Töissä on rekrytointi käynnissä yhteen tehtävään. Olen ollut mukana haastattelemassa neljää ihmistä. Tänään kävi viimeinen, vajaa nelikymppinen, useamman pätkätyöpaikan läpikäynyt niin kuin nykyään monet.
Koulutusta oli riittävästi. Vastaili moneen kysymykseen mukavasti, kertoili minkälaisesta työtehtävistä pitää ja milloin on tuntenut onnistuneensa hyvin, tai epäonnistuneensa (epäonnistumisen taito on tärkeä!). Tekee mielellään töitä ryhmässä, ja auttaa muitakin onnistumaan töissä. Tarpeellista osaamista osoittaviin kysymyksiin vastasi odotetusti (ei haettu kokenutta huippukokenutta, vaan sellaista jolla on ylipäänsä hajua asioista ja halu oppia). Siistit, ei ylityylikkäät mutta ehkä tavallista persoonallisemmat vaatteet.
Mutta. Haastattelun aikana tärisi, silmistä ja olemuksesta paistoi krapula. Jännitystä varmaankin myös, mutta ilmiselvä krapula.
Siitä, voiko työhaastattelussa kysyä alkoholin väärinkäytöstä, olen kuullut kahdenlaisia ohjeita. Meillä "virallisissa ohjeissa" ei suositella kysymään sitä suoraan, joten ei ole kysytty. Kiertäen kyllä esim. rentoutumiskeinoista, mutta eipä kukaan siinä alkoholia esille nosta.
Haastattelu teki surulliseksi. Tietysti hetken kävi itsekkäästi ajatus mielessä, että onneksi en enää itse ole samassa tilassa, mutta surulliseksi teki se, että en voinut olla kokematta empatiaa. Minua kymmenisen vuotta nuorempi ihminen, tarvitsisi töitä, ja tulee työhaastatteluun vapisevan krapulaisena.
Jotenkin oli nähtävissä hankala kierre. Mistä löytyy se työnantaja, joka uskaltaa ottaa riskin: ehkä tästä tulee se sitoutunut ja aikaansaava ja työyhteisön positiivisen yhteishengen sydän kun vain saa mahdollisuuden? Valitettavasti ainakaan minulta ei tuota riskinottokykyä löydy tässä työtilanteessa, ja on aika selvää että ne pari muuta melko tasaväkistä kandidaattia vetävät pidemmän korren.
Minä kyllä kysyisin suoraan siitä krapulasta!
VastaaPoista