"Selvästi juovuksissa" (ja kiitoksia kommentoijille)

Luin vasta nyt Juhani Seppäsen "Selvästi juovuksissa". Tarttui divarista mukaan. Siinä lääkäri-kirjailija itse on vuoden juomatta. Taustalla selkeästi "suurkuluttaja"-termiin piilotettu alkoholiongelma, tai sellaisen tulkinnan ainakin tein. Takakansi lupasi, että kirjaa lukemalla oma suhtautuminen alkoholiin muuttuu lopullisesti.

Jostain syystä olin lykännyt sen lukemista. Kai sitä piti odottaa, että on saanut sen oman kokemuksen kokonaan raittiista vuodesta. Vähän kai mietitytti sekin, että olin jo kuullut ei-välttämättä-niin-onnellisesta kirjan lopetuksestakin.

Kirjaa on useassa otteessa kehuttu, ja ehkä sen perusteella odotin paljon, ja lopputuloksena oli pettymys. Ja kai sekin, että kirjoittaja kaiken sen saarnaamisensa jälkeen päätyi takaisin juomaan, teki vähän tekopyhän vaikutelman. Ihan kuin kirjoittaja ei kuitenkaan olisi uskonut itseään.

Yhteisiä kokemuksia kirjasta kuitenkin löysin. Yksi teema toistui hänellä samaan tapaan kuin minullakin: miksi raittiudesta tehdään numero eri tavalla kuin kännäämisestä. Hauskalla tavalla hän kuvasi erästä tilaisuutta: tapahtuma, jossa selvin päin ei ole kuin uskovaiset ja alkoholistit. Kuvaus kolahti sikälikin, että lähiaikoina minulla on ohjelmassa viikonlopputapahtuma, johon osallistuu reilu kymmenen ihmistä. Raitis joutuu väistämättä kommenttien kohteeksi. Onneksi olen jo omassa raittiudessani niin vakiintuneella pohjalla, että en pidä tilaisuutta itselleni riskinä: osaan kyllä olla paksunahkainen, ja kun muutenkin olen "vähän omanlaiseni" niin menköön samaan kategoriaan. Lähinnä se ihmettely ärsyttää.

Huomasin myös, että Seppäsellä on yksi merkittävä kokemus, jota minä en ole ainakaan pitkään aikaan jakanut: katkeruus siitä, että ei saa juoda ja muut saavat. Yritin miettiä, oliko minulla tuota tunnetta alussakaan. En muista. Jos oli, niin ennen kesää. Enkä usko, että kyse olisi siitä, etten tuota katkeruuden tunnetta tunnistaisi. Sitä vain ei ole.

Varmaankin tuo katkeruuden puute on yksi syy siihen, miksi raittiuden tietä on ainakin tällä hetkellä niin kevyt kulkea. Johtuuko sen puute siitä, että olen elämäni aikana tapahtuneet oikeat menetykset ovat niin valtavasti isompia, että mahdolliset katkeruuden tuntenei on kanavoitu niihin? Niin tai näin, varmaankin itse kunkin raitistelijan kannattaa pysähtyä miettimään, onko tuo juomisen mahdollisuus jollakulla mitenkään kadehtimisen arvoista.

Ja vielä loppuun: KIITOKSIA KOMMENTEISTA! Kyllä  ne huomaan, vaikka vähän jälkikäteenkin. Tuntuu, että raitistuminen on kovin henkilökohtainen kokemus, ja olen tässä blogissa tarjonnut sen oman kokemukseni. Olen iloinen, jos se jotakuta auttaa oman tarinan ja tulevaisuuden tekemisessä. Vuosi on minulla tullut täyteen, ja kyllä niitä näillä näkymin tulee lisää. Tai en ainakaan näe syytä, miksei tulisi. Tämän kokemukseni perusteella voin sanoa, että juomisen lopettaminen tai edes vähentäminen kannattaa aina. Minulla juominen muuttui ongelmaksi aluksi määrien kasvaessa ja käyttökertojen tihentyessä vähitellen vuosien mittaan, kunnes lopulta juuri ennen lopetusta olin aikamoisessa syöksykierteessä. Ehkä aikaisemmin lopettamalla tai huomattavasti vähentämällä olisin nyt tilassa, jossa juhlissa kohottaisin sen yhden kuohuviinilasin. Tai sitten en. Mutta onneksi sillä ei enää ole merkitystä.