Kuluneen parin viikon aikana elämä on ollut vähän vuoristorataa. Melkoisia paineita monellakin saralla. Positiivinen ajattelu on auttanut joistakin tiukoista vaiheista taas ylöspäin, mutta melkoisia raivokohtauksiakin olen saanut, ja antanut tiukkaa palautetta työyhteisölle. Ei kovin tyypillistä minulle, vaikka tästä blogista kyllä toisen kuvan saattaisi saada :-)
Perjantain hepulin jälkeen ymmärsin vihdoin, että näin ei tosiaankaan voi jatkua. Ajatusten setvimistä, rauhassaoloa mökillä, ja päätöksiä.
Päätöksiä tarvitaan silloin, kun asioiden on muututtava. Keväällä päätös, että irti alkoholista, ja sillä euforialla pärjättiin pitkään (kunhan se euforia tuli, ensin piti ahdistautua). Nyt sitten päätös irtautua tietynlaisista tekemisistä, päätöksen julkituonti, ja oi mikä keveä olo tuli tänään kun viimeiset asiaan liittyvät viestit tuli välitettyä kotimatkalla.
Miksi, oi miksi ei ihminen ajoissa ymmärrä asettaa ja viestiä omia rajojaan, vaan suostuu ottamaan yhä uusia vastuita, kantamaan niistä seuraavaa huonon omatunnon lastia kun ei millään kaikkeen veny?
Lisää noita päätöksiä pitäisi tehdä ja lasteja purkaa erityisesti töissä (tämä päätös ei suoranaisesti töihin liittynyt), mutta ehkä se on helpompaa nyt kun kerran on osannut sanoa ei.
Juominen? Ei sitä edes muista, varsinaisesti, mutta kyllä vertaistukipalstaa tulee seurattua, nyt ehkä muutaman päivän välein luettua, kirjoitettuakin joskus. Nyt vain ei enää lue kaikkea toisin kuin silloin joskus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti