Ilmiö, joka on vain vahvistunut kuukausien alkoholittomuuden aikana: halu syödä makeaa. Eilen söin melkein koko 200g pussillisen toffeeta, ja suklaalevykin saattaa mennä päivässä. On vain "pakko" syödä. Siis ihan niin kuin joskus kaljan kanssa: että kauppaan mennessä päättää, että en osta, ja kaupasta ulos tullessa huomaa että kassissa on niitä tölkkejäkin. Nyt suklaalevy.
Tähän asti olen ajatellut, että olkoon. Pieni pahe alkoholiin verrattuna. Mutta: huomasin juuri vaa'alla, että painon kehitys on kääntynyt alenevasta nousevaan. Parhaimmillaan paino oli vähentynyt 10 kiloa juomisajoista, nyt enää 8. Taitaa olla aika muuttaa tuotakin suuntaa.
Mikä tekee aivoista niin ahneet, että ne kiljuvat jotain turhaa ravintoa? Aivojenhan kannalta nuo kummatkin ovat ei-niin-kovin-suositeltuja aineita, sokeri ja alkoholi. Jotain "sukua" näillä asioilla pitää olla, en ole aiemmin eläissäni tällaisia määrejä nameja syönyt.
Ehkä on aika luottaa siihen, että oma raittius kantaa vaikka sitä ei ylettömillä herkuilla hyvittelekään. Huolehtia ainakin siitä, että kaupassakäynti ei välttämättä tarkoita karkkipussia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti