Olin alkuiltaa istumassa tuttavaporukan kanssa. Viereiseen pöytään tuli sattumoisin toisista ympyröistä tuttu ihminen minulle ennestään tuntemattoman ihmisen kanssa.
Kesti noin puoli minuuttia huomata, että tuo tuntematon oli alkoholisti, sellainen kuin minäkin. En oikein tiedä, mistä sen näki. Katseesta ehkä, siitä joka harhautui jatkuvasti tarkastamaan kuinka paljon juomaa oli vielä lasissa vai pitääkö lähteä hakemaan lisää. Tai siitä intensiteetistä, jolla oluttuoppiin tarttui: se oli keskipiste, ei seura. Humalatila oli ilmselvä, mutta ei huomattava - mutta niin oli tuttavallakin, joten se ei erityisesti silmään pistänyt.
Tai on varmaan liioittelua sanoa "sellainen kuin minäkin". Voi olla, että hän oli vasta uransa alussa, vielä siinä vaiheessa, jossa ei aina alkoholi tule ensimmäisenä mieleen rentoutumiskeinoja miettiessä. Lähellä kuitenkin.
(Kuinkahan moni minusta on vuosien mittaan tehnyt saman analyysin? Vai vaatiiko tuon huomaaminen sen, että havainnoija itse on ongelman kokenut.)
Toivon, että hän valitsee toisin.
Sanoisin että kyllä juomisen lopettaminen tai muuten "epänormaali" suhtautuminen alkoholiin herkistää tämmöisille havainnoille. Joko on lopettanut, aloittanut uudestaan juomisen tai harkitsee lopettamista.
VastaaPoistaOn jollain tapaa alkoholisti, siis.