka ei tosiaankaan ole ihan mökin kulmalla :-)

Vielä muistutus itselle

Kopioitu Terveyskirjastosta (www.terveyskirjasto.fi):
"Itsehoito

Alkoholin vieroitusoireyhtymä on luonteensa vuoksi aina ohimenevä kestäen yleensä 2–7 vuorokautta alkoholinkäytön lopettamisesta. Etenkin pitempiaikaisen ja suuriannoksisemman alkoholinkäytön jälkeen ilmenevät ahdistuneisuus, unettomuus ja ärtyneisyys voivat kuitenkin jatkua alkoholinkäytön lopettamisen jälkeen jopa useiden viikkojen ajan.

Vähänkin tavanomaista krapulaa voimakkaampien vieroitusoireiden ilmeneminen on lähes aina merkki alkavasta tai jo kehittyneestä alkoholiriippuvuudesta (ks. «Alkoholiriippuvuus (alkoholismi)»2). Oireiden ilmetessä henkilön tulee kaikin mahdollisin keinoin pyrkiä lopettamaan säännöllinen alkoholinkäyttö ja pyrkiä vain satunnaiseen vähäiseen alkoholin käyttöön tai täysraittiuteen ainakin 3–6 kuukauden ajaksi."

Omat oireet:
- ahdistuneisuus: kyllä
- ärtyneisyys: kyllä
- unettomuus: kyllä osin

Eli keskity hyviin ajatuksiin. Jokainen alkoholiton päivä on oikeaan suuntaan.

Vaarallisia ajatuksia

Vaaralliset ajatukset pyrkivät koko ajan pois alitajunnasta. Ne, jotka sanovat että voit sinä sen viinilasillisen juoda, enempää ei ole nyt tarjolla etkä sinä siitä retkahda, neljä päivää jo takana.

Ja siihen pitää aloittaa se oma kehänsä, jonka olen nyt opetellut. Lue uudestaan alkoholismin vaiheet. Lue uudestaan ne blogit, jotka kertovat retkahduksista. Ne blogit, joita vakavasti alkoholisoituneiden lapset pitävät. Ennen kaikkea ne. Muistuta, että jos nyt sen lasillisen otat, niin kestää taas neljä samanlaista päivää ennen kuin olet samassa vaiheessa kuin nyt.

Nuo blogien pahimmat kohdat ja alkoholismin kuvaukset osaan jo kohta ulkoa. Mutta pakko ne on lukea uudestaan, se vahvistaa viestiä.

Takassa tuli, sauna lämpiää. Mutta ensin pieni kävelyretki koirien kanssa, vie taas ajatukset pois. Oma keho tuntuu melkein viholliselta kun on näin eri mieltä kuin viisaat ajatukset. Se ja tyhmät ajatukset.

Mökillä...

Mielettömän kaunista: aurinko paistaa, sininen taivas. Pentukoira oksensi autossa syliin, muistin taas että kyllä minua tarvitaan. Ulkoilua, saivat koirat riehua mielin määrin vapaana.

Ruoanlaittoa.

Mies toi sitten minulle pikkupullon viiniä. Hyvää tarkoitti varmaankin, kun olin laittanut että ei olutta. Ainakin nyt tuntuu siltä, että se on helppo kipata vaikka keittoon niin houkutus ei kasva liian suureksi. Nyt on ainakin hetken hyvä olo, autossa tullessa ennen tuota oksentamista melkein itketti, ahdisti. Tulkitsen vierotusoireiksi.

Levoton

Olo on rauhaton, vaikea keskittyä.

Ehdotin puolisolle, että mennään mökille. Pyysin käymään kaupassa (kun en uskalla luottaa alkavaan suoraselkäisyyteeni), kauppalappuun laitoin että osta saunaolutta vain sen verran kuin itse juot. Mökillä ei ole houkutuksia, voi keskittyä ulkoilemaan ja töihin ja perheeseen.

Hyvä aamu

Tämäkin taas muistutuksena itselle: on hyvä herätä selvin päin vailla pöhnäistä oloa. On hyvä juoda rauhassa kahvia lehteä lukien ilman että täytyy nukkuvalta mieheltä salaa tyhjentää reppuun piilotettu siideripullo. Juuri nyt tämä tuntuu melko helpolta - kun ei ole sitä siideripulloa repussa, kiitos "suoraselkäisyyden" eilen kaupassa.

Ei tämä oikeasti helppoa ole, pelottaa kamalasti.

Epäilen, että puolisoni ei ole vielä havainnut riippuvuuteni syvyyttä, epäillyt varmaankin sensuuntaista. Hölmöä varmasti, mutta tässä(kin) kohtaa haluan vielä pitää kulissini. Siksi tämä piilottelu. Virallisesti kokeilen tipatonta maaliskuuta, josta on sitten luonteva jatkaa.

Takana uusi raitis päivä

Tämä päivä ei voi mennä enää pieleen. Piirakan tekeminen riitti täyttämään illan ja tuomaan hyvän mielen kun perhekin oli tyytyväinen. Nyt kaupat ovat kiinni. Perheenäiti ei sentään lähde perjantai-iltana omin päin kapakkaan.

Kolme päivää on surkea lyhyt alku, mutta on se alku. Lueskelin erilaisia "koitan päästä irti viinasta" -tarinoita ja blogeja. Pelottaa kokemukset, joiden perusteella alkoholin ajattelemattomuuden tilaan pääseminen vie kuukausia. Tuntuu, että tänään olen ajatellut sitä noin niin kuin keskimäärin kahden minuutin välein.

Seuraavaksi sitten huominen. Olisi työ- ja opiskelukirjoittamista, niistä pitää selviytyä ilman "luovaa lisuketta". Pitkä tie edessä.

Päivä kerrallaan

Tällä viikolla tajusin Sen: alkoholi määrää elämääni enemmän kuin minä sitä. En ihan vielä tipahtanut reunalta, mutta sen sentään ymmärrän että sen on loputtava. Palaan tähän varmasti vielä myöhemmin, kerron tilanteen ja tason, ennen kaikkea itselleni.

Tuskinpa kukaan näitä koskaan lukee, mutta siltä varalta että joku muukin googlettaa ja kokee saavansa edes vähän apua toisen alkoholistin tai ainakin -kandidaatin, kotitissuttelijan kokemuksista, niin kirjoitan. Ja juuri nyt tuntuu siltä, että ainoa keino edetä on tunnustaa tilanne itselleen. Tunnustaa se kaikessa raadollisuudessaan ja hölmöydessään: miten minä NOIN syvälle olen oikein voinut vajota...

Nyt takana on kaksi raitista päivää. Kaksi, ja on sentään perjantai. Lähitavoite on selvitä viikonlopun yli, sitten seuraava viikko. Toiveikkaasti ajattelen, että kykenen, mutta kyetäkseni on kirjoitettava, jotta ymmärrän jatkuvasti kuinka koukussa olen - jospa se auttaisi ettei retkahda.

Tämän illan haaste: töistä kotiin lähikaupan kautta ilman että kotona kassista löytyy yhtään ylimääräistä tölkkiä. Pohjalla psyykkausta: luin vielä ennen töistä lähtöä ties kuinka monennen kerran alkoholismin vaiheista ja tolkutan, että ei edes sitä yhtä saunakeskiolutta. Kaupassa pelotti, uskokaa tai älkää, pelotti: entä jos se himo kuitenkin voittaa minut enkä minä sitä? En juuri uskaltanut katsoa siihen kaljahyllyyn, joka on kassan vieressä. Keskityin tuijottamaan edellä kulkevaa "oikeaa" alkoholistia, joka pakkasi mukaan laatikollisen kaljaa. Ajattelemaan, että minä en ole noin pitkällä, minä en halua noin pitkälle.

Nyt kotona on helpottunut olo. Onnistuin. Eikö ole naurettavaa? Ihminen on tyytyväinen siitä, että voi käydä kaupassa niin että pystyy olemaan ostamatta "vakioannostaan", kahta puolen litran oluttölkkiä? Eikö suurin osa ihmisistä tuohon kykene ihan itsestään, ja minä joudun pitämään sitä saavutuksena?

Elimistö huutaa: eikö aina perjantaina irrottauduta töistä? Tunnustan, olen ilmiselvästi sekä fyysisesti että henkisesti riippuvainen. Kun nyt vain pystyisi ajattelemaan jotain muuta kuin sitä juomista tai juomattomuutta. Seuraavaksi ohjelmaan leipomista, jotain on pakko puuhata.