(Muistinpa tänään, että hei mulla on se toipumisprosessi, sitä pitää pitää käynnissä. Jotenkin taas asiat etenevät niin vauhdilla, että toipuminen on jotain mikä tapahtuu siinä sivussa itsekseen...)
Kaikenlaista tapahtumaa on ollut; minulla palaa töissä päreet aika harvoin ihan kunnolla, mutta silloin kun palaa niin se ei varsinaisesti jää epäselväksi. Lopulta rauhoituin (vei useamman päivän) kokonaan, ja jätin irtisanoutumatta. Tuo oli vähän niin kuin juomisen kanssa: pitää päättää, että tänään ei juo. Parin päivän jälkeen ei sitten enää ollut tarvetta irtisanoutua.
Negatiiviset tunteet ovat kuluttavia, ja erityisesti niissä rypeminen kuluttaa. Jossain kohtaa höyryämistä tuli mieleen se AA:n tyyneysrukouskin, jossa viimeisessä lauseessa kaivataan viisautta erottaa ne asiat, joita voi muuttaa niistä joita ei voi. Lopulta tajusin, että voin pilata useammankin viikon elämästäni kiukuttelemalla asiasta, joka ei lopultakaan muutu. Vaihtoehtona on suunnata energia johonkin rakentavampaan. Päädyin jälkimmäiseen.
Oikeastaan jännä, että omia tunnetiloja voi jossain määrin säätää päättämällä miten suhtautuu (ei aina, mutta joskus). Omaa suhtautumista valitessa pitää miettiä myös omaa hyvinvointia: leppoisana on helpompaa.
Eipä tullut juominen mieleen tuon kiukuttelun aikana, eli kai tässä jonkinasteista vakiintumista on tapahtunut. Tiedostan kuitenkin riskit.
Makenhimo on edelleen kohtuuton, ja tänään kotiintultua kiskoin kuusi (!) viipaletta täysjyväleipää, ja nyt on ihan ähky olo. Tälle pitää tehdä jotain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti