Olen seurannut TV-sarjaa "Alcatraz". Sen kummemmin spoilaamatta kerron vain, että useimmissa (tai ehkä kaikissa?) jaksoissa jossain vaiheessa eräs keskushenkilöistä ehdottaa "kohteelle", että hän pystyisi tarjoamaan unohdusta, sen että häneltä siivottaisiin pois kipeät muistot.
Ei ehkä kovinkaan yllättävää, että olen muutaman kerran ohjelman jälkeen miettinyt, haluaisinko unohtaa jotain erityisesti juomiseen liittyvää.
En haluaisi. Unohtaminen ei vie tapahtunutta tapahtumattomaksi. Muutama juomiskerta, jossa illan kohdalla on täydellinen blackout (muistin katoaminen), kiusaavat muistojani vielä enemmän kuin ne, joissa sentään muistan mitä olen tehnyt. Eivät ne muistot kivoja ole, mutta ne ovat osa minua ja elämääni. Ne tapahtumat ovat vaikuttaneet siihen, millainen minä olen tänään ja mitä teen, ja mitä olen tekemättä. Ne poistamalla häviäisi pala minua.
On minulla toki positiivisiakin muistoja alkoholin käytöstä, koska suurimman osan elämääni en ole ollut erityisen juoppo. Nuo muistot ovat vähän unenomaisia. Juuri nyt yritän muistella, miltä viini maistui, enkä oikein kunnolla sitä tavoita. Tai punaviini ja juustot kynttilän ääressä. Tuossakin muistossa korostuu tunnelma. Muistan, että Ranskassa matkaillessamme huomattiin miehen kanssa, kuinka paljon juuston maku saattoi muuttua viinin kera ja ilman - mutta kumpaan suuntaan? Tai ehkä se oli vain erilainen maku.
Negatiiviset muistot eivät tietenkään herätä kaipuuta, mutta eivät nuo positiivisetkaan. Olisikohan sopiva vertaus aika, jolloin olen istunut hiekkalaatikolla. Hiekkakakkujen rakentaminen oli aikansa mukavaa, mutta on mukavaa että lapset kasvavat ja nyt niiden kanssa voi puuhata ihan muita, yhtä mukavia asioita.
Ehkä tuo positiivisten muistojen haalentuminen on alitajunnan työskentelyä sen hyväksi, että raittius säilyisi. Hyvä niin.
Ihmisen muisti on ihmeellinen. Miehelläni on tämä viikko ilta-vuoroa,viimeksi iltavuoro viikosta on melkein vuosi,koska välissä oli pitkä lomautus.
VastaaPoistaIltavuoro-viikot oli minulle otollista aikaa ottaa kännit ettei tarvinnut tölkkejä sen kummemmin piilotella.
Tulin nyt maanantaina kotiin lapseni kanssa,minä töistä ja lapseni kävin tarhasta ja kas kummaa,eteisessä tuli mieleeni kuva että jee,mies iltavuorossa,nyt voisi ottaa.Säikähdin aivan koska mielleyhtymä tuli niin voimakkaana,tiesin toki etten ottaisi. Mutta näin ne on aivoihin jäänyt tilanteet mitkä antoivat ennen hyvän mahdollisuuden juomiseen.
Samalla totesin että sairaus antaa välillä merkkejä,että se on olemassa..pitää nöyränä sen suhteen. Mutta se on varmaa etten raittiudestani luovu,takana hyvää elämää jo yli vuoden:)
Kirjoitan tänne kommentteja ja luen tätä säännöllisesti.Hyvä lukea muiden ajatuksia jotka ovat samassa tilanteessa alkoholin suhteen:)
Tuo tölkkien piilottelu: välillä ei oikein tiedä itkeäkö vai nauraa, kun tuota kautta omassa elämässä miettii. Jotenkin omassa juomishistoriassa tuntuu melkein kaikkein älyttömimmältä se juomisten piilottelu...
VastaaPoista"Hyvä elämä", niin just! Mitä kauemmin omasta juomisesta on, sen suuremmaksi panokset tuntuvat kasvavan tämän alkoholittomuuden puolesta, ja mahdollinen menetys kasvaa. Sitä synkkyyttä ja häpeää ei kyllä millään halua takaisin kun on nähnyt mitä muutakin elämä voi olla.
Aina on kiva kuulla "kanssamatkustajista". Virtuaalivertaistuki on ollut minulle tärkeää, tai se havainto että on muitakin ihmisiä samassa tilanteessa, ja nekin ihmiset on huomanneet että vaihtoehtoja on. Onnittelut siis sinullekin, anonyymi :-)