Olen viime viikkoina ja päivinä miettinyt töitäni, työpaikkaani. Jopa tuskaisesti.
Taisin keväällä kirjoittaa, että pidän töistäni. Tietyllä tavalla minulla on unelmatyö: sopivissa asioissa vaikea ja jatkuvasti muuttuva, alaiseni ovat parhaimmillaan huippuja (sekä ihmisinä että osaajina), olen tuntenut olevani hyödyksi ja saanut aikaan monenlaisia hyviä asioita, yhdessä muiden kanssa. Palaute on ollut enimmäkseen positiivista, yhteistyötahot arvostavat osaamistani.
Sijamuoto "on ollut/olen tuntenut" tarkoituksella. Ymmärsin nimittäin vihdoin, että asiat ovat muuttuneet. Eivät minusta johtuen, eikä kyse ole mielestäni siitäkään, että alkoholismista toivuttuani alan katsella asioita uusin silmin. Ei vaikka pitkään niin luulin ja ajattelin, että nuo tunteet menevät ohi kun raittius vakiintuu.
Vaan ei. Sen tunnustaminen, että osa kollegoistani on oikeasti kateellisia / kokevat minut uhkaksi, ja että eräs "ylemmistäni" on pihalla kuin lumiukko arkipäivän johtamisesta. Nämä kaksi yhdistettynä ovat tehneet "sivullani olevasta" viiteryhmästä pahimmillaan sietämättömän. Johtaminen on tuskaa: omat ideat ja kehittämisehdotukset saattavat kilpistyä siihen, että asia kollegan mielestä kuuluukin jonkun toisen toimialaan kuin minun. Ylempi johto ei edes ymmärrä, minkä kriisin kynnyksellä olemme.
Toki mietin omaa käytöstänikin ja mahdollisuutta vaikuttaa siihen, että suunta kääntyisi taas aitoon tekemisen intoon eikä turhanpäiväiseen nokitteluun. Mietin, että onko se niin että itsekäs alkoholisti olenkin minä, ja vallanhimoisena nokittelijana tunkeudun toisten tontille, mihin muut ovat väsyneet. Ja että vain syytän muita.
Tai kenties siitä, että tuota mustasukkaisuutta on ollut aiemminkin, olen vain sulkenut silmäni siltä ja paennut ahdistavaa tunnelmaa viinilasin seuraan. Ja nyt, kun en enää pakene, nousen vahvemmin vastustamaan epäasiallista käytöstä.
Oman käytöksen negatiivinen vaikutus on toki huomioitava, mutta en kuitenkaan ihan usko että tämä on kokonaan oma syyni. Peruste tälle on se, että kaikki kollegani - myös ne, joihin välit ovat tällä hetkellä kiristyneet - ovat huokailleet tuota ylintä johtoa yhä painavammin.
Entä oman käytöksen mahdollinen positiivinen vaikutus? Eikö nyt pitäisi sitten olla taas korostetun yhteistyökykyinen ja innostava ja positiivinen myös kollegoille palautteesta huolimatta? Se "vanha" NN, jollaisena tuon arvostuksen olen synnyttänyt, ja jollaisena alaiseni minut vielä ainakin enimmäkseen tunnistavat.
Jaksanko vielä yrittää? En tiedä.
Vai onko tämä vain PMS:ää ja menee taas ohi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti