Jostain syystä viime viikkoina on ajoittain noussut ajatuksiin mielikuvia niistä kerroista, jolloin olen ollut älyttömässä humalassa. Sellaisessa, jossa olisi voinut tapahtua ihan mitä tahansa, mutta ei tapahtunut. Sellaisia, joista ei voi sanoa olevansa järin ylpeä.
Tissuttelija-alkoholisti kun olin, ei noita kunnon räkäkännejä ihan älyttömästi ollut, joskin ainakin nyt tuntuu että joka ainoa oli liikaa. Noiden muistojen kohtaaminen on epämiellyttävää, mutta ovat nekin tapahtumat osa sitä prosessia, joka on tehnyt minusta minun. Vanhimman lapsen kanssa puhuttiin pari päivää sitten jonkun hänen seuraamansa televisio-ohjelman innoittamana siitä, että jollain pillerillä voisi päättää unohtaa tietyt epäimiellyttävät muistot. Olimme herttaisen yksimielisiä siitä, että moinen unohtaminen olisi tuhoisaa ihmisyyden kannalta. Joten kannetaan nyt sitten nuo epämiellyttävätkin muistot.
Se keveys noissa tilanteissa oli, että en vahingoittanut muita kuin itseäni. En tiedä, miten pystyisin kantamaan syyllisyyden taakkaa, jos olisin viljellyt laajempaakin vahinkoa.
Ja ehkä tuolla on tarkoituksensa, tuolla juuri noiden muistojen aktivoitumisella. Nuo muistot ovat epämiellyttäviä, ja siten osaltaan vahvistavat sitä tunnetta, että alkoholin juominen ei voisi vähempää kiinnostaa. Jos miellyttävät muistot dominoisivat, olisi raittiuden säilymisessä varmaankin haasteita.
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Viikonloppu"juhlintaa"
Tuli nyt kokeiltua sekin: viikonloppu reilun kymmenen ihmisen seurassa. Yhdessä vuokrattu mökki korvessa, päivien mittaan puuhailua (puiden ja veden kantoa, ulkoilua, puhumista, ruuanlaittoa), illalla sauna ja yhteistä syömistä. Ja juomista. Kaikki tuntevat toisensa vähintään kymmenen vuoden takaa, kokemuksia yhteisistä juhlista on useita.
Etukäteen vähän mietin, että nouseeko juomattomuuteni jotenkin framille, ja mitä sanon.
No nyt voin sitten todeta, että reilu kymmenen ihmistä on niin paljon, että ei kukaan huomaa - tai ainakaan kysy - yhtään mitään. Toki jossain kohtaa minulla oli lasissa omenamehun ja veden sekoitusta, joka kynttilänvalossa menee viinistä (en erityisemmin pidä pelkästä omenamehusta, laimennetusta kyllä).
Noinhan sen tietysti pitäisi mennä, eli että toisen juomalasin sisältöön ei kiinnitettäisi huomiota.
Rentouttavaa oli.
Etukäteen vähän mietin, että nouseeko juomattomuuteni jotenkin framille, ja mitä sanon.
No nyt voin sitten todeta, että reilu kymmenen ihmistä on niin paljon, että ei kukaan huomaa - tai ainakaan kysy - yhtään mitään. Toki jossain kohtaa minulla oli lasissa omenamehun ja veden sekoitusta, joka kynttilänvalossa menee viinistä (en erityisemmin pidä pelkästä omenamehusta, laimennetusta kyllä).
Noinhan sen tietysti pitäisi mennä, eli että toisen juomalasin sisältöön ei kiinnitettäisi huomiota.
Rentouttavaa oli.
keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
Pullo (novelli)
Tämän vuoden äidinkielen ylioppilaskirjoituksissa yhtenä mahdollisena tehtävänä oli "Realismia ja fantasiaa Jyrki Vainosen novellissa Pullo". Tehtävä ja novelli löytyvät osoitteesta http://abitreenit.yle.fi/files/abitreenit/aidinkieli_esseekoe_kevat2012.pdf
Novelli kertoo pohjimmiltaan juoposta, joka on valintansa tehnyt: valinnan pysyä juoppona. Kertoja on hänen veljensä, jonka yritys auttaa ei enää juoppoa tavoita. Veli, joka enää pystyy vain seuraamaan sivusta lipumista kohti lopullista tuhoa.
Tavallaan toivon, että yksikään abiturientti ei oikeasti ymmärrä sitä tuskaa, joka novelliin liittyy. Vaikka itse pystyin vielä tekemään oman valintani juomisen jatkamisen ja lopettamisen välillä, voin kyllä aavistaa sen tilanteen ja tunteen, jolloin valinnan vapautta ei enää ole.
Kannattaa lukea.
Novelli kertoo pohjimmiltaan juoposta, joka on valintansa tehnyt: valinnan pysyä juoppona. Kertoja on hänen veljensä, jonka yritys auttaa ei enää juoppoa tavoita. Veli, joka enää pystyy vain seuraamaan sivusta lipumista kohti lopullista tuhoa.
Tavallaan toivon, että yksikään abiturientti ei oikeasti ymmärrä sitä tuskaa, joka novelliin liittyy. Vaikka itse pystyin vielä tekemään oman valintani juomisen jatkamisen ja lopettamisen välillä, voin kyllä aavistaa sen tilanteen ja tunteen, jolloin valinnan vapautta ei enää ole.
Kannattaa lukea.
perjantai 9. maaliskuuta 2012
Teatterissa (moralisointia)
Kävin ystävän kanssa teatterissa. Varsin mukavaa: esitys oli juuri sopivanlainen, oli mukava nähdä työstressin ohessa ystävää jota en ollut aikoihin nähnyt.
En vain voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen intensiteettiin, jolla väkijoukko huolehti nestetasapainosta. Ennen näytöstä hyväntuulista lasienkilistelyä (äänen korkeudesta päätellen muutamalla ei suinkaan ensimmäinen), väliajan alkaessa määrätietoisin nopein askelin lähimmän tarjoilutiskin ääreen. Väliajalta palatessa oli huomattavissa horjahtelua joillakin. Yksi katsoja poistui kesken näytöksen, tosin kesti hetken ennen kuin hän löysi tiensä ulos.
Alkoholitarjoilun kieltämisestä urheilutapahtumissa on ajoittain keskusteltu. Vastaavaa en muista kuulleeni kulttuuritapahtumista.
Kumpaakaan en aio ehdottaa, saavathan ihmiset juoda jos tahtovat. Mietin vaan, että kuinkahan moni noista kiiruhtajista oli ylittämässä hiuksenhienoa rajaa. Sitä rajaa, jossa teatteriesitykseen mennään, koska voi hyvällä syyllä nauttia muutaman lasillisen vs. se, että menee nauttimaan itse esityksestä.
"Raskas työ, raskaat huvit" ei onneksi minun kohdallani pidä paikkaansa enää kuin 50-prosenttisesti.
En vain voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen intensiteettiin, jolla väkijoukko huolehti nestetasapainosta. Ennen näytöstä hyväntuulista lasienkilistelyä (äänen korkeudesta päätellen muutamalla ei suinkaan ensimmäinen), väliajan alkaessa määrätietoisin nopein askelin lähimmän tarjoilutiskin ääreen. Väliajalta palatessa oli huomattavissa horjahtelua joillakin. Yksi katsoja poistui kesken näytöksen, tosin kesti hetken ennen kuin hän löysi tiensä ulos.
Alkoholitarjoilun kieltämisestä urheilutapahtumissa on ajoittain keskusteltu. Vastaavaa en muista kuulleeni kulttuuritapahtumista.
Kumpaakaan en aio ehdottaa, saavathan ihmiset juoda jos tahtovat. Mietin vaan, että kuinkahan moni noista kiiruhtajista oli ylittämässä hiuksenhienoa rajaa. Sitä rajaa, jossa teatteriesitykseen mennään, koska voi hyvällä syyllä nauttia muutaman lasillisen vs. se, että menee nauttimaan itse esityksestä.
"Raskas työ, raskaat huvit" ei onneksi minun kohdallani pidä paikkaansa enää kuin 50-prosenttisesti.
tiistai 6. maaliskuuta 2012
"Selvästi juovuksissa" (ja kiitoksia kommentoijille)
Luin vasta nyt Juhani Seppäsen "Selvästi juovuksissa". Tarttui divarista mukaan. Siinä lääkäri-kirjailija itse on vuoden juomatta. Taustalla selkeästi "suurkuluttaja"-termiin piilotettu alkoholiongelma, tai sellaisen tulkinnan ainakin tein. Takakansi lupasi, että kirjaa lukemalla oma suhtautuminen alkoholiin muuttuu lopullisesti.
Jostain syystä olin lykännyt sen lukemista. Kai sitä piti odottaa, että on saanut sen oman kokemuksen kokonaan raittiista vuodesta. Vähän kai mietitytti sekin, että olin jo kuullut ei-välttämättä-niin-onnellisesta kirjan lopetuksestakin.
Kirjaa on useassa otteessa kehuttu, ja ehkä sen perusteella odotin paljon, ja lopputuloksena oli pettymys. Ja kai sekin, että kirjoittaja kaiken sen saarnaamisensa jälkeen päätyi takaisin juomaan, teki vähän tekopyhän vaikutelman. Ihan kuin kirjoittaja ei kuitenkaan olisi uskonut itseään.
Yhteisiä kokemuksia kirjasta kuitenkin löysin. Yksi teema toistui hänellä samaan tapaan kuin minullakin: miksi raittiudesta tehdään numero eri tavalla kuin kännäämisestä. Hauskalla tavalla hän kuvasi erästä tilaisuutta: tapahtuma, jossa selvin päin ei ole kuin uskovaiset ja alkoholistit. Kuvaus kolahti sikälikin, että lähiaikoina minulla on ohjelmassa viikonlopputapahtuma, johon osallistuu reilu kymmenen ihmistä. Raitis joutuu väistämättä kommenttien kohteeksi. Onneksi olen jo omassa raittiudessani niin vakiintuneella pohjalla, että en pidä tilaisuutta itselleni riskinä: osaan kyllä olla paksunahkainen, ja kun muutenkin olen "vähän omanlaiseni" niin menköön samaan kategoriaan. Lähinnä se ihmettely ärsyttää.
Huomasin myös, että Seppäsellä on yksi merkittävä kokemus, jota minä en ole ainakaan pitkään aikaan jakanut: katkeruus siitä, että ei saa juoda ja muut saavat. Yritin miettiä, oliko minulla tuota tunnetta alussakaan. En muista. Jos oli, niin ennen kesää. Enkä usko, että kyse olisi siitä, etten tuota katkeruuden tunnetta tunnistaisi. Sitä vain ei ole.
Varmaankin tuo katkeruuden puute on yksi syy siihen, miksi raittiuden tietä on ainakin tällä hetkellä niin kevyt kulkea. Johtuuko sen puute siitä, että olen elämäni aikana tapahtuneet oikeat menetykset ovat niin valtavasti isompia, että mahdolliset katkeruuden tuntenei on kanavoitu niihin? Niin tai näin, varmaankin itse kunkin raitistelijan kannattaa pysähtyä miettimään, onko tuo juomisen mahdollisuus jollakulla mitenkään kadehtimisen arvoista.
Ja vielä loppuun: KIITOKSIA KOMMENTEISTA! Kyllä ne huomaan, vaikka vähän jälkikäteenkin. Tuntuu, että raitistuminen on kovin henkilökohtainen kokemus, ja olen tässä blogissa tarjonnut sen oman kokemukseni. Olen iloinen, jos se jotakuta auttaa oman tarinan ja tulevaisuuden tekemisessä. Vuosi on minulla tullut täyteen, ja kyllä niitä näillä näkymin tulee lisää. Tai en ainakaan näe syytä, miksei tulisi. Tämän kokemukseni perusteella voin sanoa, että juomisen lopettaminen tai edes vähentäminen kannattaa aina. Minulla juominen muuttui ongelmaksi aluksi määrien kasvaessa ja käyttökertojen tihentyessä vähitellen vuosien mittaan, kunnes lopulta juuri ennen lopetusta olin aikamoisessa syöksykierteessä. Ehkä aikaisemmin lopettamalla tai huomattavasti vähentämällä olisin nyt tilassa, jossa juhlissa kohottaisin sen yhden kuohuviinilasin. Tai sitten en. Mutta onneksi sillä ei enää ole merkitystä.
Jostain syystä olin lykännyt sen lukemista. Kai sitä piti odottaa, että on saanut sen oman kokemuksen kokonaan raittiista vuodesta. Vähän kai mietitytti sekin, että olin jo kuullut ei-välttämättä-niin-onnellisesta kirjan lopetuksestakin.
Kirjaa on useassa otteessa kehuttu, ja ehkä sen perusteella odotin paljon, ja lopputuloksena oli pettymys. Ja kai sekin, että kirjoittaja kaiken sen saarnaamisensa jälkeen päätyi takaisin juomaan, teki vähän tekopyhän vaikutelman. Ihan kuin kirjoittaja ei kuitenkaan olisi uskonut itseään.
Yhteisiä kokemuksia kirjasta kuitenkin löysin. Yksi teema toistui hänellä samaan tapaan kuin minullakin: miksi raittiudesta tehdään numero eri tavalla kuin kännäämisestä. Hauskalla tavalla hän kuvasi erästä tilaisuutta: tapahtuma, jossa selvin päin ei ole kuin uskovaiset ja alkoholistit. Kuvaus kolahti sikälikin, että lähiaikoina minulla on ohjelmassa viikonlopputapahtuma, johon osallistuu reilu kymmenen ihmistä. Raitis joutuu väistämättä kommenttien kohteeksi. Onneksi olen jo omassa raittiudessani niin vakiintuneella pohjalla, että en pidä tilaisuutta itselleni riskinä: osaan kyllä olla paksunahkainen, ja kun muutenkin olen "vähän omanlaiseni" niin menköön samaan kategoriaan. Lähinnä se ihmettely ärsyttää.
Huomasin myös, että Seppäsellä on yksi merkittävä kokemus, jota minä en ole ainakaan pitkään aikaan jakanut: katkeruus siitä, että ei saa juoda ja muut saavat. Yritin miettiä, oliko minulla tuota tunnetta alussakaan. En muista. Jos oli, niin ennen kesää. Enkä usko, että kyse olisi siitä, etten tuota katkeruuden tunnetta tunnistaisi. Sitä vain ei ole.
Varmaankin tuo katkeruuden puute on yksi syy siihen, miksi raittiuden tietä on ainakin tällä hetkellä niin kevyt kulkea. Johtuuko sen puute siitä, että olen elämäni aikana tapahtuneet oikeat menetykset ovat niin valtavasti isompia, että mahdolliset katkeruuden tuntenei on kanavoitu niihin? Niin tai näin, varmaankin itse kunkin raitistelijan kannattaa pysähtyä miettimään, onko tuo juomisen mahdollisuus jollakulla mitenkään kadehtimisen arvoista.
Ja vielä loppuun: KIITOKSIA KOMMENTEISTA! Kyllä ne huomaan, vaikka vähän jälkikäteenkin. Tuntuu, että raitistuminen on kovin henkilökohtainen kokemus, ja olen tässä blogissa tarjonnut sen oman kokemukseni. Olen iloinen, jos se jotakuta auttaa oman tarinan ja tulevaisuuden tekemisessä. Vuosi on minulla tullut täyteen, ja kyllä niitä näillä näkymin tulee lisää. Tai en ainakaan näe syytä, miksei tulisi. Tämän kokemukseni perusteella voin sanoa, että juomisen lopettaminen tai edes vähentäminen kannattaa aina. Minulla juominen muuttui ongelmaksi aluksi määrien kasvaessa ja käyttökertojen tihentyessä vähitellen vuosien mittaan, kunnes lopulta juuri ennen lopetusta olin aikamoisessa syöksykierteessä. Ehkä aikaisemmin lopettamalla tai huomattavasti vähentämällä olisin nyt tilassa, jossa juhlissa kohottaisin sen yhden kuohuviinilasin. Tai sitten en. Mutta onneksi sillä ei enää ole merkitystä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)