Viimeinen viikko on ollut melkoista minuuttiaikataulua. Viikonlopuksi pysähdyin, sentään. Yöunimäärä ei ole aikoiuhin ollut kahdeksaa tuntia, viime yönä taisi olla ennätys eli viisi tuntia.
Ei hyvä. Oli moite itselle: lupasit, että et jää purkamaan työjonoa illalla muiden nukkumaanmenon jälkeen kuin ehkä kerran kuussa. Raittius on tärkeää terveydelle, mutta niin on unikin. Sitäpaitsi luulen, että uni on tärkeää myös raittiudelle.
"Selvästi" on mietittävä tänä iltana asioita taas, mitä sitä haluaa ja mihin aikansa haluaa käyttää. Tänään kyllä kotona valitettavasti vasta yhdeksän pintaan, on vielä harrastusprojektia tänään.
tiistai 31. toukokuuta 2011
perjantai 27. toukokuuta 2011
Oluella...
tai ei nyt ihan :-). Mietin, että olisi tämä raitistumisen seuraaminen paljon jännittävämpää, jos olisi kaikenlaisia käänteitä, retkahduksia ja morkkista ja paluuta ruotuun. Itse olen oikein tyytyväinen tähän tylsyyteen.
Oluella kävin kyllä, mutta alkoholittomalla. Työporukka pyysi mukaan, sanoin että kirjoittelen pari juttua loppuun ja saatan tulla perissä. Mietin hetken valmiit selitykset, jos joku päätyy kysymään. Baaritiskillä päädyin kuitenkin ottamaan alkoholitonta vehnäolutta. Makuna melko ok kokemus, muistikuva alkoholittomista oluista viime vuosituhannelta oli, että ne ovat makeita ja jotenkin pahan makuisia. Tuo maistui oluelta.
"Melko" tuossa ok:n edessä kuitenkin. Tuosta jäi vähän ristiriitainen tunne, vähän niin kuin olisi huijannut itseään kun huijasi muita. Aiemman salailijan tilalle taitaa siis tunkea omatunto, joka soimaa tuollaisestakin huijauksesta. Oluelta se maistui, mutta ikään kuin se oluen maku ei olisi enää suussani hyvä. Kai tässä raitistumisessa on tehnyt niin vahvan pesäeron vanhaan, että mauntapainen vaikuttaa vähän vastenmieliseltä, vaikkei siinä alkoholia olisikaan.
Sinänsä kivaa, tuli höpötettyä niitänäitä sen yhden tuopillisen verran, jonka jälkeen poistuin seurasta. Minulla on monia mukavia työtovereita, vapaamuotoinenkin seurustelu tekee ihan hyvää.
Nyt kotona paistelen jauhelihapihvejä hampurilaisiin ja jutustelen nuorison kanssa. Mukavia nämä perjantai-illat nykyään, herkkujen vääntäminen on ihan erilaista kun sitä ei tee kärttyisenä yrittäen kiirehtiä seuraavan alkoholiannoksen ääreen.
Oluella kävin kyllä, mutta alkoholittomalla. Työporukka pyysi mukaan, sanoin että kirjoittelen pari juttua loppuun ja saatan tulla perissä. Mietin hetken valmiit selitykset, jos joku päätyy kysymään. Baaritiskillä päädyin kuitenkin ottamaan alkoholitonta vehnäolutta. Makuna melko ok kokemus, muistikuva alkoholittomista oluista viime vuosituhannelta oli, että ne ovat makeita ja jotenkin pahan makuisia. Tuo maistui oluelta.
"Melko" tuossa ok:n edessä kuitenkin. Tuosta jäi vähän ristiriitainen tunne, vähän niin kuin olisi huijannut itseään kun huijasi muita. Aiemman salailijan tilalle taitaa siis tunkea omatunto, joka soimaa tuollaisestakin huijauksesta. Oluelta se maistui, mutta ikään kuin se oluen maku ei olisi enää suussani hyvä. Kai tässä raitistumisessa on tehnyt niin vahvan pesäeron vanhaan, että mauntapainen vaikuttaa vähän vastenmieliseltä, vaikkei siinä alkoholia olisikaan.
Sinänsä kivaa, tuli höpötettyä niitänäitä sen yhden tuopillisen verran, jonka jälkeen poistuin seurasta. Minulla on monia mukavia työtovereita, vapaamuotoinenkin seurustelu tekee ihan hyvää.
Nyt kotona paistelen jauhelihapihvejä hampurilaisiin ja jutustelen nuorison kanssa. Mukavia nämä perjantai-illat nykyään, herkkujen vääntäminen on ihan erilaista kun sitä ei tee kärttyisenä yrittäen kiirehtiä seuraavan alkoholiannoksen ääreen.
torstai 26. toukokuuta 2011
Muutos
Seuraava lainaus on Katja Kuusiston väitöskirjasta "Kolme reittiä alkoholismista toipumiseen", sivu 36:
Alkoholisti kohtaa ongelmakäytön aikana asioita ja tapahtumia, jotka virittävät muutosta. Ihminen ei ole ainoastaan tarpeitaan passiivisesti toteuttava, vaan aktiivisesti tavoitteisiin suuntautuva subjekti, jonka motivaatiotilaan ulkoisilla tekijöillä ja muilla ihmisillä on Millerin (1995, 90–91) mukaan merkittävä vaikutus. West (2006b, 174–192) näkee erilaisten sosiaalisten, psyykkisten, biologisten ja ympäristöön liittyvien asioiden vaikuttavan yksilön tarpeisiin ja haluihin ja sitä kautta addiktiivista käyttäytymistä sääteleviin impulsseihin. Nämä muutokset koetaan sekä yksilöllisesti että tilanteisesti.Tuo ylläoleva on toki osin tyypillistä valtiotieteilijöiden kieltä, mutta tunnistan sieltä kyllä itseni. Tuo lainaus on oikeastaan hyvä jatko tuolle pohdinnalleni tulevaisuuden juomisen lopettamisen syynä. Motivaation keikahdushan minulla tavallaan tapahtui, juomisen kustannukset nousivat jo suuremmaksi kuin juomatta olemisen, ja siitä halu muutokseen tuli. Yksilöllisesti ja tilanteisesti haluan olla raitis :-)
Motivaatio ei pysy elämän kuluessa stabiilina, vaan muuttuu saaden uusia merkityksiä ja auttaa asettamaan uusia tavoitteita, joita kohti pyrkiä. Yksilöllinen kokemus ratkaisee muodostuuko tietty tapahtuma tietyllä hetkellä käännekohdaksi yksilön alkoholinkäyttöuralla. Tavoitteita kohti suuntautuminen on ihmiselle olennainen osa elämää, mutta tavoitteiden kohde vaihtelee tilanteittain. Tavoitteiden rakentamisessa hyvin tärkeitä ovat maailmankuva ja minäkuva, joiden kautta ihminen määrittelee suhteensa ympäristöön ja asettaa lähtökohdat sille, mitä haluaa saavuttaa. Näin syntyy tarve säilyttää elämänsä totutun kaltaisena tai vaihtoehtoisesti motivaatio perustaksi muutokselle. Niin kauan kun päihteidenkäyttöä puoltavat motiivit painavat enemmän vaakakupissa, on muutos erityisen vaikea (Karwacki ja Bradley 1996, 243–255). Motivaation puute vaikuttaa negatiivisimmillaan olosuhteiden vangiksi jäämiseen ja kykenemättömyyteen muuttaa negatiivisia kehityskulkuja (Headey & Wearing 1989, 733–738; Stallings ym. 1997, 104–119). Vasta kun juominen ja koetut negatiiviset seuraukset nousevat hyötyjen rinnalle tai ohi, toipuminen nousee vaihtoehdoksi juomisen jatkamiselle.
Miksi olen jättänyt alkoholin: tulevaisuus
Nyt sitten positiivinen lopettamismotivaatio eli tulevaisuus. Jotakin, mitä haluan saada eikä jotakin, josta haluan pois.
Siellä ahdistuksen syövereissä tunsin, että haluan tulevaisuudelta jotain muuta kuin pahenevan alkoholismin. En halunnut - enkä halua - että lähimmäiseni joutuvat tämän enempää kärsimään alkoholin käytöstäni. En halua, että kukaan ei halua tuoda (mahdollisia) lapsenlapsia kylään, koska isoäiti on niin pelottavaa seuraa pienille, saati uskaltaisi jättää heitä hoitoon.
En halua itse olla tuhoamassa sitä, mitä elämässäni olen saavuttanut tähän mennessä. Haluan edelleen osallistua moniinkin tekemisiin täysjärkisenä ja aktiivisena henkilönä, en vain rasittavana kiviriippana jota siedetään, kun se on niin pitkään nurkissa pyörinyt ja aikanaan tehnyt ihan hyviäkin asioita. Haluan käyttää aikaani tekemisteni hedelmistä nauttimiseen, en niiden tuhoamiseen.
Haluan olla seuraamassa kun omat "kasvattini" vähitellen lähtevät lentoon omilla siivillään. Olla auttamassa enkä estämässä niiden omien siipien vahvistumista.
Tiedän, että äitini tulee tarvitsemaan lähivuosina kasvavassa määrin tukea. Hänen alkoholisoitumisensa on ollut hidasta, niin kuin kai minullakin, minä vain aloitin aikaisemmin kuin hän. Ei hän rappiolla ole, läheskään, mutta ei myöskään houkutteleva esimerkki siitä, mihin voi päätyä. Tai sanotaan, että ristiriitainen esimerkki, onhan hän "high-functioning" vielä eläkeiässäänkin, mukana yhdessä sun toisessa asiassa vielä ihan viime aikoinakin. Pystyy nauttimaan elämästä monella rintamalla. En kuitenkaan usko, että ne alkoholimäärät kuitenkaan hänen terveyttään tai mielialaansa kohentavat.
Sanotaan, että raitistuminen pitäisi tehdä ennen kaikkea itsen takia. Erottelu ei ole helppoa: jos teen jotain, koska haluan saavuttaa jotain tiettyä asiaa (vaikka tuota kasvun katselua), niin teenkö sen tuossa esimerkissä itseni vai sen kasvavan takia? Mielestäni teen sen itselleni, kuitenkin.
Ja tokikin haluan ja toivon saavuttavani elämässäni vielä jotain sellaista, josta en osaa vielä edes unelmoida. On se sitten vuorotteluvapaita ja aikanaan vapaaehtoistyötä kehitysmaassa, tai täydellistä uranvaihtoa. Olen aina pitänyt Janssonin Näkymättömästä lapsesta, siitä joka tarinan lopussa tulee näkyväksi. Hän toteaa lopussa jotakin sen suuntaista, että lähtee maailmalle. Ei tiedä minne, mutta se on hyvä se. Vähän sama olo on minulla: tuntuu, että olen nyt, raittiina, valmiimpi lähtemään maailmalle ja kohtaamaan elämän ja sen mitä se tullessaan tuo.
Siellä ahdistuksen syövereissä tunsin, että haluan tulevaisuudelta jotain muuta kuin pahenevan alkoholismin. En halunnut - enkä halua - että lähimmäiseni joutuvat tämän enempää kärsimään alkoholin käytöstäni. En halua, että kukaan ei halua tuoda (mahdollisia) lapsenlapsia kylään, koska isoäiti on niin pelottavaa seuraa pienille, saati uskaltaisi jättää heitä hoitoon.
En halua itse olla tuhoamassa sitä, mitä elämässäni olen saavuttanut tähän mennessä. Haluan edelleen osallistua moniinkin tekemisiin täysjärkisenä ja aktiivisena henkilönä, en vain rasittavana kiviriippana jota siedetään, kun se on niin pitkään nurkissa pyörinyt ja aikanaan tehnyt ihan hyviäkin asioita. Haluan käyttää aikaani tekemisteni hedelmistä nauttimiseen, en niiden tuhoamiseen.
Haluan olla seuraamassa kun omat "kasvattini" vähitellen lähtevät lentoon omilla siivillään. Olla auttamassa enkä estämässä niiden omien siipien vahvistumista.
Tiedän, että äitini tulee tarvitsemaan lähivuosina kasvavassa määrin tukea. Hänen alkoholisoitumisensa on ollut hidasta, niin kuin kai minullakin, minä vain aloitin aikaisemmin kuin hän. Ei hän rappiolla ole, läheskään, mutta ei myöskään houkutteleva esimerkki siitä, mihin voi päätyä. Tai sanotaan, että ristiriitainen esimerkki, onhan hän "high-functioning" vielä eläkeiässäänkin, mukana yhdessä sun toisessa asiassa vielä ihan viime aikoinakin. Pystyy nauttimaan elämästä monella rintamalla. En kuitenkaan usko, että ne alkoholimäärät kuitenkaan hänen terveyttään tai mielialaansa kohentavat.
Sanotaan, että raitistuminen pitäisi tehdä ennen kaikkea itsen takia. Erottelu ei ole helppoa: jos teen jotain, koska haluan saavuttaa jotain tiettyä asiaa (vaikka tuota kasvun katselua), niin teenkö sen tuossa esimerkissä itseni vai sen kasvavan takia? Mielestäni teen sen itselleni, kuitenkin.
Ja tokikin haluan ja toivon saavuttavani elämässäni vielä jotain sellaista, josta en osaa vielä edes unelmoida. On se sitten vuorotteluvapaita ja aikanaan vapaaehtoistyötä kehitysmaassa, tai täydellistä uranvaihtoa. Olen aina pitänyt Janssonin Näkymättömästä lapsesta, siitä joka tarinan lopussa tulee näkyväksi. Hän toteaa lopussa jotakin sen suuntaista, että lähtee maailmalle. Ei tiedä minne, mutta se on hyvä se. Vähän sama olo on minulla: tuntuu, että olen nyt, raittiina, valmiimpi lähtemään maailmalle ja kohtaamaan elämän ja sen mitä se tullessaan tuo.
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
12 viikon rajapyykki
En tiedä pitäisikö tässä vaiheessa laskea vielä viikkoja vai siirtyä jo kalenterikuukausiin. Viikkoja on takana 12, joka on joidenkin laskutapojen mukaan kolme kuukautta. Kalenterikuukausissa tuohon rajapyykkiin on vielä reilu viikko. Niin tai näin, mahdollisesti kriisiaika edessä joko jonytkohta tai melkopiankohta.
Mietin, että uskoinko aloittaessani raittiutta kolmen ensimmäisen kuukauden sujuvan näinkin helposti. Tähän liittyviä ajatuksiani en enää tavoita, jotenkin päällimmäiseksi on jäänyt se ajatus, että on ihan pakko lopettaa, kokonaan. Se, että en laittaisi suuhuni enää yhtään alkoholia oli ainoa "kiinnostava asia", ajalla ei tuolloin(kaan) ollut merkitystä.
Siitä olen kuitenkin varma, että juopunut minä ei tuolloin arvannut eikä ymmärtänyt, että lopettamisella on oikeasti positiivisia seurauksia. Alkoholin nauttimisen lopettaminen on tässä kaikessa sivuseikka. Pääasia on mahdollisuus olla oman elämänsä herra. Minä, ei alkoholi.
Se, että aamua / päivää / iltaa ei täytä sen pohdinta, missä ja miten voisi nauttia alkoholia, on ihan valtavan vapauttavaa. Sitä ei ymmärrä silloin kun alkoholi täyttää mielen - sen tajuaa vasta sitten, kun tilaa on tullut muillekin ajatuksille. Vasta parin ensimmäisen raittiin viikon jälkeen taisin oikeasti ymmärtää sen, mitä vertaistukipalstalla viljelty "enää ei tarvitse juoda" oikein tarkoitti: nimenomaan, ei tarvitse. Saa olla juomattakin.
Olennaista siinä, että olen näinkin pitkälle onnistunut, lienee sekä Päihdelinkin ohjeet että vertaistuki että ylipäänsä netistä löytämäni, joskin vaihtelevantasoiset, artikkelit ja kirjoitukset. Melko alussa ymmärsin (onneksi), että raitistumiseen tarvitaan muutakin kuin alkoholin jättäminen. Motivaatiokin on vielä kova. En kaipaa paluuta siihen salajuopotteluun.
Sitä, miksi nuo asiat ovat minulle toistaiseksi riittäneet ja auttaneet onnistumaan, mutta jollekin toiselle eivät, en osaa selittää. En ole yhtään sen vahvatahtoisempi kuin muut. Kai minulla sitten kävi se kuuluisa naksahdus, joka osalla raitistujista käy. Ehkä pahin alkoholinkäyttöaikani oli sen verran lyhyt, että hermostoni oli vielä helpompi pyristellä irti jatkuvasta houkutuksesta. Toisaalta kerta-annokset eivät yleensä olleet kamalan isoja, enkä jäänyt koskaan "kentälle" (vielä). Jäljelle jäi sitten "vain" se päänupin uudelleenohjelmointi. Siitä poisoppiminen, jonka jo muinoin opiskeluaikoina opin.
Tavallaan minulla on kai hyvä itsetunto. En useinkaan koe itseäni arvottomaksi tai morkkaa itseäni, tai kovin pitkää kanna syyllisyyttä teoistani (tekemättä jättämisistä huonoa omaatuntoa kyllä). En ole varma, onko tuo hyvä vai huono asia: juovalle alkoholistille on tyypillistä syyttää muita epäonnistumisista.
Jossain määrin tämä toipuminen on ehkä jo suorittamista, kuten aiemmin totesin. En uskalla päästää irti toipumistyöstä, ja kaiken oppimani mukaan olisi hölmöä tehdäkään niin. Toisaalta, mikäs tämän rattoisampaa kuin "puhua" omista tuntemuksista vapaasti ja ketään häiritsemättä. Vähän sama kuin joskus muinoin lastentarhassa oli hauska käydä "kehityskeskusteluita": omista lapsista puhuisi vaikka kuinka.
Toipumisprosessin (kirjoittamisen) jatkoa suunnittelin. Raittiuden syistä vielä niitä positiivisimpia on jäljellä, ja lisäksi ajattelin aloittaa kierroksen alusta ja käydä läpi niitä artikkeleita, joita raitistumisen alkumetreillä kävin läpi. Kertaus on hyvästä, luulen että monikin juttu meni ohi ymmärryksen siinä vaiheessa ja aukeaisi nyt paremmin - ja voihan sen ottaa ihan opiskelun kannaltakin.
Mietin, että uskoinko aloittaessani raittiutta kolmen ensimmäisen kuukauden sujuvan näinkin helposti. Tähän liittyviä ajatuksiani en enää tavoita, jotenkin päällimmäiseksi on jäänyt se ajatus, että on ihan pakko lopettaa, kokonaan. Se, että en laittaisi suuhuni enää yhtään alkoholia oli ainoa "kiinnostava asia", ajalla ei tuolloin(kaan) ollut merkitystä.
Siitä olen kuitenkin varma, että juopunut minä ei tuolloin arvannut eikä ymmärtänyt, että lopettamisella on oikeasti positiivisia seurauksia. Alkoholin nauttimisen lopettaminen on tässä kaikessa sivuseikka. Pääasia on mahdollisuus olla oman elämänsä herra. Minä, ei alkoholi.
Se, että aamua / päivää / iltaa ei täytä sen pohdinta, missä ja miten voisi nauttia alkoholia, on ihan valtavan vapauttavaa. Sitä ei ymmärrä silloin kun alkoholi täyttää mielen - sen tajuaa vasta sitten, kun tilaa on tullut muillekin ajatuksille. Vasta parin ensimmäisen raittiin viikon jälkeen taisin oikeasti ymmärtää sen, mitä vertaistukipalstalla viljelty "enää ei tarvitse juoda" oikein tarkoitti: nimenomaan, ei tarvitse. Saa olla juomattakin.
Olennaista siinä, että olen näinkin pitkälle onnistunut, lienee sekä Päihdelinkin ohjeet että vertaistuki että ylipäänsä netistä löytämäni, joskin vaihtelevantasoiset, artikkelit ja kirjoitukset. Melko alussa ymmärsin (onneksi), että raitistumiseen tarvitaan muutakin kuin alkoholin jättäminen. Motivaatiokin on vielä kova. En kaipaa paluuta siihen salajuopotteluun.
Sitä, miksi nuo asiat ovat minulle toistaiseksi riittäneet ja auttaneet onnistumaan, mutta jollekin toiselle eivät, en osaa selittää. En ole yhtään sen vahvatahtoisempi kuin muut. Kai minulla sitten kävi se kuuluisa naksahdus, joka osalla raitistujista käy. Ehkä pahin alkoholinkäyttöaikani oli sen verran lyhyt, että hermostoni oli vielä helpompi pyristellä irti jatkuvasta houkutuksesta. Toisaalta kerta-annokset eivät yleensä olleet kamalan isoja, enkä jäänyt koskaan "kentälle" (vielä). Jäljelle jäi sitten "vain" se päänupin uudelleenohjelmointi. Siitä poisoppiminen, jonka jo muinoin opiskeluaikoina opin.
Tavallaan minulla on kai hyvä itsetunto. En useinkaan koe itseäni arvottomaksi tai morkkaa itseäni, tai kovin pitkää kanna syyllisyyttä teoistani (tekemättä jättämisistä huonoa omaatuntoa kyllä). En ole varma, onko tuo hyvä vai huono asia: juovalle alkoholistille on tyypillistä syyttää muita epäonnistumisista.
Jossain määrin tämä toipuminen on ehkä jo suorittamista, kuten aiemmin totesin. En uskalla päästää irti toipumistyöstä, ja kaiken oppimani mukaan olisi hölmöä tehdäkään niin. Toisaalta, mikäs tämän rattoisampaa kuin "puhua" omista tuntemuksista vapaasti ja ketään häiritsemättä. Vähän sama kuin joskus muinoin lastentarhassa oli hauska käydä "kehityskeskusteluita": omista lapsista puhuisi vaikka kuinka.
Toipumisprosessin (kirjoittamisen) jatkoa suunnittelin. Raittiuden syistä vielä niitä positiivisimpia on jäljellä, ja lisäksi ajattelin aloittaa kierroksen alusta ja käydä läpi niitä artikkeleita, joita raitistumisen alkumetreillä kävin läpi. Kertaus on hyvästä, luulen että monikin juttu meni ohi ymmärryksen siinä vaiheessa ja aukeaisi nyt paremmin - ja voihan sen ottaa ihan opiskelun kannaltakin.
tiistai 24. toukokuuta 2011
Tänään
Tänäänkään ei maailmasta tullut valmista, vielä jäi huomiselle tekemistä.
Hyvä niin, on sitten huomennakin syytä herätä.
Hyvä niin, on sitten huomennakin syytä herätä.
maanantai 23. toukokuuta 2011
Koukussa toipumiseen?
Lyhyt ajatus työpäivän päätteeksi.
Kävin lukemassa vertaistukipalstan tuoreimmat pikaisesti. Pohdiskelin, mistä kirjoittaisin. Lopulta pohdiskelin että miksi. Miksi on tarpeen käydä lukemassa, miksi kirjoittamassa?
Lukeminen ja kirjoittaminen ovat osa minun henkilökohtaista toipumisprosessiani (mikä ilmaus!). Jotenkin on mielessä se, että tätä toipumista ja alkoholista erossa pysymistä pitää työstää, ja minulla tämä työstäminen on tuota, lukemista ja kirjoittamista. Jollain muulla se on vaikkapa AA:ta.
En halua ainakaan vielä unohtaa sitä, että alkoholi on minulle ongelma. Helppo se olisi nyt unohtaa, kun tämä alkoholitta olokin sujuu, eivätkä kiusaukset tunnu kasvavan kohtuuttomiksi. Retkahdusohjeista olen lukenut, että esim. AA:sta poisjäänti voi olla petaamista omalle juomisen aloittamiselle. Eli jos nyt sitten lopettaisin tämän "oman AA:ni", voisi se olla tuollainen petaamisprosessin aloitus. Pysytellään siis vielä toistaiseksi turvallisemmilla poluilla.
Kirjoittaminen on sitäpaitsi minulle oiva keino setviä vähän ajatuksiani. Se, että yrittää jäsentää jotain tunteitaan, auttaa kuitenkin myös tulkitsemaan ja joskus jopa sietämään niitä.
Kävin lukemassa vertaistukipalstan tuoreimmat pikaisesti. Pohdiskelin, mistä kirjoittaisin. Lopulta pohdiskelin että miksi. Miksi on tarpeen käydä lukemassa, miksi kirjoittamassa?
Lukeminen ja kirjoittaminen ovat osa minun henkilökohtaista toipumisprosessiani (mikä ilmaus!). Jotenkin on mielessä se, että tätä toipumista ja alkoholista erossa pysymistä pitää työstää, ja minulla tämä työstäminen on tuota, lukemista ja kirjoittamista. Jollain muulla se on vaikkapa AA:ta.
En halua ainakaan vielä unohtaa sitä, että alkoholi on minulle ongelma. Helppo se olisi nyt unohtaa, kun tämä alkoholitta olokin sujuu, eivätkä kiusaukset tunnu kasvavan kohtuuttomiksi. Retkahdusohjeista olen lukenut, että esim. AA:sta poisjäänti voi olla petaamista omalle juomisen aloittamiselle. Eli jos nyt sitten lopettaisin tämän "oman AA:ni", voisi se olla tuollainen petaamisprosessin aloitus. Pysytellään siis vielä toistaiseksi turvallisemmilla poluilla.
Kirjoittaminen on sitäpaitsi minulle oiva keino setviä vähän ajatuksiani. Se, että yrittää jäsentää jotain tunteitaan, auttaa kuitenkin myös tulkitsemaan ja joskus jopa sietämään niitä.
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
Miksi olen jättänyt alkoholin: pelko
Jäi tuo häpeä-teema lopettamisen syynä vielä pyörimään mielessä. Häpeän kaveri on ainakin tässä tapauksessa Pelko, ja näitä kahta on välillä vaikea erottaa toisistaan.
Häpeää toki pelkäsin, mutta varmasti pelkäsin myös sitä, mitä minulle oli tapahtumassa, millaiseksi ihmiseksi olin muuttumassa. Tai muuttunut.
Ennen kaikkea pelkäsin menettämistä. Sitä, että olin menettämässä jotain joka on minulle kaikkein arvokkainta - itseni, lapseni (henkisesti, ajan mittaan) ja perheeni, ehkä jopa työni, tavoitteeni opiskelun suhteen. Tuntui, että ote omasta elämästä oli lipsumassa, ajautumassa jonnekin ulottumattomiin. Tavallaan siis pelkäsin sitä juomistakin.
Pelkoakaan ei varmasti lueta positiivisiin voimavaroihin, mutta itsepäisesti päädyn pitämään sitä tässä nimenomaisessa yhteydessä kuitenkin yhtenä "voimaannuttajana".
Ja tietysti pelkäsin myös terveyden menettämistä, mutta terveyttähän olen jo pohtinut tässä yhteydessä.
Häpeää toki pelkäsin, mutta varmasti pelkäsin myös sitä, mitä minulle oli tapahtumassa, millaiseksi ihmiseksi olin muuttumassa. Tai muuttunut.
Ennen kaikkea pelkäsin menettämistä. Sitä, että olin menettämässä jotain joka on minulle kaikkein arvokkainta - itseni, lapseni (henkisesti, ajan mittaan) ja perheeni, ehkä jopa työni, tavoitteeni opiskelun suhteen. Tuntui, että ote omasta elämästä oli lipsumassa, ajautumassa jonnekin ulottumattomiin. Tavallaan siis pelkäsin sitä juomistakin.
Pelkoakaan ei varmasti lueta positiivisiin voimavaroihin, mutta itsepäisesti päädyn pitämään sitä tässä nimenomaisessa yhteydessä kuitenkin yhtenä "voimaannuttajana".
Ja tietysti pelkäsin myös terveyden menettämistä, mutta terveyttähän olen jo pohtinut tässä yhteydessä.
Kotona
Kotona taas.
Käytiin hakemassa koirat hoitopaikasta, kovin olivat iloisia - mutta niin olimme me ihmisetkin. Nuoriso halusi mukaan hakureissulle, eivät malttaneet odottaa kotona.
Alkoholittoman matkan jälkeen on taas varmempi olo, vahvistui luottamus omaan haluun - ja kykyynkin - olla ilman alkoholia entisissä "juopottelutilanteissa". Jonkinlainen haikeus - "tuotakaan en voi enää maistaa" - toki käväisi mielesäs pariinkin otteeseen, mutta ehkä enemmänkin toteavana: "tuo ei ole minua varten". Kuten moni muukin on todennut, vähän niin kuin allergikolla. Joku asia vain ei ole minua varten. Hyviä alkoholittomia juomia on maailma pullollaan, ja muitakin herkkuja.
Koirien kanssa kävelin pitkän lenkin. Nautin auringosta, tuomien tuoksusta, linnunlaulusta. Vihreys on vahvistunut entisestään poissaolon aikana. Hyvä olla matkalla, hyvä tulla kotiin.
Alkava työviikko vähän alkaa jo painaa mieltä. Tein kuitenkin päätöksen, että tänään en lue yhtäkään työsähköpostia. Sen verran kurkistin, että mitä on huomenna kalenterissa - osaa laittaa oikeanlaiset vaatteet... Pitää keskittyä vahtimaan, ettei työ varasta enää enempää vapaa-aikaa, ja toisaalta panostaa omiin kivoihin asioihin, ennen kaikkea toipumiseen! Mutta tämänkin päivän pidän vielä vapaata enemmästä itseni parantamisesta ja keskityn kuuntelemaan luontoa.
Käytiin hakemassa koirat hoitopaikasta, kovin olivat iloisia - mutta niin olimme me ihmisetkin. Nuoriso halusi mukaan hakureissulle, eivät malttaneet odottaa kotona.
Alkoholittoman matkan jälkeen on taas varmempi olo, vahvistui luottamus omaan haluun - ja kykyynkin - olla ilman alkoholia entisissä "juopottelutilanteissa". Jonkinlainen haikeus - "tuotakaan en voi enää maistaa" - toki käväisi mielesäs pariinkin otteeseen, mutta ehkä enemmänkin toteavana: "tuo ei ole minua varten". Kuten moni muukin on todennut, vähän niin kuin allergikolla. Joku asia vain ei ole minua varten. Hyviä alkoholittomia juomia on maailma pullollaan, ja muitakin herkkuja.
Koirien kanssa kävelin pitkän lenkin. Nautin auringosta, tuomien tuoksusta, linnunlaulusta. Vihreys on vahvistunut entisestään poissaolon aikana. Hyvä olla matkalla, hyvä tulla kotiin.
Alkava työviikko vähän alkaa jo painaa mieltä. Tein kuitenkin päätöksen, että tänään en lue yhtäkään työsähköpostia. Sen verran kurkistin, että mitä on huomenna kalenterissa - osaa laittaa oikeanlaiset vaatteet... Pitää keskittyä vahtimaan, ettei työ varasta enää enempää vapaa-aikaa, ja toisaalta panostaa omiin kivoihin asioihin, ennen kaikkea toipumiseen! Mutta tämänkin päivän pidän vielä vapaata enemmästä itseni parantamisesta ja keskityn kuuntelemaan luontoa.
perjantai 20. toukokuuta 2011
11 viikkoa vilahtanut
Pitää aamutuimaan muistaa kehuskella itseä: reilu 11 viikkoa takana. Viikot ovat sittemmin hujahtaneet. Pieniä hankalia tilanteita on ollut, mutta hankaluus on ollut muuta kuin alkoholin kaipuuta. Alkoholin kaipuuta - ajoittain, mutta ei niinkään aineen vaikutusten kaipuuta, vaan kaipuuta "normaaliuteen".
Matkakin on mennyt hyvin, viikonloppuna paluu kotiin. Tuli todistettua sekin, että matkalla voi olla hyvinkin hauskaa, ja ne tilanteet jolloin ei ole hauskaa niin olleet sellaisia vähemmän hauskoja alkoholin kerakin, tai vielä pahempia.
Matkakin on mennyt hyvin, viikonloppuna paluu kotiin. Tuli todistettua sekin, että matkalla voi olla hyvinkin hauskaa, ja ne tilanteet jolloin ei ole hauskaa niin olleet sellaisia vähemmän hauskoja alkoholin kerakin, tai vielä pahempia.
torstai 19. toukokuuta 2011
Miksi olen jättänyt alkoholin: häpeä
(Alkuteksti on kirjoitettu taannoin, blogspot näemmä palautti sen luonnoksena ja jatkan nyt täällä reissussa juttua eteenpäin.)
Muistutan jälleen itseäni, että tässä blogissa piti olla rehellinen. Uskon, että rehellisyys (itselle) on kaiken a ja o. Itselle minä tätäkin kirjoitan, vaikka joku muukin sitä ehkä joskus lukee, uteliaisuudesta tai ehkä omia kokemuksiaan peilaten. Joka tapauksessa, tässä blogissa huijaamisesta ei ole hyötyä: huijaan vain itseäni, koska kukaan muu ei tiedä kuka olen, enkä heidän/teidän huijaamisestanne mitään hyötyisi.
Rehellisyys-teema taas muistutuksena siksi, että kaikki raittiuden syyt eivät taida olla yleviä tai edes kovin hyviä (vaikka se lienee jo tähän mennessä tullut selväksi :-). Vähemmän suositeltuja syitä lienee tuo häpeä: vähemmän suositeltuja kai siksi, että ylenpalttinen häpeily saattaa myös johtaa juomiseen.
Häpeä ei ole positiivinen voimavara, ja on tavallaan hankala ajatella sitä motiivina. Mutta kyllä sillä vaikutus on: toki ylenpalttista juomista itsessään häpesin ainakin sisimmässäni, mutta enemmänkin ajattelin sitä häpeää, joka olisi tullut jos olisin vihdoin jäänyt kiinni juomisesta ja joutunut kärsimään sen seuraukset.
Työyhteisössä niin esimies kuin alaiset olisivat olleet aika hämmentyneitä, hoitoonohjaukseni ei olisi voinut tapahtua huomiota herättämättä - ja tilanteen vakavuus olisi sitä myötä paljastunut perheelle ja sukulaisille. En tiedä, olisinko sen jälkeen pystynyt jatkamaan töissä suoraselkäisenä. Ehkä olisin, ehkä en. Mutta tuon tapahtuman kuvittelu ja sitä seuraavan häpeän tunteen kuvittelu kyllä vaikutti lopetuspäätökseen.
Ei auta, vaikka miettisin toisin päin: jos sama tapahtuisi omalle esimiehelle tai alaiselle, kyllä antaisin toisen mahdollisuuden ja tukisin toipumisprosessissa parhaan kykyni mukaan. Itselle vain ei helposti salli sellaista mitä muille. Toisaalta kun mietin: hyvä näin. Jos tämä negatiivinen tunne auttaa pysymään irti alkoholista, niin sallittakoon kaikki keinot.
Kotona. Lasten kohtaamiseen ei liity tuota häpeän tunnetta, sen verran vahvana ja lujana suhdettamme pidän. Häpeä ehkä siinä mielessä, että en kestäisi itseäni jos en pysty heitä tukemaan omien siipiensä kasvattamisessa - epäonnistumisen pelkoa tavallaan siis, mutta lapsiin kohdistuvat, lopettamispäätökseen liittyvät tunteet ovat muussa kategoriassa. Vanhemmuus on kuitenkin niin monimutkaista, ja kasvamisen (ei kasvatuksen) lopputulos riippuvainen niin monesta muustakin tekijästä kuin minun erinomaisuudestani. Huostaanottamiseen tms olisi kuitenkin vieläkin ollut aika lailla matkaa, ja siinä ajassa nuorimmainenkin olisi kasvanut ohi tuon iän (ja onhan lapsilla isä, minun puolisoni).
Puolison suhteen häpeän tunne, juomisesta siis, oli kyllä olemassa, häneltähän sitä juomista salailin (ja varmaankin samalla myös itseltäni, muka). Toisaalta sitä kireyttä on ajoittain ilmassa hänenkin käytöksestään johtuen, joten tässäkin maailma on aika monimutkainen. Juomisen lopettamisesta hän ei ole vieläkään kysynyt, enkä ole itse ottanut puheeksi. En siis oikeastaan usko, että puolisoon kohdistuva häpeän pelko olisi lopettamispäätökseen vaikuttanut.
Juuri tällä hetkellä ei kuitenkaan häpeä tai sen pelko tunnu mitenkään päällimmäiseltä tai edes kovin pinnalla olevalta tunteelta tämän raittiuden suhteen.
Nyt raittius vain tuntuu hyvältä ja helpolta tavalta elää. Siihen palaan myöhemmin :-)
Muistutan jälleen itseäni, että tässä blogissa piti olla rehellinen. Uskon, että rehellisyys (itselle) on kaiken a ja o. Itselle minä tätäkin kirjoitan, vaikka joku muukin sitä ehkä joskus lukee, uteliaisuudesta tai ehkä omia kokemuksiaan peilaten. Joka tapauksessa, tässä blogissa huijaamisesta ei ole hyötyä: huijaan vain itseäni, koska kukaan muu ei tiedä kuka olen, enkä heidän/teidän huijaamisestanne mitään hyötyisi.
Rehellisyys-teema taas muistutuksena siksi, että kaikki raittiuden syyt eivät taida olla yleviä tai edes kovin hyviä (vaikka se lienee jo tähän mennessä tullut selväksi :-). Vähemmän suositeltuja syitä lienee tuo häpeä: vähemmän suositeltuja kai siksi, että ylenpalttinen häpeily saattaa myös johtaa juomiseen.
Häpeä ei ole positiivinen voimavara, ja on tavallaan hankala ajatella sitä motiivina. Mutta kyllä sillä vaikutus on: toki ylenpalttista juomista itsessään häpesin ainakin sisimmässäni, mutta enemmänkin ajattelin sitä häpeää, joka olisi tullut jos olisin vihdoin jäänyt kiinni juomisesta ja joutunut kärsimään sen seuraukset.
Työyhteisössä niin esimies kuin alaiset olisivat olleet aika hämmentyneitä, hoitoonohjaukseni ei olisi voinut tapahtua huomiota herättämättä - ja tilanteen vakavuus olisi sitä myötä paljastunut perheelle ja sukulaisille. En tiedä, olisinko sen jälkeen pystynyt jatkamaan töissä suoraselkäisenä. Ehkä olisin, ehkä en. Mutta tuon tapahtuman kuvittelu ja sitä seuraavan häpeän tunteen kuvittelu kyllä vaikutti lopetuspäätökseen.
Ei auta, vaikka miettisin toisin päin: jos sama tapahtuisi omalle esimiehelle tai alaiselle, kyllä antaisin toisen mahdollisuuden ja tukisin toipumisprosessissa parhaan kykyni mukaan. Itselle vain ei helposti salli sellaista mitä muille. Toisaalta kun mietin: hyvä näin. Jos tämä negatiivinen tunne auttaa pysymään irti alkoholista, niin sallittakoon kaikki keinot.
Kotona. Lasten kohtaamiseen ei liity tuota häpeän tunnetta, sen verran vahvana ja lujana suhdettamme pidän. Häpeä ehkä siinä mielessä, että en kestäisi itseäni jos en pysty heitä tukemaan omien siipiensä kasvattamisessa - epäonnistumisen pelkoa tavallaan siis, mutta lapsiin kohdistuvat, lopettamispäätökseen liittyvät tunteet ovat muussa kategoriassa. Vanhemmuus on kuitenkin niin monimutkaista, ja kasvamisen (ei kasvatuksen) lopputulos riippuvainen niin monesta muustakin tekijästä kuin minun erinomaisuudestani. Huostaanottamiseen tms olisi kuitenkin vieläkin ollut aika lailla matkaa, ja siinä ajassa nuorimmainenkin olisi kasvanut ohi tuon iän (ja onhan lapsilla isä, minun puolisoni).
Puolison suhteen häpeän tunne, juomisesta siis, oli kyllä olemassa, häneltähän sitä juomista salailin (ja varmaankin samalla myös itseltäni, muka). Toisaalta sitä kireyttä on ajoittain ilmassa hänenkin käytöksestään johtuen, joten tässäkin maailma on aika monimutkainen. Juomisen lopettamisesta hän ei ole vieläkään kysynyt, enkä ole itse ottanut puheeksi. En siis oikeastaan usko, että puolisoon kohdistuva häpeän pelko olisi lopettamispäätökseen vaikuttanut.
Juuri tällä hetkellä ei kuitenkaan häpeä tai sen pelko tunnu mitenkään päällimmäiseltä tai edes kovin pinnalla olevalta tunteelta tämän raittiuden suhteen.
Nyt raittius vain tuntuu hyvältä ja helpolta tavalta elää. Siihen palaan myöhemmin :-)
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
Matka jatkuu
Matkailu jatkuu. "Oikea" matkailu, ja toki siinä rinnalla se matka raittiuteen.
Ekan illan muistumat alkoholin käytöstä eivät ole palanneet. Keinoja palkita itseä raskaan päivän jälkeen on löytynyt ihan riittävästi.
En ole osannut kysyä, harmittaako miestä, kaipaisiko hän sitä viinilasillisen ääressä istumista. Meinasin ehdottaa, että voitaisiin illalla "hylätä" nuoriso hetkeksi kahdestaan. Voinhan minä seurassa istua, ei siinä lasillisessa pakko viiniä ole olla.
Hyviä leivonnaisia täältä saa, paljon halvemmalla kuin Suomessa. Niiden kulutus ei vain taida tukea laskevaa painokäyrää, mutta siihen voi palata myöhemmin. Plinkin viralliset ohjeetkin sanovat, että laihdutuskuurin aika on myöhemmin kuin alkuraittiudessa :-)
Eilen pohtimaani alkuraittiuden jälkeistä masennusta vielä mietin. Mahdotontatahan tuosta on sanoa, onko kyse juuri raittiiksi siirtymiseen liittyvästä masennuksesta, vai ylipäänsä siitä että ihmisen vireys- ja onnellisuustila on aaltoliikettä vuosien mittaan. Ei kai kaikkia oireita ja tuntemuksia voi raittiuden syyksi laittaa?
Oli miten päin vaan, tietysti pitää keskittyä siihen, että nukahtaa raittiin päivän jälkeen.
Ekan illan muistumat alkoholin käytöstä eivät ole palanneet. Keinoja palkita itseä raskaan päivän jälkeen on löytynyt ihan riittävästi.
En ole osannut kysyä, harmittaako miestä, kaipaisiko hän sitä viinilasillisen ääressä istumista. Meinasin ehdottaa, että voitaisiin illalla "hylätä" nuoriso hetkeksi kahdestaan. Voinhan minä seurassa istua, ei siinä lasillisessa pakko viiniä ole olla.
Hyviä leivonnaisia täältä saa, paljon halvemmalla kuin Suomessa. Niiden kulutus ei vain taida tukea laskevaa painokäyrää, mutta siihen voi palata myöhemmin. Plinkin viralliset ohjeetkin sanovat, että laihdutuskuurin aika on myöhemmin kuin alkuraittiudessa :-)
Eilen pohtimaani alkuraittiuden jälkeistä masennusta vielä mietin. Mahdotontatahan tuosta on sanoa, onko kyse juuri raittiiksi siirtymiseen liittyvästä masennuksesta, vai ylipäänsä siitä että ihmisen vireys- ja onnellisuustila on aaltoliikettä vuosien mittaan. Ei kai kaikkia oireita ja tuntemuksia voi raittiuden syyksi laittaa?
Oli miten päin vaan, tietysti pitää keskittyä siihen, että nukahtaa raittiin päivän jälkeen.
tiistai 17. toukokuuta 2011
Alkuraittiuden jälkeinen masennus?
Ei ole masennusta, ei, otsikon aiheen poimin vertaistukipalstalta. Muu perhe vielä nukkuu, istuskelen odottamassa heräämistä ja ajan kuluksi luin noita verkkokirjoituksia. Parikin ihmistä viittasi tuollaiseen aiheeseen. Pitkähkön ajan kuluttua raittiuden alkamisesta (näillä taisi olla yli vuosi) tulee jonkinlainen masennusvaihe. Vähän erilainen itse kullakin, mutta vaikea vaihe.
Tuohonkin on hyvä varautua, vaikka seuraavaksi taitaa olla edessä se kolmen kuukauden kriisi. Pitäisi varmaan etsiä käsiinsä jotain "oikeaa" kirjallisuutta tästä toipumisesta, eikä vain roikkua netin varassa. Jotenkin sitä olisi tarve saada tietää tarkkaan etukäteen mitä kaikkea tulee. Kas kun ei päivälleen :-) (Analyyttinen luonteeni vaatii selvittämään kaikenlaista, vaikka samaan aikaan tiedän, että toipumiselle on erilaisia reittejä ja vaiheita.)
Tuohonkin on hyvä varautua, vaikka seuraavaksi taitaa olla edessä se kolmen kuukauden kriisi. Pitäisi varmaan etsiä käsiinsä jotain "oikeaa" kirjallisuutta tästä toipumisesta, eikä vain roikkua netin varassa. Jotenkin sitä olisi tarve saada tietää tarkkaan etukäteen mitä kaikkea tulee. Kas kun ei päivälleen :-) (Analyyttinen luonteeni vaatii selvittämään kaikenlaista, vaikka samaan aikaan tiedän, että toipumiselle on erilaisia reittejä ja vaiheita.)
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
Ensimmäinen matkailta
Eka matkapäivä takana. Televisiosta euroviisuja, jalat huutavat lepoa.
Ei voi kieltää, etteikö jossain kohtaa päivää (varsinkin loppupuolella, kun ilmoitin muulle perheelle että aika valua hotellille) tuntunut, että olisi ansainnut sen viinilasillisen. Tai illalla kun hotellille paluuta valmisteli.
Mutta ymmärsin, että tuohon tunteeseen pitää nyt panostaa. Ruokakaupan kautta, ja mukaan tarttui monenlaisia herkkuja (oliiveja, juustoja, italialaisia makkaroita ja kinkkuja). Raha riittää noihin ihan hyvin kun laskee miten paljon alkoholista säästyy.
Parempi palkinto tämä, ymmärsin sen itsekin. Niin nopeasti nuo ajatukset tulevat, pitää olla tarkkana. Taitaa olla, että viisi kysymystä on liikaa ex tempore -tilanteeseen. Riittäisikö silloin jompi kumpi seuraavista: miksi et yhtä hyvin voisi olla juomatta, tai muistatko miksi aikoinaan lopetit alkoholin juomisen.
Ei voi kieltää, etteikö jossain kohtaa päivää (varsinkin loppupuolella, kun ilmoitin muulle perheelle että aika valua hotellille) tuntunut, että olisi ansainnut sen viinilasillisen. Tai illalla kun hotellille paluuta valmisteli.
Mutta ymmärsin, että tuohon tunteeseen pitää nyt panostaa. Ruokakaupan kautta, ja mukaan tarttui monenlaisia herkkuja (oliiveja, juustoja, italialaisia makkaroita ja kinkkuja). Raha riittää noihin ihan hyvin kun laskee miten paljon alkoholista säästyy.
Parempi palkinto tämä, ymmärsin sen itsekin. Niin nopeasti nuo ajatukset tulevat, pitää olla tarkkana. Taitaa olla, että viisi kysymystä on liikaa ex tempore -tilanteeseen. Riittäisikö silloin jompi kumpi seuraavista: miksi et yhtä hyvin voisi olla juomatta, tai muistatko miksi aikoinaan lopetit alkoholin juomisen.
perjantai 13. toukokuuta 2011
Pöh!
Blogisaitti söi parin päivän tekstini. Kulttuurihistoriallisesti sitä ei voine menetykseksi laskea. Raittiiden päivien laskuri tuosta oikealta hävisi myös, täytyy etsiä uusiksi. Harmillisempia olivat pari englanninkielistä raittiusblogia, ne vaikuttivat kiinnostavilta. Mutta kai nekin löytyvät.
Viisi kysymystä hävisi, ne pitää miettiä uudestaan. Häpeää pohdin uusiksi toiste. Viisi kysymystä liittyi henkilökohtaiseen toipumisohjelmaani (juhlallinen ajatus) - mietin nimittäin, että pitäisi olla valmisteltuna itselle kysymyslista, jos yhtäkkiä tupsahtaa mieliteko. Eilen mietin noita kysymyksiä, koska töiden jälkeen käytiin yhdellä (kivennäisvedellä) - siinä yhteydessä hetken häivähti ajatus, että olisi helpompi ottaa keskari kuin olla "erilainen". (Tosiasiassa kolme ihmistä jälkeeni otti alkoholittomia, kaksi taisi ottaa oluen ja toinen siiderin. Eli jäinkin lopulta enemmistöön.)
Tarkoitus oli, että opettelisin nuo kysymykset niin että olisivat selkärangassa. Jos nuo edelliset kysymykset yhtäkkiä tupsahtavat arkistojen kätköistä näkyville, niin taitaa tulla todistettua että tuo opetteluvaihe vielä jäi :-)
Kysymys 1.
Haluatko aloittaa yhtäjaksoisten raittiiden päivien laskemisen alusta?
Kysymys 2.
Kuvaile, miltä tuntuu herätä edellisillan pöhnän jälkeen, morkkiksessa.
Kysymys 3.
Miksi kuvittelet, että sinä olisit erilainen kuin muut - eli että raittiin kauden jälkeen et vähitellen palaisi vanhaan ja vielä pahempaan alkoholin kulutukseen?
Kysymys 4.
Kuvaile, miksi aikoinaan lopetit alkoholin juomisen. Mikä on muuttunut tuosta tilanteesta?
Kysymys 5.
Mikset yhtä hyvin voisi juuri nyt olla juomatta alkoholia?
Bonuskysymyksen muistan varmasti: olitko rehellinen, kun vastasit noihin kysymyksiin?
Edessä on lomamatka, ja sikälikin on hyvä vähän vahvistaa omaa selkärankaa tämän raittiuden suhteen.
Viisi kysymystä hävisi, ne pitää miettiä uudestaan. Häpeää pohdin uusiksi toiste. Viisi kysymystä liittyi henkilökohtaiseen toipumisohjelmaani (juhlallinen ajatus) - mietin nimittäin, että pitäisi olla valmisteltuna itselle kysymyslista, jos yhtäkkiä tupsahtaa mieliteko. Eilen mietin noita kysymyksiä, koska töiden jälkeen käytiin yhdellä (kivennäisvedellä) - siinä yhteydessä hetken häivähti ajatus, että olisi helpompi ottaa keskari kuin olla "erilainen". (Tosiasiassa kolme ihmistä jälkeeni otti alkoholittomia, kaksi taisi ottaa oluen ja toinen siiderin. Eli jäinkin lopulta enemmistöön.)
Tarkoitus oli, että opettelisin nuo kysymykset niin että olisivat selkärangassa. Jos nuo edelliset kysymykset yhtäkkiä tupsahtavat arkistojen kätköistä näkyville, niin taitaa tulla todistettua että tuo opetteluvaihe vielä jäi :-)
Kysymys 1.
Haluatko aloittaa yhtäjaksoisten raittiiden päivien laskemisen alusta?
Kysymys 2.
Kuvaile, miltä tuntuu herätä edellisillan pöhnän jälkeen, morkkiksessa.
Kysymys 3.
Miksi kuvittelet, että sinä olisit erilainen kuin muut - eli että raittiin kauden jälkeen et vähitellen palaisi vanhaan ja vielä pahempaan alkoholin kulutukseen?
Kysymys 4.
Kuvaile, miksi aikoinaan lopetit alkoholin juomisen. Mikä on muuttunut tuosta tilanteesta?
Kysymys 5.
Mikset yhtä hyvin voisi juuri nyt olla juomatta alkoholia?
Bonuskysymyksen muistan varmasti: olitko rehellinen, kun vastasit noihin kysymyksiin?
Edessä on lomamatka, ja sikälikin on hyvä vähän vahvistaa omaa selkärankaa tämän raittiuden suhteen.
keskiviikko 11. toukokuuta 2011
Retkahdus? Ei kiitos!
Lueskelin vertaistukipalstalta vähentäjien tarinoita, niitä joissa vähentäminen ei ole onnistunut.
Aika moni toteaa juomistauoista, että niiden jälkeen määrät ovat vain kasvaneet ja ongelma pahentunut. Tuokin on hyvä muistaa, jos joskus tulee sellainen harhaolo, että eikös sitä jo voisi vähän maistaa. Että nyt kun olen selvin päin tyytyväinen, niin eihän se humala enää houkuta. Tekosyitä varmaan löytyisi.
Varmaan pitäisi "modernisoida" oma retkahduksenesto-ohjelma, katsoa ne ohjeet taas läpi ja miettiä oma ajatteluketju niihin tilanteisiin. Luulen, että se ihan alun "älä tee itsellesi pahaa" ei välttämättä enää riitä.
Ehkä pitää viritellä joku valmis kysymyspatteristo itselle. Vaikka viisi kysymystä, ne voisi jopa muistaa.
Aika moni toteaa juomistauoista, että niiden jälkeen määrät ovat vain kasvaneet ja ongelma pahentunut. Tuokin on hyvä muistaa, jos joskus tulee sellainen harhaolo, että eikös sitä jo voisi vähän maistaa. Että nyt kun olen selvin päin tyytyväinen, niin eihän se humala enää houkuta. Tekosyitä varmaan löytyisi.
Varmaan pitäisi "modernisoida" oma retkahduksenesto-ohjelma, katsoa ne ohjeet taas läpi ja miettiä oma ajatteluketju niihin tilanteisiin. Luulen, että se ihan alun "älä tee itsellesi pahaa" ei välttämättä enää riitä.
Ehkä pitää viritellä joku valmis kysymyspatteristo itselle. Vaikka viisi kysymystä, ne voisi jopa muistaa.
Alkoholi ja työ
Jostain syystä pohdin alkoholin tarjoilua työtilanteissa, ja siitä ajatukset rönsysivät taloyhtiön talkoisiin, joihin saa taas ensi viikonloppuna osallistua.
Kyllähän alkoholin tarjoaminen töissä koetaan jollain lailla palkinnoksi. Ison projektin jälkeen järjestetään pirskeet, joissa voi sitten alkoholin rohkaisemana sekä motkottaa pomoista että kehuskella kaveria. Vähäinen alkoholin tarjoilu koetaan pihtailuksi - vaikka tosiasiassa se, että työnantaja hillitsisi alkoholin käyttöä, olisi vain järkevää ja osoittaisi työntekijöistä välittämistä. Jotkut kaupungithan ovat luopuneet alkoholitarjoiluista tilaisuuksissaan.
Talkoisiin rönsyäminen liittyi sekin alkoholiin. Meillä aika hyvin osallistutaan talkoisiin, ja joukossa on muutama - ei kovin moni - jotka tarkasti huolehtivat omansa ja vähän muidenkin osuuden tyhjentämisestä.
Kummankin esimerkin kohdalla pohdin sitä, että on ikävää jos nuo tilanteet joskus jonkun kohdalla toimivat retkahtamisen ensiaskeleena tai juomisputken aloittajana. Aikuisista ihmisistä on toki kyse, ja itsepä jokainen ne juomansa juo. Mietin vain, että minä - töissä esimiesasemassa- en kyllä haluaisi toimia retkahduksen edistäjänä. Talkoiden osalta minulla ei onneksi ole mitään vastuuta, sivustakatsojana voin "ihailla" ja omaa kivennäisvettäni juoda.
Jostain muista lukeneeni pohdinnan, että muuttuuko kaljakassien raahaaminen Tallinnasta vuosikymmenien saatossa samanlaiseksi huvittavaksi touhuiluksi, kuin voinhakumatkat Ruotsista. Tai siirtyykö alkoholi tupakan tapaan vähän hävettäväksi nurkan takana / lasikopissa nopeasti nautittavaksi.
Tiedä häntä. Onneksi ei minun tarvitse juoda.
Kyllähän alkoholin tarjoaminen töissä koetaan jollain lailla palkinnoksi. Ison projektin jälkeen järjestetään pirskeet, joissa voi sitten alkoholin rohkaisemana sekä motkottaa pomoista että kehuskella kaveria. Vähäinen alkoholin tarjoilu koetaan pihtailuksi - vaikka tosiasiassa se, että työnantaja hillitsisi alkoholin käyttöä, olisi vain järkevää ja osoittaisi työntekijöistä välittämistä. Jotkut kaupungithan ovat luopuneet alkoholitarjoiluista tilaisuuksissaan.
Talkoisiin rönsyäminen liittyi sekin alkoholiin. Meillä aika hyvin osallistutaan talkoisiin, ja joukossa on muutama - ei kovin moni - jotka tarkasti huolehtivat omansa ja vähän muidenkin osuuden tyhjentämisestä.
Kummankin esimerkin kohdalla pohdin sitä, että on ikävää jos nuo tilanteet joskus jonkun kohdalla toimivat retkahtamisen ensiaskeleena tai juomisputken aloittajana. Aikuisista ihmisistä on toki kyse, ja itsepä jokainen ne juomansa juo. Mietin vain, että minä - töissä esimiesasemassa- en kyllä haluaisi toimia retkahduksen edistäjänä. Talkoiden osalta minulla ei onneksi ole mitään vastuuta, sivustakatsojana voin "ihailla" ja omaa kivennäisvettäni juoda.
Jostain muista lukeneeni pohdinnan, että muuttuuko kaljakassien raahaaminen Tallinnasta vuosikymmenien saatossa samanlaiseksi huvittavaksi touhuiluksi, kuin voinhakumatkat Ruotsista. Tai siirtyykö alkoholi tupakan tapaan vähän hävettäväksi nurkan takana / lasikopissa nopeasti nautittavaksi.
Tiedä häntä. Onneksi ei minun tarvitse juoda.
tiistai 10. toukokuuta 2011
Toipumisen tiellä
Mietin, että tuo raittiuden syyt -pohdintani tuntuu vähän teennäiseltä: kai niitä syitä on, kun kerran alkoholin jätin. Minusta tuntuu kuitenkin, että jonkinlainen "hoito-ohjelma" tässä pitää olla projektina, koska toimin virallisen hoito-organisaation ulkopuolella. Spontaani toipuminen toki on yksi toipumisen muoto, mutta senkin katsotaan tapahtuneen vasta kuukausien (vuosien) raittiuden jälkeen. Eli on vielä pitkä matka siihen, että olen "toipunut".
En oikein tiedä, pitäisikö olla huolestunut vai iloinen siitä, että pohjimmiltaan tuo alkoholin poisjäänti on ollut toitaiseksi helppoa ja tuskatonta. Päällimmäinen tunne koko ajan on helpotus, aito tyytyväisyys ettei enää tarvitse suunnitella sitä juomista.
Kolme-neljä kuukautta on joillekin rajapyykki, jonka yli on ollut vaikea mennä vaikka siihen asti on tuntunut olevan kevyttä liitoa. Tuohon on minulla vielä hetki matkaa, ei paljoa. Jotenkin ajattelen, että nyt kun sen tiedostan, niin pitäisi pystyä vielä tiukemmin seuraamaan mahdollisia petaamisen ja retkahduksen oireita. (Josta tuli mieleen: aika sujuvasti jo toistan noita alkoholismiin liittyviä termejä, jotka olivat minulle täysin tuntemattomia vielä reilu kaksi kuukautta sitten. Silloin petaaminen oli jotain, jota ei jaksa varsinkaan työaamuisin omalle sängylleen tehdä :-o). Pitäisi kai perustaa alkoholismi-sanasto.)
Mitä minun toipumisohjelmani sitten sisältää?
- itsetutkiskelua. Monestakin näkökulmasta, mutta erityisesti omien tunteiden ja stressitilanteiden tunnistamisen koen nyt tärkeimmäksi, ehkä noiden potentiaalisten retkahdusriskien takia.
- päihdelinkki-keskustelupalstojen lukemista ja kommentointia. Sieltä olen oppinut paljon alkoholismin luonteesta ja alkoholista irrottautumisesta. Tuntuu, että kun muilta saa niin siellä pitää yrittää myös jotain antaa, vaikka aika vähän tällä kokemuksella on annettavaa.
- lupaa aikaansaamattomuuteen. Tuntuu, että työteho on laskenut, vähän parantunut tuosta pahimmasta vaiheesta mutta kuitenkin. Liittyy myös stressin hallintaan.
- hetkessä olemisen harjoittelua. Tämäkin liittyy tuohon stressiin, luulen että pysähtymisen taito minuakin auttaisi.
- kävelyä. Toki koiria olen ulkoiluttanut humalahakuisestikin, nyt otan kävelyn myös oman kuntoutumisen kannalta.
- tilan ottamisen harjoittelua. Antaa itselle lupa olla vain oman itsensä kanssa. Aian sitä ei ole helppo muille sanoa, mutta kyllä se siitä.
- alkoholismista opiskelua. Tieto tuskaa lisää, mutta tässä tapauksessa luulisin, että alkoholin käytön vaikutusten ymmärtäminen auttaa myös siitä erossa pysymistä.
- tämän blogin kirjoittamista. Kai tämä on vähän niin kuin oppimispäiväkirja. Lopuksi kootaan sitten toipuneen alkoholistin portfolio, mitataan tulokset ja annetaan kokonaisarvio :-)
Seuraava teoreettinen riski on tuleva viikon kaupunkiloma. Tuollaisilla reissuilla on tullut istuttua katukahvilassa viinilasin ääressä, maailmaa tarkkailen ja jalkoja hetken lepuuttaen. Limuista en yleensä pidä, liian makeita, mutta näillä helteillä on pakko jotain juoda. Pitää opetella kivennäisveden tilaaminen ulkomaan kielillä, saakohan sitä edes joka paikasta... Nyt etukäteen odotan oikeastaan innolla, hauska katsella rauhassa nähtävyyksiä ja ottaa niistä kaikki irti. Nuorisohan sitä paitsi ei alkoholia nauti, ja yhtä hauskaa heillä näyttää reissuilla olevan.
En oikein tiedä, pitäisikö olla huolestunut vai iloinen siitä, että pohjimmiltaan tuo alkoholin poisjäänti on ollut toitaiseksi helppoa ja tuskatonta. Päällimmäinen tunne koko ajan on helpotus, aito tyytyväisyys ettei enää tarvitse suunnitella sitä juomista.
Kolme-neljä kuukautta on joillekin rajapyykki, jonka yli on ollut vaikea mennä vaikka siihen asti on tuntunut olevan kevyttä liitoa. Tuohon on minulla vielä hetki matkaa, ei paljoa. Jotenkin ajattelen, että nyt kun sen tiedostan, niin pitäisi pystyä vielä tiukemmin seuraamaan mahdollisia petaamisen ja retkahduksen oireita. (Josta tuli mieleen: aika sujuvasti jo toistan noita alkoholismiin liittyviä termejä, jotka olivat minulle täysin tuntemattomia vielä reilu kaksi kuukautta sitten. Silloin petaaminen oli jotain, jota ei jaksa varsinkaan työaamuisin omalle sängylleen tehdä :-o). Pitäisi kai perustaa alkoholismi-sanasto.)
Mitä minun toipumisohjelmani sitten sisältää?
- itsetutkiskelua. Monestakin näkökulmasta, mutta erityisesti omien tunteiden ja stressitilanteiden tunnistamisen koen nyt tärkeimmäksi, ehkä noiden potentiaalisten retkahdusriskien takia.
- päihdelinkki-keskustelupalstojen lukemista ja kommentointia. Sieltä olen oppinut paljon alkoholismin luonteesta ja alkoholista irrottautumisesta. Tuntuu, että kun muilta saa niin siellä pitää yrittää myös jotain antaa, vaikka aika vähän tällä kokemuksella on annettavaa.
- lupaa aikaansaamattomuuteen. Tuntuu, että työteho on laskenut, vähän parantunut tuosta pahimmasta vaiheesta mutta kuitenkin. Liittyy myös stressin hallintaan.
- hetkessä olemisen harjoittelua. Tämäkin liittyy tuohon stressiin, luulen että pysähtymisen taito minuakin auttaisi.
- kävelyä. Toki koiria olen ulkoiluttanut humalahakuisestikin, nyt otan kävelyn myös oman kuntoutumisen kannalta.
- tilan ottamisen harjoittelua. Antaa itselle lupa olla vain oman itsensä kanssa. Aian sitä ei ole helppo muille sanoa, mutta kyllä se siitä.
- alkoholismista opiskelua. Tieto tuskaa lisää, mutta tässä tapauksessa luulisin, että alkoholin käytön vaikutusten ymmärtäminen auttaa myös siitä erossa pysymistä.
- tämän blogin kirjoittamista. Kai tämä on vähän niin kuin oppimispäiväkirja. Lopuksi kootaan sitten toipuneen alkoholistin portfolio, mitataan tulokset ja annetaan kokonaisarvio :-)
Seuraava teoreettinen riski on tuleva viikon kaupunkiloma. Tuollaisilla reissuilla on tullut istuttua katukahvilassa viinilasin ääressä, maailmaa tarkkailen ja jalkoja hetken lepuuttaen. Limuista en yleensä pidä, liian makeita, mutta näillä helteillä on pakko jotain juoda. Pitää opetella kivennäisveden tilaaminen ulkomaan kielillä, saakohan sitä edes joka paikasta... Nyt etukäteen odotan oikeastaan innolla, hauska katsella rauhassa nähtävyyksiä ja ottaa niistä kaikki irti. Nuorisohan sitä paitsi ei alkoholia nauti, ja yhtä hauskaa heillä näyttää reissuilla olevan.
Miksi olen jättänyt alkoholin: terveys
Nämä syyt olla ilman alkoholia -kirjoitukset eivät ole missään tärkeysjärjestyksessä. Kunhan nyt vain tämä terveysasia putkahti mieleen.
Ehkä keski-ikäistymiseen kuuluu se, että alkaa vähitellen pohtia omaa ruumistaan, sitä mihin se venyy ja mihin ei, ja että lopultakin sitä kroppaa tarvitaan elämiseen. Erilaisia sukurasituksia on: isän sisaruksista vain neljännes taisi elää yli 70 vuoden (tosin taustalla oli itse aiheutettujakin syitä eli itsemurhia, ja isäni kohdalla onnettomuus), isänisä kuoli sydänkohtaukseen alle 50-vuotiaana. Omalla äidillä diabetes ja siinä ohessa sydänsairautta ja muuta. Äidinisällä reuma ja diabetes. Äidinäidillä sydänongelmia. Geenit eivät siis ole kovin hohdokkaat.
Riskit noihin erilaisiin sairauksiin on minullakin, ylipaino olisi kai se, josta selvimmin pitäisi päästä eroon. Alkoholin liiallinen käyttö tuskin nostaisi ennustetta positiivisempaan suuntaan. Alkoholin poisjättämisen jälkeen paino on laskenut kuusi kiloa (nyt lasku näyttää pysähtyneen eli pitäisi tehdä jotain muutakin), mikä on jo sinällään merkittävästi laskenut vaikkapa sen diabeteksen riskiä (tosin yritän nyt vähitellen kerätä rohkeutta ja mennä lääkäriin tarkistamaan, että en ole jo sairastunut).
Raitistumisen alkuvaiheessa lueskelin myös siitä, miten alkoholi on vaikuttanut aivoihin ja keskushermostoon - ja että noistakin muutoksista voi toipua. Se oikeastaan jopa säikäytti. Ei ihmistä alkoholistiksi ole tarkoitettu.
Huomaan, että fyysinen hyvinvointini on parantunut. Yleisesti ottaen nukun paremmin, en hengästy niin helposti nopeastikaan kävellessä. Tätä oloa kannattaa vaalia.
Ehkä keski-ikäistymiseen kuuluu se, että alkaa vähitellen pohtia omaa ruumistaan, sitä mihin se venyy ja mihin ei, ja että lopultakin sitä kroppaa tarvitaan elämiseen. Erilaisia sukurasituksia on: isän sisaruksista vain neljännes taisi elää yli 70 vuoden (tosin taustalla oli itse aiheutettujakin syitä eli itsemurhia, ja isäni kohdalla onnettomuus), isänisä kuoli sydänkohtaukseen alle 50-vuotiaana. Omalla äidillä diabetes ja siinä ohessa sydänsairautta ja muuta. Äidinisällä reuma ja diabetes. Äidinäidillä sydänongelmia. Geenit eivät siis ole kovin hohdokkaat.
Riskit noihin erilaisiin sairauksiin on minullakin, ylipaino olisi kai se, josta selvimmin pitäisi päästä eroon. Alkoholin liiallinen käyttö tuskin nostaisi ennustetta positiivisempaan suuntaan. Alkoholin poisjättämisen jälkeen paino on laskenut kuusi kiloa (nyt lasku näyttää pysähtyneen eli pitäisi tehdä jotain muutakin), mikä on jo sinällään merkittävästi laskenut vaikkapa sen diabeteksen riskiä (tosin yritän nyt vähitellen kerätä rohkeutta ja mennä lääkäriin tarkistamaan, että en ole jo sairastunut).
Raitistumisen alkuvaiheessa lueskelin myös siitä, miten alkoholi on vaikuttanut aivoihin ja keskushermostoon - ja että noistakin muutoksista voi toipua. Se oikeastaan jopa säikäytti. Ei ihmistä alkoholistiksi ole tarkoitettu.
Huomaan, että fyysinen hyvinvointini on parantunut. Yleisesti ottaen nukun paremmin, en hengästy niin helposti nopeastikaan kävellessä. Tätä oloa kannattaa vaalia.
maanantai 9. toukokuuta 2011
Miksi olen jättänyt alkoholin: PMS
Taannoin pyörittelin tuota juomisteemaa, miksi olen juonut ja miten minusta tuli alkoholisti. Noidenkin pohdiskeluiden jälkeen on silloin tällöin mieleen putkahtanut vuosienkin takaa tilanteita, joissa juominen oli selvästi ongelmaista - lähinnä sillä teemalla, että on pitänyt keinolla tai kolmannella saada vielä pari olutta lisää ennen nukkumaan menoa. Se on kuitenkin mennyttä aikaa, jääköön sinne.
Eteenpäin katsoa tekee mieli, joten käännetään ajatus positiivisemmaksi: miksi olen raitis, miksi olen sen juomisen jättänyt? Tästä varmaan tulee useitakin juttuja, mutta tämän kirjoittamiseni tarkoitushan on vahvistaa sitä omaa raitistumista, joten tulkoon. Uskon, että nämäkin ajatukset ovat tukena sitten joskus, kun retkahtamisen riski meinaa kasvaa liian suureksi.
Raitistuminen vaatii rehellisyyttä. Rehellisyyttä itselle - ehkä muillekin, mutta ennen kaikkea itselle. Joten kerron nyt sitten sen "valaistumisen", joka tapahtui viime viikonloppuna ja liittyy tuohon reilun kahden kuukauden takaiseen "nyt tämä riittää" -päätökseen. Lauantaina varmistui epäilyni siitä, että epätoivon ja masennuksen tunteet voisivat olla PMS-oireitakin. Blogistani varmistui, että samanlainen tuskainen viikko, jolloin riitelin urakalla, oli noin kuukausi sitten. Ja siiten kun laskee vielä sen kuukauden taaksepäin, raitistumispäätökseen, niin... Eli se valtava masennus, huonouden tunne ja pelko, joka minulla oli sen raitistumisen alkupäivinä, ei ollutkaan fyysisiä vieroitusoireita vaan - PMS-oireita. Tuntuu nololta.
Mutta toisaalta: jos on niin, että vahvat PMS-oireet voivat toimia laukaisijana (toivottavasti pysyvälle) raitistumispäätökselle, niin patentoitakoon se sitten yhtenä hoitovaihtoehtona. Ehkä sen seuraavan noin kuukauden kuluttua osaan suhtautua siihen masennukseen vähän huumorilla, ja oireet tervetulleiksi toivottaen. (Sitä, miksi minulla nyt yhtäkkiä PMS-oireet ovat "ilmiintyneet", en ymmärrä, mutta pienellä googlettamisella selvisi että nuo ovat yleisempiä keski-iässä, joten en kai sitten muista tässäkään suhteessa poikkea.)
Jatkossa pyrin sitten vähän hienostuneempiin "miksi olen raittiina" -selvityksiin :-)
Eteenpäin katsoa tekee mieli, joten käännetään ajatus positiivisemmaksi: miksi olen raitis, miksi olen sen juomisen jättänyt? Tästä varmaan tulee useitakin juttuja, mutta tämän kirjoittamiseni tarkoitushan on vahvistaa sitä omaa raitistumista, joten tulkoon. Uskon, että nämäkin ajatukset ovat tukena sitten joskus, kun retkahtamisen riski meinaa kasvaa liian suureksi.
Raitistuminen vaatii rehellisyyttä. Rehellisyyttä itselle - ehkä muillekin, mutta ennen kaikkea itselle. Joten kerron nyt sitten sen "valaistumisen", joka tapahtui viime viikonloppuna ja liittyy tuohon reilun kahden kuukauden takaiseen "nyt tämä riittää" -päätökseen. Lauantaina varmistui epäilyni siitä, että epätoivon ja masennuksen tunteet voisivat olla PMS-oireitakin. Blogistani varmistui, että samanlainen tuskainen viikko, jolloin riitelin urakalla, oli noin kuukausi sitten. Ja siiten kun laskee vielä sen kuukauden taaksepäin, raitistumispäätökseen, niin... Eli se valtava masennus, huonouden tunne ja pelko, joka minulla oli sen raitistumisen alkupäivinä, ei ollutkaan fyysisiä vieroitusoireita vaan - PMS-oireita. Tuntuu nololta.
Mutta toisaalta: jos on niin, että vahvat PMS-oireet voivat toimia laukaisijana (toivottavasti pysyvälle) raitistumispäätökselle, niin patentoitakoon se sitten yhtenä hoitovaihtoehtona. Ehkä sen seuraavan noin kuukauden kuluttua osaan suhtautua siihen masennukseen vähän huumorilla, ja oireet tervetulleiksi toivottaen. (Sitä, miksi minulla nyt yhtäkkiä PMS-oireet ovat "ilmiintyneet", en ymmärrä, mutta pienellä googlettamisella selvisi että nuo ovat yleisempiä keski-iässä, joten en kai sitten muista tässäkään suhteessa poikkea.)
Jatkossa pyrin sitten vähän hienostuneempiin "miksi olen raittiina" -selvityksiin :-)
lauantai 7. toukokuuta 2011
La Donna e mobile
Mulla on aina ollut epäsäännöllinen kierto. Tässä tällä viikolla jo mietin, kun työasioista otin normaalia suuremman pultin, ja eilen puolisolle räyhäsin, että olisiko kuukautiset tulossa. Näemmä oli. Edellinen vastaava (minulla) yli normiäyräiden paisunut suuttumus tapahtui vastaavassa vaiheessa.
Ilmiö on minulle uusi. Joskus muistan moista tapahtuneen, mutta hyvin harvoin. Nyt juomisen täydellisen lopettamisen jälkeen kummallakin kerralla. Joku ilmiö tämäkin, vai olisiko jo tapahtunut juomisaikana mutta olen sitäkin terää leikannut juomalla? Vai pistänyt aiemmat, ehkä vastaavissa vaiheissa tapahtuneet kiukuttelut juomisen tai jonkun muun piikkiin?
Hassua kyllä, tuntuu nololta että omat mielialat vaihtelevat noin voimakkaasti hormonien pyörityksessä. Ihan kuin se olisi todiste väitteelle, että naiset ovat ailahtelevaisia, ja sellaista on kyllä feministin vaikea sietää. Miksi oman kropan kuuntelu tuntuu niin vaikealta?
Ilmiö on minulle uusi. Joskus muistan moista tapahtuneen, mutta hyvin harvoin. Nyt juomisen täydellisen lopettamisen jälkeen kummallakin kerralla. Joku ilmiö tämäkin, vai olisiko jo tapahtunut juomisaikana mutta olen sitäkin terää leikannut juomalla? Vai pistänyt aiemmat, ehkä vastaavissa vaiheissa tapahtuneet kiukuttelut juomisen tai jonkun muun piikkiin?
Hassua kyllä, tuntuu nololta että omat mielialat vaihtelevat noin voimakkaasti hormonien pyörityksessä. Ihan kuin se olisi todiste väitteelle, että naiset ovat ailahtelevaisia, ja sellaista on kyllä feministin vaikea sietää. Miksi oman kropan kuuntelu tuntuu niin vaikealta?
perjantai 6. toukokuuta 2011
Musiikkia
Eräs havainto, jonka tässä raitistumisen matkalla olen tehnyt, liittyy musiikkiin. Jotkut sanovat, että raitistumisen jälkeen elämään tuli värejä, näemmä tulee myös ääniä.
En ole juurikaan musikaalinen. En osaa laulaa, ja olen varhaisnuoruudessani kuunnellut "ajankohtaista kevyttä musiikkia" todella vähän. Kitaraa opettelin soittamaan kotitarpeiksi, ja nokkahuilua. Mies taas oli enemmänkin musiikin suurkuluttaja, ja olen tässä sivussa, vuosien mittaan oppinut nauttimaan erikoisemmistakin yhtyeistä, progesta ja muusta. Äärimmäisen harvoin olen kuitenkaan itse laittanut mitään soimaan, ja silloinkin yleensä vähän vanhempaa musiikkia (max 80-luvulta), mielellään melodisempaa. Jos teen jotain keskittymistä vaativaa, silloin on oltava ehdottoman hiljaista. Ajoittain edelleenkin musiikki saa minut jopa ärtymään, jos olen väsynyt. Mies onneksi ymmärtää tarttua tarvittaessa kuulokkeisiin, sen verran on oppinut :-)
Talvella, illalla koiria ulkoiluttaessa - pahimmillaan piilopullon kera - päähän nousi jatkuvasti aikoinaan koulussa opeteltu laulu kasakoista. "Tuulessa soiden, nyt kuuluu laulu kasakoiden..." Toistuvasti. Jopa ärsyttävästi.
Muutama viikko lopettamisen jälkeen huomasin, että kasakat olivat tehneet tilaa niin Peppi Pitkätossulle, pienelle tytön tylleröiselle kuin Nestori Miikkulaisellekin. Yhä edelleen kuitenkin noille "vanhoille" lauluille, kymmenen kirosanaa tai mikään muu "moderni" ei minun päässäni soi. Selvästi jotain aivoissa kuitenkin tapahtuu, jostain alitajunnasta nuo kasakat tulivat, ja nämä jälkimmäiset. Tietoisesti en niitä lauluja alitajunnasta kaiva.
Onko tuo jotain hermoratojen uudelleenrakentumista vai mitä? Ehkä joku aivotutkija osaisi sanoa. Mutta hyvä niin, säihkyvät kaviot alkoivat jo rasittaa.
En ole juurikaan musikaalinen. En osaa laulaa, ja olen varhaisnuoruudessani kuunnellut "ajankohtaista kevyttä musiikkia" todella vähän. Kitaraa opettelin soittamaan kotitarpeiksi, ja nokkahuilua. Mies taas oli enemmänkin musiikin suurkuluttaja, ja olen tässä sivussa, vuosien mittaan oppinut nauttimaan erikoisemmistakin yhtyeistä, progesta ja muusta. Äärimmäisen harvoin olen kuitenkaan itse laittanut mitään soimaan, ja silloinkin yleensä vähän vanhempaa musiikkia (max 80-luvulta), mielellään melodisempaa. Jos teen jotain keskittymistä vaativaa, silloin on oltava ehdottoman hiljaista. Ajoittain edelleenkin musiikki saa minut jopa ärtymään, jos olen väsynyt. Mies onneksi ymmärtää tarttua tarvittaessa kuulokkeisiin, sen verran on oppinut :-)
Talvella, illalla koiria ulkoiluttaessa - pahimmillaan piilopullon kera - päähän nousi jatkuvasti aikoinaan koulussa opeteltu laulu kasakoista. "Tuulessa soiden, nyt kuuluu laulu kasakoiden..." Toistuvasti. Jopa ärsyttävästi.
Muutama viikko lopettamisen jälkeen huomasin, että kasakat olivat tehneet tilaa niin Peppi Pitkätossulle, pienelle tytön tylleröiselle kuin Nestori Miikkulaisellekin. Yhä edelleen kuitenkin noille "vanhoille" lauluille, kymmenen kirosanaa tai mikään muu "moderni" ei minun päässäni soi. Selvästi jotain aivoissa kuitenkin tapahtuu, jostain alitajunnasta nuo kasakat tulivat, ja nämä jälkimmäiset. Tietoisesti en niitä lauluja alitajunnasta kaiva.
Onko tuo jotain hermoratojen uudelleenrakentumista vai mitä? Ehkä joku aivotutkija osaisi sanoa. Mutta hyvä niin, säihkyvät kaviot alkoivat jo rasittaa.
torstai 5. toukokuuta 2011
Päiviä ja viikkoja
Eilen tuli yhdeksän viikkoa. Tosin jossain välissä mietin, että oliko se lopetuspäivä kuitenkin tiistai eli toissapäivänä. Vaan hälläpä tuon väliä.
Vertaistukipalstaa pohtiessani hassu ajatus putkahti, mietin että olenko siellä, virtuaalimaailmassa, vähän niin kuin reaalimaailmassa vieraassa seurassa muutenkin: syrjässä, sivustakatsoja. Tuntuu, että itsellä on niin vähän annettavaa vielä tässä vaiheessa, ei ole kokemusta kuukausien ja vuosien taistelusta alkoholia vastaan. Enkä ole ihan niin pohjalla käynyt kuin jotkut, putkassa tai päivien ryyppyreissulla. Varovasti osallistun.
En sentään ole ainoa, jolla alkoholin himo on melko lailla noin vain kadonnut. Outo ilmiö. Ja tuntuu vähän epäreilulta niitä kohtaan, jolla tuo juomisen tarve on valtava, ja sitä vastaan on tosiaan taisteltava minuutti toisensa jälkeen. Yritin palauttaa mieleen niitä tunteita, joita minulla oli lopettamispäätöstä edeltävinä viikkoina. Mitä ajattelin, kun menin yksin kahvilaan kiskomaan viinin, oluen, mitä ajattelin kun ostin piiloon niitä siidereitä ja oluita ja join salaa?
Tai mikä oli ajatukseni silloin kun kotona, aamulla, muiden lähdettyä join vikkelästi pari ginipaukkua kun piiloeväät olivat loppuneet?
Jostain syystä minulla ainoa selkeä (heh:-) muistikuva tuosta on se, että koko ajan pelkäsin jääväni kiinni noista piilotetuista juomista ja salaa juomisesta. Ja kapakassa se, että haluan olla vielä hetken rauhassa. Aamujuomisesta se, että paha olo menisi pois (ja oliko se paha olo krapulaa vai morkkista, ehkä enemmän jälkimmäistä).
Noista ajoista on vain reilu kaksi kuukautta, enkä enää muista! Vai onko niin, että en vain ymmärrä itseäni, ja siksi piilotan nuo muistot, tai nykyinen tunne peittää ne vanhat tuntemukset?
Nimenomaan en muista, joinko alkoholin fyysisen vaikutuksen vuoksi. "Järki" sanoo, että pakkohan sen fysiikan on olla ollut siellä taustalla, miksi ihmeessä muuten olisi ollut tarpeen kiskoa niitä oluita salaa(kin).
Vai sotkeeko muistikuvia se, mitä alkoholisteista on sanottu: kun alkoholismi / suurkulutus on tarpeeksi pitkällä, alkoholin aiheuttama hyvä olo on yhä vaikeampi saavuttaa. Eli tavallaan tiedostamatta hain sitä humalan "positiivista" olotilaa, jota en sitten enää niillä määrillä saavuttanutkaan?
Oli miten oli, ainakaan nyt en alkoholin aiheuttamaa edes pientä hiprakkaa kaipaa, ajatus tuntuu koko ajan epämiellyttävämmältä.
Vertaistukipalstaa pohtiessani hassu ajatus putkahti, mietin että olenko siellä, virtuaalimaailmassa, vähän niin kuin reaalimaailmassa vieraassa seurassa muutenkin: syrjässä, sivustakatsoja. Tuntuu, että itsellä on niin vähän annettavaa vielä tässä vaiheessa, ei ole kokemusta kuukausien ja vuosien taistelusta alkoholia vastaan. Enkä ole ihan niin pohjalla käynyt kuin jotkut, putkassa tai päivien ryyppyreissulla. Varovasti osallistun.
En sentään ole ainoa, jolla alkoholin himo on melko lailla noin vain kadonnut. Outo ilmiö. Ja tuntuu vähän epäreilulta niitä kohtaan, jolla tuo juomisen tarve on valtava, ja sitä vastaan on tosiaan taisteltava minuutti toisensa jälkeen. Yritin palauttaa mieleen niitä tunteita, joita minulla oli lopettamispäätöstä edeltävinä viikkoina. Mitä ajattelin, kun menin yksin kahvilaan kiskomaan viinin, oluen, mitä ajattelin kun ostin piiloon niitä siidereitä ja oluita ja join salaa?
Tai mikä oli ajatukseni silloin kun kotona, aamulla, muiden lähdettyä join vikkelästi pari ginipaukkua kun piiloeväät olivat loppuneet?
Jostain syystä minulla ainoa selkeä (heh:-) muistikuva tuosta on se, että koko ajan pelkäsin jääväni kiinni noista piilotetuista juomista ja salaa juomisesta. Ja kapakassa se, että haluan olla vielä hetken rauhassa. Aamujuomisesta se, että paha olo menisi pois (ja oliko se paha olo krapulaa vai morkkista, ehkä enemmän jälkimmäistä).
Noista ajoista on vain reilu kaksi kuukautta, enkä enää muista! Vai onko niin, että en vain ymmärrä itseäni, ja siksi piilotan nuo muistot, tai nykyinen tunne peittää ne vanhat tuntemukset?
Nimenomaan en muista, joinko alkoholin fyysisen vaikutuksen vuoksi. "Järki" sanoo, että pakkohan sen fysiikan on olla ollut siellä taustalla, miksi ihmeessä muuten olisi ollut tarpeen kiskoa niitä oluita salaa(kin).
Vai sotkeeko muistikuvia se, mitä alkoholisteista on sanottu: kun alkoholismi / suurkulutus on tarpeeksi pitkällä, alkoholin aiheuttama hyvä olo on yhä vaikeampi saavuttaa. Eli tavallaan tiedostamatta hain sitä humalan "positiivista" olotilaa, jota en sitten enää niillä määrillä saavuttanutkaan?
Oli miten oli, ainakaan nyt en alkoholin aiheuttamaa edes pientä hiprakkaa kaipaa, ajatus tuntuu koko ajan epämiellyttävämmältä.
keskiviikko 4. toukokuuta 2011
Kiukuttelua
Tuli taas ajankohtaiseksi miettiä näitä tunnemyrskyjä. Eräs kollega on käyttäytynyt tavalla, jonka tulkitsen lähes selkäänpuukotukseksi, ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mietin että olenko edes oikeassa työpaikassa.
Mietin (melko pitkään) mitä teen, ja päätin sitten "sivaltaa" takaisin. Saa nähdä, mitä tapahtuu.
Tunnekuohu on tietysti sikäli hallinnassa, että sen mitä sanoin, sanoin harkiten ja tietoisesti. Alkoholin vaikutuksen alaisena tulisi ylireagoitua, ja se olisi taas kääntynyt itseään vastaan.
Kai tämä töissäolo on vähän samaa kuin alkoholin houkutuksista erossa pysyminen: vaikeita kausia voi tulla, mutta tiellä on pysyttävä ja tähdättävä maaliin. Vähän ontto vertaus: tuntuu että juuri nyt alkoholista erossa pysyminen on monta kertaluokkaa helpompaa kuin irtisanoutumisilmoituksen allekirjoittamatta jättäminen.
Vaan eiköhän se tästä.
Mietin (melko pitkään) mitä teen, ja päätin sitten "sivaltaa" takaisin. Saa nähdä, mitä tapahtuu.
Tunnekuohu on tietysti sikäli hallinnassa, että sen mitä sanoin, sanoin harkiten ja tietoisesti. Alkoholin vaikutuksen alaisena tulisi ylireagoitua, ja se olisi taas kääntynyt itseään vastaan.
Kai tämä töissäolo on vähän samaa kuin alkoholin houkutuksista erossa pysyminen: vaikeita kausia voi tulla, mutta tiellä on pysyttävä ja tähdättävä maaliin. Vähän ontto vertaus: tuntuu että juuri nyt alkoholista erossa pysyminen on monta kertaluokkaa helpompaa kuin irtisanoutumisilmoituksen allekirjoittamatta jättäminen.
Vaan eiköhän se tästä.
tiistai 3. toukokuuta 2011
Suunta muuttuu, mutta minne
Olen pistänyt jo aikoja sitten blogin yläreunaan valmiin google-haun alkoholi-alkuisista uutisista. Äsken vilahti jännittävä otsikko: "Suunta muuttuu, mutta minne". Ehdin jo miettiä, että tuopa on mielenkiintoinen otsikko, visioiko se sitä, mitä kaikkea voi raitistumisen tiellä kohdata. Vaan ei, taisi olla joku virhehakusana, käsitteli persujen vaalivoittoa.
Täytyy kuitenkin tarttua tuohon ajatukseen ja vähän purkaa sitä, myöhemmin.
Täytyy kuitenkin tarttua tuohon ajatukseen ja vähän purkaa sitä, myöhemmin.
HALT
AA:n yksi ohjeista on HALT-tilanteiden välttäminen (käsittääkseni, en ole vieläkään perehtynyt suureen kirjaan tms), eli:
- H=Hungry
- A=Angry
- L=Lonely
- T=Tired
Eli ei sais olla nälkäinen, vihainen, yksinäinen tai väysynyt. Helppoa :-) No joo.
Nälkäisyys: aamiainen on jostain syystä jäänyt käytännössä pois, en ole aamulla nälkäinen. Outo juttu. Hyvä kahvi kyllä maistuu, ja joku vihannesmehu. Olen miettinyt ainakin osittaiselle vähähiilihydraattiselle dieetille ryhtymistä, saisi tukea painonhallintaan - jonain aamuna siis kokeillut muna-pekoni -viritelmääkin. Mutta siis nälkäisyyttä yritän pitää loitolla, tuon painonkin takia. Suklaa on maistunut raitistumisen jälkeen, sitä menee melkein päivittäin patukka tai kaksi, juomisaikana taas todella harvoin, ei edes kuukausittain.
Vihaisuus: tunnetiloja pitäisi saada paremmin hallittua. En oikein usko, että on realistista ajatella ettei sitä ikinä olisi vihainen, jos suuttuu niin suuttuu. Minulle on kyllä tyypillistä riitelyssä semmoinen nyt riidellään ja sitten se on ohi, en jaksa mököttää (toisin kuin perheen toinen aikuinen, päivätolkulla, mikä on ongelma sekin). Selittämätön ahdistus ja pahantuulisuus sen sijaan saattaa vallata, kuten eilisiltanakin. Yritän niitä tilanteita analysoida, mietin sitä eilistäkin: olisiko osin taustalla ollut se, että kuitenkin koin huonoa omaatuntoa ja osasyyllisyyttä tapahtumiin, ja ryöpytin sitten sen muiden syyksi. Ei kovin aikuista, mutta inhimillistä kai. Pitäisi osata tasapainoilla toisaalta rehellisyyden, toisaalta sen välillä ettei ota kaikkia maailman vinksahduksia omaksi syykseen.
Yksinäisyys: tämä riippuu kai juojasta ja juomisen syistä. Minä nimenomaan kaipaan sitä, että saisi olla välillä itsekseen ja vain omien ajatuksiensa kanssa. Ehkä tämän voi kääntää niin päin, että pitää osata rakentavasti viestiä muille, että nyt minulla on hiljainen hetki. Tuntuu vaan niin tylyltä sanoa se muille.
Väsynyt: inhimillinen tunne sekin. Unenpuutetta on tavallaan selkeämpi valvoa, nukkumaan ajoissa ja ylös sitten kun on sen aika. Silloin tällöin voi tinkiä, mutta olen huomannut että nyt selvin päin myös kroppa kertoo, että pakko mennä nukkumaan. Sitä on hyvä kuunnella. Mutta työtilanteisiin, tekemisen listaan (työt, perhe, yhdistys, muut asiat) liittyvä väsymys (stressi) on sellainen, johon pitää panostaa vielä nykyistä enemmän.
Summa summarum: luulen, että minulla retkahdusriski liittyy lähinnä tuohon vihaisuus-väsymys -akseliin, eli panostetaan sinne suuntaan.
- H=Hungry
- A=Angry
- L=Lonely
- T=Tired
Eli ei sais olla nälkäinen, vihainen, yksinäinen tai väysynyt. Helppoa :-) No joo.
Nälkäisyys: aamiainen on jostain syystä jäänyt käytännössä pois, en ole aamulla nälkäinen. Outo juttu. Hyvä kahvi kyllä maistuu, ja joku vihannesmehu. Olen miettinyt ainakin osittaiselle vähähiilihydraattiselle dieetille ryhtymistä, saisi tukea painonhallintaan - jonain aamuna siis kokeillut muna-pekoni -viritelmääkin. Mutta siis nälkäisyyttä yritän pitää loitolla, tuon painonkin takia. Suklaa on maistunut raitistumisen jälkeen, sitä menee melkein päivittäin patukka tai kaksi, juomisaikana taas todella harvoin, ei edes kuukausittain.
Vihaisuus: tunnetiloja pitäisi saada paremmin hallittua. En oikein usko, että on realistista ajatella ettei sitä ikinä olisi vihainen, jos suuttuu niin suuttuu. Minulle on kyllä tyypillistä riitelyssä semmoinen nyt riidellään ja sitten se on ohi, en jaksa mököttää (toisin kuin perheen toinen aikuinen, päivätolkulla, mikä on ongelma sekin). Selittämätön ahdistus ja pahantuulisuus sen sijaan saattaa vallata, kuten eilisiltanakin. Yritän niitä tilanteita analysoida, mietin sitä eilistäkin: olisiko osin taustalla ollut se, että kuitenkin koin huonoa omaatuntoa ja osasyyllisyyttä tapahtumiin, ja ryöpytin sitten sen muiden syyksi. Ei kovin aikuista, mutta inhimillistä kai. Pitäisi osata tasapainoilla toisaalta rehellisyyden, toisaalta sen välillä ettei ota kaikkia maailman vinksahduksia omaksi syykseen.
Yksinäisyys: tämä riippuu kai juojasta ja juomisen syistä. Minä nimenomaan kaipaan sitä, että saisi olla välillä itsekseen ja vain omien ajatuksiensa kanssa. Ehkä tämän voi kääntää niin päin, että pitää osata rakentavasti viestiä muille, että nyt minulla on hiljainen hetki. Tuntuu vaan niin tylyltä sanoa se muille.
Väsynyt: inhimillinen tunne sekin. Unenpuutetta on tavallaan selkeämpi valvoa, nukkumaan ajoissa ja ylös sitten kun on sen aika. Silloin tällöin voi tinkiä, mutta olen huomannut että nyt selvin päin myös kroppa kertoo, että pakko mennä nukkumaan. Sitä on hyvä kuunnella. Mutta työtilanteisiin, tekemisen listaan (työt, perhe, yhdistys, muut asiat) liittyvä väsymys (stressi) on sellainen, johon pitää panostaa vielä nykyistä enemmän.
Summa summarum: luulen, että minulla retkahdusriski liittyy lähinnä tuohon vihaisuus-väsymys -akseliin, eli panostetaan sinne suuntaan.
maanantai 2. toukokuuta 2011
Leffassa ja tunnemyrskyjä
Teen tällä viikolla lyhyitä työpäiviä, yritän kerätä voimia ja vähentää plussatuntien määrää.
Kertyneiden työtuntien vähentäminen ei onnistu, ellei lähde töistä johonkin tiettyyn juttuun. Menin leffaan, ennen viittä on halvemmat näytökset. En tiedä, mikä erikoispäivä tänään oli (joku jonossa mainosti, että joululahjaliput olisivat vanhenemassa): jonoa oli kuitenkin vaikka kuinka.
Aiemmassa elämässä olisin kääntynyt hermostuneena ovelta ja mennyt oluelle. Nyt jonotin. Jonotus taisi kestää 6 minuuttia, vähemmän kuin kaljalla käynti :-) Halvemmaksikin tuli kuin erikoisolut läheisessä olutravintolassa.
Alkoholin nauttijalla pinna taitaa kiristyä erityisesti tilanteissa, jotka voisi käyttää "hyödyllisemminkin" eli alkoholiin. Raitistujalla taas - no, muista syistä (vähän huono omatunto, sanailin puolisolle asiasta josta mielestäni olin puhunut parikin kertaa mutta hän oli näemmä unohtanut tai ohittanut, kuullut muttei kuunnellut). Muutenkin olin kotiin tultua vähän kuin p*seen ammuttu, kärttysin lopulta syyttömälle nuorisollekin, että haluan edes hetken olla omine ajatuksineni (ruoanlaiton jälkeen).
Kärttyilyn taustalla on ehkä pieni vastoinkäyminen tietyissä suunnitelmissa. Oikeasti tuo ei taida olla mikään olennainen ongelma, muutos suunnitelmaan varmaankin. Jostain syystä se vain nyt tuntuu niin isolta.
Retkahdusohjeista muistelen, että tuokin voisi olla jotain petaamisen tapaista, antaa kohtuuttoman suuri merkitys jollekin "kiusalle", ja käyttää sitä sitten myöhemmin muka oikeutuksena retkahdukseen, kun on niin raskasta.
Petaamista tai ei, pitää yrittää saada tämä tunnetila haltuun. Tuon kinastelun jäljet tuntuvat vielä sormenpäissäkin, enkä erityisemmin pidä kiukkuisuudenkaan olotilasta. Ehkä vähän pidempi lenkki koirien kanssa, omien ajatusten kera?
Kertyneiden työtuntien vähentäminen ei onnistu, ellei lähde töistä johonkin tiettyyn juttuun. Menin leffaan, ennen viittä on halvemmat näytökset. En tiedä, mikä erikoispäivä tänään oli (joku jonossa mainosti, että joululahjaliput olisivat vanhenemassa): jonoa oli kuitenkin vaikka kuinka.
Aiemmassa elämässä olisin kääntynyt hermostuneena ovelta ja mennyt oluelle. Nyt jonotin. Jonotus taisi kestää 6 minuuttia, vähemmän kuin kaljalla käynti :-) Halvemmaksikin tuli kuin erikoisolut läheisessä olutravintolassa.
Alkoholin nauttijalla pinna taitaa kiristyä erityisesti tilanteissa, jotka voisi käyttää "hyödyllisemminkin" eli alkoholiin. Raitistujalla taas - no, muista syistä (vähän huono omatunto, sanailin puolisolle asiasta josta mielestäni olin puhunut parikin kertaa mutta hän oli näemmä unohtanut tai ohittanut, kuullut muttei kuunnellut). Muutenkin olin kotiin tultua vähän kuin p*seen ammuttu, kärttysin lopulta syyttömälle nuorisollekin, että haluan edes hetken olla omine ajatuksineni (ruoanlaiton jälkeen).
Kärttyilyn taustalla on ehkä pieni vastoinkäyminen tietyissä suunnitelmissa. Oikeasti tuo ei taida olla mikään olennainen ongelma, muutos suunnitelmaan varmaankin. Jostain syystä se vain nyt tuntuu niin isolta.
Retkahdusohjeista muistelen, että tuokin voisi olla jotain petaamisen tapaista, antaa kohtuuttoman suuri merkitys jollekin "kiusalle", ja käyttää sitä sitten myöhemmin muka oikeutuksena retkahdukseen, kun on niin raskasta.
Petaamista tai ei, pitää yrittää saada tämä tunnetila haltuun. Tuon kinastelun jäljet tuntuvat vielä sormenpäissäkin, enkä erityisemmin pidä kiukkuisuudenkaan olotilasta. Ehkä vähän pidempi lenkki koirien kanssa, omien ajatusten kera?
Mitä alkoholin jälkeen
Vertaistukipalstalla eräs pohdiskeli alkoholin "juhlakäyttöä": sitä, että normi-ihminen käy yhdellä teatterin jälkeen, grillaa makkaraa ja juo olutta luontoretken jälkeen, futismatsin jälkeen pubiin. Absolutistin rooliksi jää "jeesustella känniääliöitä" ja korostaa selvin päin olon riemua.
Kaipaanko tuota? Miettimisen jälkeen: tapahtumana kyllä. Oluen maku saunan terassilla: se herättää positiivisia mielikuvia, pöhnä ei. Istuminen viinibaarissa tai pubissa parantamassa maailmaa porukalla: kivaa se on. Tai se itsekseen istuminen kahvilassa, omien ajatusten kanssa ja työkasaa purkaen: kyllä. Alkoholin vaikutusta taas en. En tiedä mikä minussa on vinksahtanut, mutta alkoholin fyysistä vaikutusta en kaipaa, tippaakaan. Ehkä sitä raittiushumalan aikaa vielä, toivottavasti kestää.
Nyt olen - eilisen kokemuksen vahvistamana - varma siitä, että mikään noista yllä mainituista asioista ei ole minulta pois. Seurassa voi istua ja höpöttämiseen osallistua kivennäisvedenkin äärestä, ei minulta ole siinä mikään pois. Tilanne voi olla toinen, jos alkoholin vaikutuksen himo joskus palaa: silloin on parempi pysyä pois houkutusten äärestä kokonaan.
Kukahan keksisi bisnesideaksi tarjoilla noissa "viinibaareissa" myös erityisen hyviä mehuja? Tyrnimehu on tuore suosikkini, hapanta kuin mikä ei sitä voi juoda paljoa kerralla, mutta se on hyvää - ja terveellistä.
Ainoa mikä tälläkin hetkellä hermostuttaa, on ne tietyt kohtaamiset, joissa alkoholin poisjäänti tulee esille. Pienempi porukka. Seuraavana edessä on äitienpäiväviikonloppu anoppilassa, en oikein tiedä miten siitä selviän ilman että päädyn lopulta äksyilemään. Pelkään, että appiukko tyrkyttää olutta illalla useamman kerran. Pelkään, että ravintolassa äitienpäivälounaalla anoppi loukkaantuu, kun en ota viiniä. Ollaan aiemmin aina vietetty äitienpäivä kotona, joskus anoppi ja nato perheineen ovat tulleet meille. Pidän ruoanlaitosta, ja minusta on kiva kun on tullut vieraita syömään. Anoppi taas ei pidä, ja hän ehdotti nyt tuota äitienpäivälounasta ravintolassa, ja tiedän että tämä on heille tärkeä tapahtuma ja pitävät hienona sitä viinin juontiakin.
Se, että en tuona viikonloppuna juo mitään, herättää väistämättä kysymyksiä. Anoppi on aika kärkäs tenttaamaan, enkä juuri nyt ole oikein valmistautunut niitä kysymyksiä kohtaamaan. Onneksi tässä on muutama päivä aikaa. Yritän saada puhuttua asiasta miehelleni etukäteen, hänen taitoihinsa vain tuo empatia ei kuulu, joten en ole varma miten suhtautuu. Kai minä sitäkin pelkään, että töksäyttää jotain josta loukkaannun.
Tietyistä syistä johtuen en voi jäädä kotiinkaan. Jonain toisena kertana voisin, nyt en. Umpikuja.
Kaipaanko tuota? Miettimisen jälkeen: tapahtumana kyllä. Oluen maku saunan terassilla: se herättää positiivisia mielikuvia, pöhnä ei. Istuminen viinibaarissa tai pubissa parantamassa maailmaa porukalla: kivaa se on. Tai se itsekseen istuminen kahvilassa, omien ajatusten kanssa ja työkasaa purkaen: kyllä. Alkoholin vaikutusta taas en. En tiedä mikä minussa on vinksahtanut, mutta alkoholin fyysistä vaikutusta en kaipaa, tippaakaan. Ehkä sitä raittiushumalan aikaa vielä, toivottavasti kestää.
Nyt olen - eilisen kokemuksen vahvistamana - varma siitä, että mikään noista yllä mainituista asioista ei ole minulta pois. Seurassa voi istua ja höpöttämiseen osallistua kivennäisvedenkin äärestä, ei minulta ole siinä mikään pois. Tilanne voi olla toinen, jos alkoholin vaikutuksen himo joskus palaa: silloin on parempi pysyä pois houkutusten äärestä kokonaan.
Kukahan keksisi bisnesideaksi tarjoilla noissa "viinibaareissa" myös erityisen hyviä mehuja? Tyrnimehu on tuore suosikkini, hapanta kuin mikä ei sitä voi juoda paljoa kerralla, mutta se on hyvää - ja terveellistä.
Ainoa mikä tälläkin hetkellä hermostuttaa, on ne tietyt kohtaamiset, joissa alkoholin poisjäänti tulee esille. Pienempi porukka. Seuraavana edessä on äitienpäiväviikonloppu anoppilassa, en oikein tiedä miten siitä selviän ilman että päädyn lopulta äksyilemään. Pelkään, että appiukko tyrkyttää olutta illalla useamman kerran. Pelkään, että ravintolassa äitienpäivälounaalla anoppi loukkaantuu, kun en ota viiniä. Ollaan aiemmin aina vietetty äitienpäivä kotona, joskus anoppi ja nato perheineen ovat tulleet meille. Pidän ruoanlaitosta, ja minusta on kiva kun on tullut vieraita syömään. Anoppi taas ei pidä, ja hän ehdotti nyt tuota äitienpäivälounasta ravintolassa, ja tiedän että tämä on heille tärkeä tapahtuma ja pitävät hienona sitä viinin juontiakin.
Se, että en tuona viikonloppuna juo mitään, herättää väistämättä kysymyksiä. Anoppi on aika kärkäs tenttaamaan, enkä juuri nyt ole oikein valmistautunut niitä kysymyksiä kohtaamaan. Onneksi tässä on muutama päivä aikaa. Yritän saada puhuttua asiasta miehelleni etukäteen, hänen taitoihinsa vain tuo empatia ei kuulu, joten en ole varma miten suhtautuu. Kai minä sitäkin pelkään, että töksäyttää jotain josta loukkaannun.
Tietyistä syistä johtuen en voi jäädä kotiinkaan. Jonain toisena kertana voisin, nyt en. Umpikuja.
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
Vappu vakaasti
Yksi nahka nyljetty, eli vappu hoidettu, täysin selvänä.
Vappulounas meni juuri niin helposti kuin ounastelin. Väkeä oli tarpeeksi, että juomattomuus ei mitenkään näkynyt varsinkin kun vaihtoi sopivasti juttuseuraa. Tervetuliaiskuohuviininkin sain ujutin miehelleni heti kun sai omansa tyhjennettyä.
Tärkein piirre tuossa helppoudessa oli kuitenkin se, että en edes halunnut nauttia alkoholia. Tai no, ehkä niin että sitä kuohuviinilasia kannatellessani ajattelin, että olisipa helpompaa vain kiskaista tämä eikä pelätä herättävänsä huomiota. (Ja miksi muka on pelottavampaa herättää huomiota selvin päin ololla kuin humalassa?)
Tuollaisissa tilaisuuksissa tietysti pointtina on olla iloinen ja höpötellä niitänäitä. Tuo oli sen verran tuttua porukkaa, että nauraminen ja niitänäität onnistuvat ihan selvinkin päin. Jälleen yksi toiminta, jossa alkoholi on lopulta varsin tarpeetonta.
Vappulounas meni juuri niin helposti kuin ounastelin. Väkeä oli tarpeeksi, että juomattomuus ei mitenkään näkynyt varsinkin kun vaihtoi sopivasti juttuseuraa. Tervetuliaiskuohuviininkin sain ujutin miehelleni heti kun sai omansa tyhjennettyä.
Tärkein piirre tuossa helppoudessa oli kuitenkin se, että en edes halunnut nauttia alkoholia. Tai no, ehkä niin että sitä kuohuviinilasia kannatellessani ajattelin, että olisipa helpompaa vain kiskaista tämä eikä pelätä herättävänsä huomiota. (Ja miksi muka on pelottavampaa herättää huomiota selvin päin ololla kuin humalassa?)
Tuollaisissa tilaisuuksissa tietysti pointtina on olla iloinen ja höpötellä niitänäitä. Tuo oli sen verran tuttua porukkaa, että nauraminen ja niitänäität onnistuvat ihan selvinkin päin. Jälleen yksi toiminta, jossa alkoholi on lopulta varsin tarpeetonta.
Vielä juomisesta (jokohan tämä muistelu riittäisi)
Juhlin vapunpäivän aamua mökin kuistilla, katsellen järven telkkäpariskuntaa. Sininen taivas, mutta on täällä kamalan kylmä.
Tuli mieleen muitakin tilanteita tuon salajuomisen uralta. Ruoanlaitossa pataan menikin vain puolikas siihen varatusta viinipullosta, loppu meni "parempiin" suihin. Tällaisena mökkiaamuna hanaviinipakkaus väheni lasillisella tai kahdella, mutta koko ajan piti kytätä herääkö joku. (Aamujuominen oli kyllä varmaan pahimpia minun alkoholismini oireita) Kotona baarikaapista pulloja tyhjeni tasaisesti "vähän päältä" - tosin niistä pystyin pääosin pysymään erossa, olisi jäänyt kiinni kun joukossa oli erikoisempiakin juomia. Giniä kului enemmän, sitä sai täydennettyä itsekin Alkosta kun näytti tyhjenevän liikaa.
Miksikö näitä muistelen? Siksi, että haluan pitää kirkkaana mielessä minkälaista se juomiseni oli, ja mistä haluan pysyä erossa. En halua ryhtyä kuvittelemaan, että en ehkä sittenkään ollut niin paha juoppo, eiköhän sen juomisen voisi hallita.
Sitäpaitsi näin on ihan valtavan paljon helpompaa. Kahvikupillista ei tarvitse piilotella, eikä mahdollisia heräämisen merkkejä kuunnella pelonsekaisin tuntein.
Tuli mieleen muitakin tilanteita tuon salajuomisen uralta. Ruoanlaitossa pataan menikin vain puolikas siihen varatusta viinipullosta, loppu meni "parempiin" suihin. Tällaisena mökkiaamuna hanaviinipakkaus väheni lasillisella tai kahdella, mutta koko ajan piti kytätä herääkö joku. (Aamujuominen oli kyllä varmaan pahimpia minun alkoholismini oireita) Kotona baarikaapista pulloja tyhjeni tasaisesti "vähän päältä" - tosin niistä pystyin pääosin pysymään erossa, olisi jäänyt kiinni kun joukossa oli erikoisempiakin juomia. Giniä kului enemmän, sitä sai täydennettyä itsekin Alkosta kun näytti tyhjenevän liikaa.
Miksikö näitä muistelen? Siksi, että haluan pitää kirkkaana mielessä minkälaista se juomiseni oli, ja mistä haluan pysyä erossa. En halua ryhtyä kuvittelemaan, että en ehkä sittenkään ollut niin paha juoppo, eiköhän sen juomisen voisi hallita.
Sitäpaitsi näin on ihan valtavan paljon helpompaa. Kahvikupillista ei tarvitse piilotella, eikä mahdollisia heräämisen merkkejä kuunnella pelonsekaisin tuntein.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)