Päivä kerrallaan

Tällä viikolla tajusin Sen: alkoholi määrää elämääni enemmän kuin minä sitä. En ihan vielä tipahtanut reunalta, mutta sen sentään ymmärrän että sen on loputtava. Palaan tähän varmasti vielä myöhemmin, kerron tilanteen ja tason, ennen kaikkea itselleni.

Tuskinpa kukaan näitä koskaan lukee, mutta siltä varalta että joku muukin googlettaa ja kokee saavansa edes vähän apua toisen alkoholistin tai ainakin -kandidaatin, kotitissuttelijan kokemuksista, niin kirjoitan. Ja juuri nyt tuntuu siltä, että ainoa keino edetä on tunnustaa tilanne itselleen. Tunnustaa se kaikessa raadollisuudessaan ja hölmöydessään: miten minä NOIN syvälle olen oikein voinut vajota...

Nyt takana on kaksi raitista päivää. Kaksi, ja on sentään perjantai. Lähitavoite on selvitä viikonlopun yli, sitten seuraava viikko. Toiveikkaasti ajattelen, että kykenen, mutta kyetäkseni on kirjoitettava, jotta ymmärrän jatkuvasti kuinka koukussa olen - jospa se auttaisi ettei retkahda.

Tämän illan haaste: töistä kotiin lähikaupan kautta ilman että kotona kassista löytyy yhtään ylimääräistä tölkkiä. Pohjalla psyykkausta: luin vielä ennen töistä lähtöä ties kuinka monennen kerran alkoholismin vaiheista ja tolkutan, että ei edes sitä yhtä saunakeskiolutta. Kaupassa pelotti, uskokaa tai älkää, pelotti: entä jos se himo kuitenkin voittaa minut enkä minä sitä? En juuri uskaltanut katsoa siihen kaljahyllyyn, joka on kassan vieressä. Keskityin tuijottamaan edellä kulkevaa "oikeaa" alkoholistia, joka pakkasi mukaan laatikollisen kaljaa. Ajattelemaan, että minä en ole noin pitkällä, minä en halua noin pitkälle.

Nyt kotona on helpottunut olo. Onnistuin. Eikö ole naurettavaa? Ihminen on tyytyväinen siitä, että voi käydä kaupassa niin että pystyy olemaan ostamatta "vakioannostaan", kahta puolen litran oluttölkkiä? Eikö suurin osa ihmisistä tuohon kykene ihan itsestään, ja minä joudun pitämään sitä saavutuksena?

Elimistö huutaa: eikö aina perjantaina irrottauduta töistä? Tunnustan, olen ilmiselvästi sekä fyysisesti että henkisesti riippuvainen. Kun nyt vain pystyisi ajattelemaan jotain muuta kuin sitä juomista tai juomattomuutta. Seuraavaksi ohjelmaan leipomista, jotain on pakko puuhata.