Jossain kohtaa innostuin lukemaan norjalaisen Jo Nesbön dekkareita. Viikonlopun lukemiseksi tarttui uusin, "Aave".
Päähenkilö, Harry Hole, on alkoholisti. Tässä kirjassa kuivilla, mutta alkoholismi kulkee mukana, houkuttelee. Päihteistä kirjassa pääroolin ottavat huumeet, heroiini ja johdannaiset.
Iski ahdistus. Omista juomisajoista muistaa vielä sen "jos nyt yhden otan" -tunteen, vaikka lopulta niitä yksiä oli neljä ja sen oikeastaan jo tiesi kun sen yhdenkin otti.
Ahdistus huumeista. Onneksi sentään en siihen maailmaan lähtenyt, epäilemättä olisin ollut hyvä koukuttuja. Ja olisin vieläkin.
Ahdistus tunnetiloista. Siitä, että on valmis valehtelemaan omasta juomisesta (tai kirjan henkilöt päihteiden käytöstä). Valehtelee itselle ja muille.
Ennen kaikkea ahdistus lapsista, omista lapsista. Miten sitä toivoo että osaisivat pysyä erossa alkoholista ainakin riittävässä määrin, mutta ennen kaikkea erossa huumeista. Kirjassa oli liian hyvä kuvaus siitä, miten kaikki muu jää toiseksi huumeiden jälkeen.
Aika monta vuotta tulen pelkäämään, mikä omien tai läheisten lasten suhde alkoholiin tulee olemaan, tai vielä pelottavammin, huumeisiin (huumeet ovat minulle aikamoinen mörkö). Vanhimmaiseni on täysikäistynyt, ja hänellä näyttää olevan onnellisen välinpitämätön suhde alkoholiin. Baarissa on käynyt, mutta ei juuri juo, ja rokkikonserteissakin keskittyy kuuntelemiseen.
Mustasävyinen kirja, mutta kannatti se lukea.
Hei Raitistuva! Löysin blogisi vähän ennen pääsiäistä. Olen ikäisesi nainen ja kamppaillut samanlaisten ongelmien kanssa. Luettuani kaikki kirjoituksesi ajatukseni selkiytyivät ja tekstisi herättivät minut jotenkin. Toivon, että jatkat kirjoitteluasi. Uskon, että tekstisi antavat monille voimaa. Kiitos!
VastaaPoista