Neljäs viikonloppu lähtenyt käyntiin lukumäärällisesti huomaamatta.
Semmoinen ilmiö, että alkoholismi, riippuvaisuus, juominen ja juomattomuus ovat pyörineet eri tavoin mielessä koko päivän, toistuvasti, ärsytykseen asti. Ei sillä, että olisi kaupungilla käydessä edes tehnyt mieli juoda olutta (kävin teellä menestyksekkäästi), vakiovierailubaarin ohi kävellessä keskustassa ajatus oli lähinnä että jaa, tuo on tuossa. Olkoon.
Ensinnäkin pohdin alkoholisoitumista. Mietin, että mikä yleensä ja erityisesti minut on saanut alkoholisoitumaan, ja ennen kaikkea mitä olisi pitänyt tapahtua toisin, että olisin ikäni pysynyt satunnaisena käyttäjänä. Minun alkoholismini on syntynyt hiljalleen, ehkä selvimmin viimeisen kymmenen vuoden aikana jolloin lapset ovat kasvaneet sen verran, etteivät tarvitse jatkuvaa huomiota. Jotain ajatuksia minulla on, miten tilanne ei olisi eskaloitunut näin pitkälle, mutta jätän ne ajatukset vielä hautumaan semminkin kun olisi houkutus ulottaa pohdinta muiden ihmisten käytökseen. Vastuussa olen kuitenkin vain omasta käytöksestäni.
Jos mennään esihistoriaan omassa elämässäni eli opiskeluvuosiin, niin ehkä ne juuret tälle tulevalle kehitykselle laskettiin silloin. Sama ilmiö leimaa tätä yhteiskuntaa edelleen, yhä vahvemmin. Alkoholihan on maineeltaan positiivinen: sitä nautitaan kun on juhla (en tarkoita tällä vappuryyppäämistä, vaan esim. omalla kohdallani hyvää viikonloppuateriaa ja rentoutumista, iloista yhdessäoloa); nuorena se oli erottamaton osa yhdessäoloa, sosiaalista toimintaa järjestöympyröissä. Millä tuonkaan maineen nyt alkoholilta poistaisi koko kasvavalta nuorisolta, onhan niitä muitakin keinoja pitää hauskaa ja rentoutua? Me keski-ikäiset taidamme jo olla menetetty sukupolvi, ja olemme loistavasti näyttäneet tätä "alkoholi kuuluu rentoutumiseen" -esimerkkiä. :- Raittiushumalaa, halu pelastaa koko maailma saman aatteen taakse? (Ei ihan, ei minusta alkoholin poistaminen tästä maailmankaikkeudesta ole tarpeen, nauttikoon sitä ne jotka sivistyneesti kykenevät. Roolia vain voisi vähentää.)
Toiseksi pohdin tulevaa Keski-Euroopan reissua, tämä taitaa olla sitä kuivahumalaa (en kyllä oikein ole ymmärtänyt tuota termiä, kunhan arvailen). Matkoihin on kuulunut niin olennaisesti se viinilasillisen ääressä istuskelu ja ohikulkijoiden tarkkailu. En edelleenkään kaipaa alkoholia, mutta sellainen typerä ajatus pyörii mielessä, että miten sellaisessa paikassa voi vieraalla kielellä tilata mineraalivettä, nehän nauraa pihalle.
Kolmanneksi jostain syystä tarkkailin vastaantulijoita "sillä silmällä": tuo on selvästi alkoholisti, onkohan tuokin, ja voi noita kuinka rappiolla ovat. Kahvilassa näin jopa sen toisen tulevaisuuteni, jota yritän välttää: kymmenen vuotta vanhempi ylipainoinen nainen, siististi pukeutunut, mutta jonka kädet vapisivat aika lailla sitä täyttä viinilasillista hakiessa. Ärsyttävää käytöstä, jotenkin ylemmyydentuntoista.
Kaikki nämä toivat jotenkin ristiriitaisen ja levottoman olon. Harmitti, että tuo teema jonka jo haluaisin olevan paketissa, lähtee rönsyilemään. Yritän nyt suhtautua tähänkin väistämättömänä vaiheena toipumisessa. Kuvittelen että se on sitä kuivahumalaa, johon pitää suhtautua retkahdusriskinä.
Positiivisena asiana sanottakoon, että tänään en ole ollut niin väsynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti