Muutos

Palasin lukemaan Katja Kuusiston väitöskirjaa "Kolme reittiä alkoholismista toipumiseen" (projekti käydä läpi ja kuvata kaikki vasemmalle keräämäni linkit on edelleen kesken, ja hyppäsin nyt tähän kiinnostavampaan).

Luvussa 2.1.2 "Mikään ei ole muutosta pysyvämpää" Kuusisto pohtii elämänmuutoksen - erityisesti raitistumisen - käynnistäviä "yllykkeitä" eri lähteisiin nojaten. Hän erottaa käännekohdan ja siirtymän toisistaan, mutta ne liittyvät molemmat muutosprosessiin.

Minä lienen kohdannut viime keväänä "tavoiteristiriidan". Mutta mikä asia oli lopulta "herättävä tekijä"? Olen sitä miettinyt, löytämättä varsinaista vastausta. Muistan vain sen kamalan ahdistuksen, ehkä PMS-oireiden vielä pahentamana, tunteen että tämä ei voi enää jatkua. Juomisen tie on kuljettu loppuun. Lopetuspäätös syntyi yhden viinipullollisen jälkeen, ei mitään hillittömän krapulan ja mokailujen jälkeen. Mutta ehkä se tällaista monellakin on, hiljasta kypsymistä muutokseen. Tilanteeseen, jossa joku heinänkorsi lopulta sen selkärangan katkaisee.

Ja ehkä taustalla oli sitten sitä "tiedostamatonta omien voimavarojen kartoittamista", johon Kuusisto viittaa.

Päätöstilanteeseen ei minulla liittynyt mitään tietoista arviointia hyvien ja huonojen puolien vaakakupista. Toki myöhemmin analysoin miksi lopetin/haluan lopettaa, enkä ole löytänyt mitään järjellistä syytä jatkaa, joten sikäli raittiina pysyttely on lopultakin ollut kivutonta.

Tuo on kai sitä,  jota Kuusisto kuvailee seuraavasti:

Oma näkökulmani yksilöön ja hänen kehitykseensä lähestyy luontevasti myös Lauri Rauhalan (2005) ihmiskäsitystä, joka tuo tärkeänä esiin yksilön oman kokemusmaailman. Tutkittavieni sitaateista on usein luettavissa heidän lähtökohtansa ymmärtää itseään suhteessa ympäristöönsä ja ihmisyyttä ylipäänsä. Näin erilaiset näkökulmat ihmisyyteen, elämään ja muutokseen häivähtelevät lukiessa tätä teosta. 

Taidan jatkaa lukemista. Onhan se hienoa, kun löytää tieteellisen kuvauksen sille mitä itse on :-) ...