Vertaistukipalstalla kirjoitin havainnostani, että raittius (minulle) on muuttunut päämäärästä keinoksi. Luulen, että olen tuollaisen joskus jostain lukenut, mutta en muista mistä. Nyt vain oli hetki, jolloin sen tajusin omalla kohdallani.
Alussa, silloin pelon ja ahdistuksen täyttämissä ensimmäisissä päivissä ja viikoissa, ainoa tarve ja ajatus oli että juomisen on loputtava. Raittius - suppealla määritelmällä elämä ilman alkoholia - oli ainoa päämäärä, johon pyrki keinolla millä hyvänsä.
Tänään raittius, no, on. Raittius ei ole enää päämärä eikä elämäntehtävä. Olen juomatta kun en muuta voi. Se, että olen juomatta mahdollistaa kehittymisen siihen suuntaan kuin itse haluan - eli raittius on tällä hetkellä minulle keino.
Jotain kehitys siis tälläkin saralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti