Raittiushumala, raittiuskrapula

Törmäsin lueskellessani taas tuohon raittiushumala -termiin, ja googletin perään. Luin muutaman ensimmäisistä hiteistä pintapuolisesti. Siinä lukiessa tuli vastaan myös raittiuskrapula.

Joillakin raittiushumala oli kestänyt muutaman viikon aika alussa. Toinen kertoi, että ensimmäisen vuoden jälkeen tuli raittiuskrapula.

Raittiuskrapulaa ei minulla vielä ole ollut, joten lienen humalavaiheessa. Vaiheessa, jossa on koko ajan vaikeampi ymmärtää miksi joskus on halunnut täyttää päivänsä sellaisella määrällä ahdistusta.

Jotenkin olen enenevässä määrin sinut tämän raittiuden kanssa, enkä ole keksinyt vielä syytä palata vanhaan. Alkoholittoman oluenkin osaan tilata luontevasti vaikka työkaveri olisi samalla tiskillä. Pikkujoulukausi on tulossa, mutta en yleensäkään ole ollut mikään pikkujouluriehuja, joten se vaihe ei herätä mitään intohimoja. Joululounaan tarjoajille (sellaisellekin jo minut kerran raahattiin, marraskuussa!) esiinnyn vain suoraselkäisenä kun otan lounaan kanssa vettä.

Eli seesteistä raittiutta edelleen. Tai ei oikeastaan noin, tuolla raittiudella itsellään ei oikeastaan ole merkitystä. Merkitystä on sillä, että olen jättänyt juomisen ja sen mukanaan tuoman pahan olon pois. Tavallaan kuitenkin koe tarpeelliseksi tätä asiaa kirjoittamallakin vatvoa. Kai se on sitä oman "uskon" ja tahtotilan vahvistamista. Tai jotain.

Ylihuomenna 9 kk.

Raitistumisen "taito"

Otsikossa "taito" on tarkoituksella lainausmerkeissä, en juuri nyt keksinyt parempaa sanaa.

Viime päivinä ja viikkoina vertaistukipalstalla on ollut melko kiivastakin sananvaihtoa. Omien vanhojen kirjoitusten läpikäynti ja siivous palautti monenlaisia muistoja mieleen. Päädyin lopulta taas miettimään omia motiivejani palstalla olemisen suhteen, ja siinä sivussa koko oman raitistumiseni prosessia.

Virallisesti minut kai luokiteltaisiin spontaanisti toipuneeksi, siis ilman päihdehuollon tai AA:n/muun organisoituneen vertaistukitoiminnan palveluita toipumeeksi, tai raitistuvaksi. Kolme vuotta oli kai se raja, jolloin voidaan puhua vakiintuneesta toipumisesta.

En osaa sanoa, olisinko saanut raittiuden langan päästä kiinni ilman päihdelinkin keskusteluita. Taannoin muistin, että olinhan minä viime vuonna muutaman kolmisen viikkoa juomatta, jotta elimistö toipuisi (lähinnä pelkäsin maksa-arvojen puolesta, jos pitäisi mennä - kuten olisi - ikäkausiterveystarkastukseen).  Lopettaa en kuitenkaan varsinaisesti aikonut, vaan lähinnä pitää taukoa. Aika pian tuon jälkeen juomiseni kuitenkin alkoi selvästi lisääntyä, kunnes sitten ymmärsin että oikeasti pitää lopettaa.

Kummallista, että olen tuonkin unohtanut, tuohan oli lopulta aika merkittävä asia. Toipumisen tutkimuksissahan viitataan siihen, että usein lopetusta edeltää lyhyempiä "käyttökatkoja", ja päätös vähitellen kypsyy. Eli enhän minäkään ole kerrasta lopettaja, vaikka itse olen pitkään niin kuvitellut. Jäinpähän kiinni taas itseni huijaamisesta, tai ainakin hyväuskoisuudesta.

Tuosta näkökulmasta luulen, että päihdelinkin vertaiskeskusteluillla on ollut merkittävä panos siihen, että osasin (uskoakseni) lopullisesti luovuttaa alkoholista. Muiden tarinat siitä, miten alkoholin kanssa on joutunut yhä jyrkempään kierteeseen ja ongelmiin, joihin en vielä ollut törmännyt, olivat sen verran pysäyttäviä että oman täyskäännöksen merkitys kirkastui mielessä. Saati ne alkoholistien läheisten tarinat rappeutumisen sivustakatsojana: sitä kohtaloa en kenellekään läheiselleni halua.

Mikä on sitten motiivini jatkaa palstalla oleilua? Pohjimmiltaan varmasti itsekäs. Vielä tuntuu siltä, että nuo muiden tarinat ja kokemukset ovat tarpeen oman raittiuden polun vahvistamisessa. Usein tulee esiin myös kysymyksiä tai ajatuksia, jotka pistävät miettimään omaa elämää laajemmin, tuon varsinaisen päihdeohjelman ulkopuolella. Se on terveellistä. Muita kannustaessaan tulee oikeastaan kannustaneeksi itseään: välillä tuntuu, että tulee "lohduttaneeksi" eniten niitä, joilla on samanlaisia tunteita ja tilanteita kuin itsellä.

Toki sitä on myös "kiintynyt" tiettyihin nimimerkkeihin. Kiintynyt siitä näkökulmasta, että ihan muissa yhteyksissä saattaa miettiä, että mitähän sille kuuluu.

Verkkominä

Erinäisistä syistä johtuen siivosin vertaistukipalstalta kirjoituksiani. Merkittävin syy oli pieni huoli: mietin, että josko tänä identiteettivarkauksien aikana kuitenkin joskus kävisi niin, että henkilöllisyys paljastuisi. Tai että joku, joka on tarpeeksi lähellä, tunnistaisi minut kirjoitusten takaa. En halua, että mikään kirjoittamani vahingoittaisi millään lailla niitä ihmisiä, joista eniten välitän. En myöskään halunnut, että palstalla vellonut osoittelu ja vuosien takaisten kirjoitusten esiinnostaminen koituisi minun kohtalokseni. Vähän niin kuin siili käperryn varmuuden vuoksi puolustusasentoon, vaikka ei taida olla syytä. Yllätyksekseni huomasin, että tuollaista poistoeditointia oli moni muukin kaikessa hiljaisuudessa harrastanut.

Kirjoitusten läpikäynti oli matka itseen.Terveellinen sikäli, että huomasin etten itsekään jaksanut kaikkia jorinoitani lukea. Osittain raskas: kirjoituksista löytyi tunteita ja tilanteita, jotka ovat jo jääneet taakse. Ihan pienen osan kirjoituksista kopioin vielä talteen itselleni. Ne jätin, joissa ei ollut selkeästi minuun tai läheisiin liittyviä asioita (eli alle puolet - taivas kun sitä on itsekeskeinen. Puolustukseksi sanottava, että ajatukseni on ollut, että minun kokemukseni saattaa auttaa jotakuta muuta, joka kokee samalla tavalla - muun kuin oman kokemuksen kuvaaminen edellyttää sellaista kykyä neuvoa, jota minulla ei läheskään aina ole.).

En halua unohtaa sitä, minkälaista oli olla alkoholin orja. Osin siksi, että en halua siihen palata, joten on hyvä muistaa mitä se alkoholi minulle tullessaan tuo. Osin siksi, että empatiakyvyn kannalta on välttämätöntä tunnistaa se epätoivo. Sitä empatiaa tarvitsee niin itselle kuin muille.

Nyt on sitten pikkuriikkisen pienempi digitaalinen jalanjälki.

Raittiina viinalasien keskellä

Oli "juhlat". Semmoinen tilanne, jossa on toista sataa ihmistä, suurin osa tuttuja ja tutuhkoja. Tarjolla alkoholia, josta ei tarvinnut itse maksaa. Riitti niitä ihmisiä, jotka kokivat tärkeäksi että saisivat minulle(kin) "tarjota" (niin kuin siis ilmaista viinaa juhlissa voisi tarjota).

Tuli juotua muutama jaffa ja kivennäisvesi. Kuultua muutama variaatio aiheista: "oletko raskaana" ja "eikös tänään maistu"? Kuittailin kysymykset naurulla, vastakysymyksellä että jaa tässäkö iässä, mieti vähän. Kysyjät olivat sen verran etäisiä, että eivät tohtineet penätä. Tai sen verran humalassa, että ehtivät unohtaa mitä  kysyivät.

Enimmäkseen oli hauskaa. Voimakkaasti humaltuneet oikeastaan säälittivät, eivät edes enää ärsyttäneet. Ja tuli huomattua sekin, että enemmistö ottaa ihan taiten. Ennen puolta yötä kotiin ja nyt aamulla ihan hyvä olo.

Mutta tuli tuokin nyt koettua, selvisi siitä vailla vaikeita tilanteita. Tai ehkä yksi hivenen vaikea, sisääntullessa ärsytti että piti erikseen selvittää mikä kuplivista tervetuliaislaseista oli alkoholitonta. Ja eikö  tässä maailmassa muka ole muuta alkoholitonta tervetuliaisjuomaa kuin pommac? Huokaus.