Piti käydä lukemassa vuoden takaiset muistelut vapusta. Luulen, että fiilikset eivät tänä vuonna poikkea viimevuotisesta, samalla tavalla vappulounas sujuu ilman että kukaan juomiseen huomiota kiinnittää.
Erona viimevuotiseen on tuttavalla olevat juhlat tänään vappuaattona, juhlivat kihlajaisiaan samalla. Iloinen ja hyvä syy juhlintaan :-) Jostain syystä on kuitenkin vähän levoton olo - ehkä siksi, että mieluiten olisin jäänyt mökille vielä huomiseen asti.
Älytön kännääminen ja sen katselu tuntuu edelleen hyvin vastenmieliseltä. Täytyy toivoa, että huomenna(kaan) ei kukaan kanssajuhlijoista siihen moodiin päädy.
maanantai 30. huhtikuuta 2012
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
"Aave"en tunnelmissa
Jossain kohtaa innostuin lukemaan norjalaisen Jo Nesbön dekkareita. Viikonlopun lukemiseksi tarttui uusin, "Aave".
Päähenkilö, Harry Hole, on alkoholisti. Tässä kirjassa kuivilla, mutta alkoholismi kulkee mukana, houkuttelee. Päihteistä kirjassa pääroolin ottavat huumeet, heroiini ja johdannaiset.
Iski ahdistus. Omista juomisajoista muistaa vielä sen "jos nyt yhden otan" -tunteen, vaikka lopulta niitä yksiä oli neljä ja sen oikeastaan jo tiesi kun sen yhdenkin otti.
Ahdistus huumeista. Onneksi sentään en siihen maailmaan lähtenyt, epäilemättä olisin ollut hyvä koukuttuja. Ja olisin vieläkin.
Ahdistus tunnetiloista. Siitä, että on valmis valehtelemaan omasta juomisesta (tai kirjan henkilöt päihteiden käytöstä). Valehtelee itselle ja muille.
Ennen kaikkea ahdistus lapsista, omista lapsista. Miten sitä toivoo että osaisivat pysyä erossa alkoholista ainakin riittävässä määrin, mutta ennen kaikkea erossa huumeista. Kirjassa oli liian hyvä kuvaus siitä, miten kaikki muu jää toiseksi huumeiden jälkeen.
Aika monta vuotta tulen pelkäämään, mikä omien tai läheisten lasten suhde alkoholiin tulee olemaan, tai vielä pelottavammin, huumeisiin (huumeet ovat minulle aikamoinen mörkö). Vanhimmaiseni on täysikäistynyt, ja hänellä näyttää olevan onnellisen välinpitämätön suhde alkoholiin. Baarissa on käynyt, mutta ei juuri juo, ja rokkikonserteissakin keskittyy kuuntelemiseen.
Mustasävyinen kirja, mutta kannatti se lukea.
Päähenkilö, Harry Hole, on alkoholisti. Tässä kirjassa kuivilla, mutta alkoholismi kulkee mukana, houkuttelee. Päihteistä kirjassa pääroolin ottavat huumeet, heroiini ja johdannaiset.
Iski ahdistus. Omista juomisajoista muistaa vielä sen "jos nyt yhden otan" -tunteen, vaikka lopulta niitä yksiä oli neljä ja sen oikeastaan jo tiesi kun sen yhdenkin otti.
Ahdistus huumeista. Onneksi sentään en siihen maailmaan lähtenyt, epäilemättä olisin ollut hyvä koukuttuja. Ja olisin vieläkin.
Ahdistus tunnetiloista. Siitä, että on valmis valehtelemaan omasta juomisesta (tai kirjan henkilöt päihteiden käytöstä). Valehtelee itselle ja muille.
Ennen kaikkea ahdistus lapsista, omista lapsista. Miten sitä toivoo että osaisivat pysyä erossa alkoholista ainakin riittävässä määrin, mutta ennen kaikkea erossa huumeista. Kirjassa oli liian hyvä kuvaus siitä, miten kaikki muu jää toiseksi huumeiden jälkeen.
Aika monta vuotta tulen pelkäämään, mikä omien tai läheisten lasten suhde alkoholiin tulee olemaan, tai vielä pelottavammin, huumeisiin (huumeet ovat minulle aikamoinen mörkö). Vanhimmaiseni on täysikäistynyt, ja hänellä näyttää olevan onnellisen välinpitämätön suhde alkoholiin. Baarissa on käynyt, mutta ei juuri juo, ja rokkikonserteissakin keskittyy kuuntelemiseen.
Mustasävyinen kirja, mutta kannatti se lukea.
lauantai 21. huhtikuuta 2012
Arkinen juomattomuus
Olin taannoin iltatilaisuudessa, johon osallistui noin 30 henkilöä. Ilmaista viinaa. Kovaäänistä musiikkia.
Positiivinen havainto: en miettinyt asiaa millään lailla etukäteen. Kokemuksesta jo tiesin, että tuontyyppisessä tilanteessa kuin se oli ei kukaan kiinnitä huomiota siihen mitä lasissani on, joten en siitä edes huolta kantanut.
Oma sietokyky tuollaisessa tilanteessa kestää noin kaksi tuopillista (kivennäisvettä, muilla samassa ajassa sama määrä olutta). En pidä kovaäänisestä musiikista, melu saa minut jopa ahdistumaan. Keskustelu on vaikeaa metelissä, vaikka keskustelukumppanit olisivatkin vielä melko täysjärkisiä. Hetken juttelin minulle aiemmin tuntemattoman ihmisen kanssa, se oli ihan mukavaa, kunnes kohonnut melutaso teki senkin hankalaksi.
Siispä ajoissa kotona.
Miten muuten? Joku tilanne oli tässä kuukauden sisällä, jolloin mietin että olisihan se helpompaa jos ottaisi sen lasillisen muiden mukana ja jättäisi siihen. Ei herättäisi huomiota. Hetken jopa pyörittelin sitä ajatusta: että olisiko niin, että voisikin jättää siihen. Päättäisi vaikka, että ei ikinä osta itse, ottaisi vain tuollaisen mikä annetaan ruoan ohessa.
Lopputulema oli sitten se, että entäpä jos nyt en kuitenkaan. Tavallaan nautin absolutistin roolista sitten kuitenkin. Ehkä se on hölmöä "itsensä ylentämistä" (minäpä pystyn olemaan juomatta!), mutta entä sitten. Ei se juomattomuus kuitenkaan vaarallista ole.
Ja toinen syy on sitten se, että en kuitenkaan luota itseeni enkä siihen, että se jäisi siihen yhteen lasilliseen. Todennäköisesti jonkin ajan kuluttua se olisi kaksi lasillista. Sitten se olisi kaksi lasillista useammin. En tosiaankaan enää halua palata siihen ahdistukseen.
Positiivinen havainto: en miettinyt asiaa millään lailla etukäteen. Kokemuksesta jo tiesin, että tuontyyppisessä tilanteessa kuin se oli ei kukaan kiinnitä huomiota siihen mitä lasissani on, joten en siitä edes huolta kantanut.
Oma sietokyky tuollaisessa tilanteessa kestää noin kaksi tuopillista (kivennäisvettä, muilla samassa ajassa sama määrä olutta). En pidä kovaäänisestä musiikista, melu saa minut jopa ahdistumaan. Keskustelu on vaikeaa metelissä, vaikka keskustelukumppanit olisivatkin vielä melko täysjärkisiä. Hetken juttelin minulle aiemmin tuntemattoman ihmisen kanssa, se oli ihan mukavaa, kunnes kohonnut melutaso teki senkin hankalaksi.
Siispä ajoissa kotona.
Miten muuten? Joku tilanne oli tässä kuukauden sisällä, jolloin mietin että olisihan se helpompaa jos ottaisi sen lasillisen muiden mukana ja jättäisi siihen. Ei herättäisi huomiota. Hetken jopa pyörittelin sitä ajatusta: että olisiko niin, että voisikin jättää siihen. Päättäisi vaikka, että ei ikinä osta itse, ottaisi vain tuollaisen mikä annetaan ruoan ohessa.
Lopputulema oli sitten se, että entäpä jos nyt en kuitenkaan. Tavallaan nautin absolutistin roolista sitten kuitenkin. Ehkä se on hölmöä "itsensä ylentämistä" (minäpä pystyn olemaan juomatta!), mutta entä sitten. Ei se juomattomuus kuitenkaan vaarallista ole.
Ja toinen syy on sitten se, että en kuitenkaan luota itseeni enkä siihen, että se jäisi siihen yhteen lasilliseen. Todennäköisesti jonkin ajan kuluttua se olisi kaksi lasillista. Sitten se olisi kaksi lasillista useammin. En tosiaankaan enää halua palata siihen ahdistukseen.
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Suorittaminen ja alkoholi
Tämä kevät on ollut vaikea töissä. Ylitöitä kertyy, mutta silti ajoittain tuntuu että ei oikein saa otetta. Selkeää skismaa joidenkin työkavereiden välillä, jopa niin että minä olen toisena osapuolena kun usein vuosien mittaan olen tyytynyt katsomaan sivusta.
Mietin, olisiko se syy siihen, että ajatukset ovat nyt taannoisen vuosipäivän ympärillä vähän ahkerammin palanneet juomisaikoihin. Ei kaivaten, ne asiat vain tulevat mieleen (mistä en ole erityisemmin iloinen, koska muistot eivät ole vähimmässäkään määrin miellyttäviä). Silloin reilu vuosi sitten kun lopetin, olin aika rikki: töiden lisäksi opiskelin ja olin turhankin aktiivisesti mukana yhdistystoiminnassa.
Jonkin aikaa juomisen lopettamisen jälkeen tajusin paremmin oman rajallisuuteni, ja olen tuota "ylimääräistä" tekemistä karsinut, työt nyt vain ovat hiipineet aikavarkaiksi. Alkoholismista puhuttaessa usein muistetaan se vaihe, jolloin alkoholismi on niin pitkällä, että työtoverit eivät sitä voi olla näkemättä. Kuitenkin - valitettavasti - tosiasia taitaa olla, että jossain määrin, johonkin rajaan asti, alkoholi nostaa suorituskykyä. Viinan voimalla jaksaa tehokkaammin ajaa itsensä loppuun. Aika monet muistiot ja opiskeluraportit olen kirjoittanut oluen voimalla.
Tuo on hyvä tiedostaa. Muutamia viikkoja juomisen lopettamisen jälkeen olin älyttömän väsynyt: ehkä se oli toipumista, ehkä se oli kumuloitunutta unenpuutetta, ehkä se oli ylikuormitetun minäni hätähuuto, ehkä se oli väsymistä siihen toipumisen vatvomiseen. Oli mikä oli, oireena oli se väsymys. Muutaman kuukauden jälkeen tuli sitten energinen olo.
Pitkään (no, kuukausia) osasin suunnatta uuden energiani järkevästi, nyt talvella ja tämän vuoden puolella olen huomaamattani myynyt itseni sekä työlle että uudelle harrastukselle. Onko alkoholistin niin vaikea oppia kohtuullisuutta?
Mietin, olisiko se syy siihen, että ajatukset ovat nyt taannoisen vuosipäivän ympärillä vähän ahkerammin palanneet juomisaikoihin. Ei kaivaten, ne asiat vain tulevat mieleen (mistä en ole erityisemmin iloinen, koska muistot eivät ole vähimmässäkään määrin miellyttäviä). Silloin reilu vuosi sitten kun lopetin, olin aika rikki: töiden lisäksi opiskelin ja olin turhankin aktiivisesti mukana yhdistystoiminnassa.
Jonkin aikaa juomisen lopettamisen jälkeen tajusin paremmin oman rajallisuuteni, ja olen tuota "ylimääräistä" tekemistä karsinut, työt nyt vain ovat hiipineet aikavarkaiksi. Alkoholismista puhuttaessa usein muistetaan se vaihe, jolloin alkoholismi on niin pitkällä, että työtoverit eivät sitä voi olla näkemättä. Kuitenkin - valitettavasti - tosiasia taitaa olla, että jossain määrin, johonkin rajaan asti, alkoholi nostaa suorituskykyä. Viinan voimalla jaksaa tehokkaammin ajaa itsensä loppuun. Aika monet muistiot ja opiskeluraportit olen kirjoittanut oluen voimalla.
Tuo on hyvä tiedostaa. Muutamia viikkoja juomisen lopettamisen jälkeen olin älyttömän väsynyt: ehkä se oli toipumista, ehkä se oli kumuloitunutta unenpuutetta, ehkä se oli ylikuormitetun minäni hätähuuto, ehkä se oli väsymistä siihen toipumisen vatvomiseen. Oli mikä oli, oireena oli se väsymys. Muutaman kuukauden jälkeen tuli sitten energinen olo.
Pitkään (no, kuukausia) osasin suunnatta uuden energiani järkevästi, nyt talvella ja tämän vuoden puolella olen huomaamattani myynyt itseni sekä työlle että uudelle harrastukselle. Onko alkoholistin niin vaikea oppia kohtuullisuutta?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)