Jostain syystä aamulla töihin mennessä tulin ajatelleeksi itseäni ja raittiutta. Tietyllä tavalla olen aika suorituskeskeinen ihminen oli sitten kyse töistä tai harrastuksista tai opinnoista. Tai ainakin johonkin rajaan asti, on niitä keskenjääneitäkin suoritteita ihan riittävästi. Ja noita keskenjääneitä olen aika huono palaamaan jatkamaan.
Tulin miettineeksi, että oliko tämä onnistunut raitistumisprosessi ikään kuin suorite myös. Kirja/netti käteen, lue kaikki mahdollinen alkoholismista ja raitistumisesta, muodosta niistä oma synteesisi ja noudata sitä. Korkki kiinni. Raittiin elämän sisäistäminen. Hyvien puolien havaitseminen. Raittiuden vahvistuminen. Tehty.
Saattoihan se olla suorite, eikä siinä kai mitään pahaa ole kun kerran toimi. Sivutuotteena sitten syntyi sellaista henkistä hyvinvointia ja itsetuntemuksen kasvua, jota en etukäteen osannut odottaa saati suorittaa.
Pohdinnassa ehkä olennaisempaa oli tunnistaa se kolikon kääntöpuoli: entä jos onnistuminen ei jatkukaan? Jos suorittaja epäonnistuu? Putoaa kovaa ja korkealta. Satuttaa itseään ja muita. Pystyykö suorittaja aloittamaan taas alusta saman suoritteen, vai päätyykö suorittamaan tehokkaammin sen toisen teon, juomaan itsensä ulos omasta elämästään?
Jotenkin tuon miettiminen sai tämän lopettamisen tuntumaan vielä lopullisemmalta kuin aiemmin. En ainakaan ollut myöntänyt itselleni, että olisin ikinä lopettamassa lopettamista, mutta on se "joskus lasillisen" mahdollisuus mielessä käynyt.
Kyllä se niin on, että minun luonteellani on parasta pitää kiinni saavutetusta asiantilasta.
Raitista iltaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti