Raitistumisen "taito"

Otsikossa "taito" on tarkoituksella lainausmerkeissä, en juuri nyt keksinyt parempaa sanaa.

Viime päivinä ja viikkoina vertaistukipalstalla on ollut melko kiivastakin sananvaihtoa. Omien vanhojen kirjoitusten läpikäynti ja siivous palautti monenlaisia muistoja mieleen. Päädyin lopulta taas miettimään omia motiivejani palstalla olemisen suhteen, ja siinä sivussa koko oman raitistumiseni prosessia.

Virallisesti minut kai luokiteltaisiin spontaanisti toipuneeksi, siis ilman päihdehuollon tai AA:n/muun organisoituneen vertaistukitoiminnan palveluita toipumeeksi, tai raitistuvaksi. Kolme vuotta oli kai se raja, jolloin voidaan puhua vakiintuneesta toipumisesta.

En osaa sanoa, olisinko saanut raittiuden langan päästä kiinni ilman päihdelinkin keskusteluita. Taannoin muistin, että olinhan minä viime vuonna muutaman kolmisen viikkoa juomatta, jotta elimistö toipuisi (lähinnä pelkäsin maksa-arvojen puolesta, jos pitäisi mennä - kuten olisi - ikäkausiterveystarkastukseen).  Lopettaa en kuitenkaan varsinaisesti aikonut, vaan lähinnä pitää taukoa. Aika pian tuon jälkeen juomiseni kuitenkin alkoi selvästi lisääntyä, kunnes sitten ymmärsin että oikeasti pitää lopettaa.

Kummallista, että olen tuonkin unohtanut, tuohan oli lopulta aika merkittävä asia. Toipumisen tutkimuksissahan viitataan siihen, että usein lopetusta edeltää lyhyempiä "käyttökatkoja", ja päätös vähitellen kypsyy. Eli enhän minäkään ole kerrasta lopettaja, vaikka itse olen pitkään niin kuvitellut. Jäinpähän kiinni taas itseni huijaamisesta, tai ainakin hyväuskoisuudesta.

Tuosta näkökulmasta luulen, että päihdelinkin vertaiskeskusteluillla on ollut merkittävä panos siihen, että osasin (uskoakseni) lopullisesti luovuttaa alkoholista. Muiden tarinat siitä, miten alkoholin kanssa on joutunut yhä jyrkempään kierteeseen ja ongelmiin, joihin en vielä ollut törmännyt, olivat sen verran pysäyttäviä että oman täyskäännöksen merkitys kirkastui mielessä. Saati ne alkoholistien läheisten tarinat rappeutumisen sivustakatsojana: sitä kohtaloa en kenellekään läheiselleni halua.

Mikä on sitten motiivini jatkaa palstalla oleilua? Pohjimmiltaan varmasti itsekäs. Vielä tuntuu siltä, että nuo muiden tarinat ja kokemukset ovat tarpeen oman raittiuden polun vahvistamisessa. Usein tulee esiin myös kysymyksiä tai ajatuksia, jotka pistävät miettimään omaa elämää laajemmin, tuon varsinaisen päihdeohjelman ulkopuolella. Se on terveellistä. Muita kannustaessaan tulee oikeastaan kannustaneeksi itseään: välillä tuntuu, että tulee "lohduttaneeksi" eniten niitä, joilla on samanlaisia tunteita ja tilanteita kuin itsellä.

Toki sitä on myös "kiintynyt" tiettyihin nimimerkkeihin. Kiintynyt siitä näkökulmasta, että ihan muissa yhteyksissä saattaa miettiä, että mitähän sille kuuluu.