Olisihan sitä lomaa voinut pidempäänkin viettää, mutta tältä erää se on ohi. Toisaalta nämä välipäivät töissä ovat aika mukavia: päivät eivät täyty kokouksista vaan välillä voi hetkeksi pysähtyä ajattelemaan.
Jouluna on sitten tavattu sukulaisia ja ystäviä, emäntänä ja vieraana. Mitään reaktiota ei juomattomuuteni aiheuttanut, eräs kommentoi että hänellä(kin) jää nykyään viinilasi täyteen kun ei oikein jaksa tyhjentää, mutta että tänään se maistuu hyvälle. (Kyseessä oli vaikeaa sairautta sairastava henkilö, ja kommentti taisi enemmän liittyä tuohon muuhun elämäntilanteeseen eikä juomiseen itseensä.)
Muiden humaltuminen riipaisee edelleen, tai niiden joiden humaltuminen on ilmiselvää (ei se lievä, joka tulee lasillisesta tai kahdesta). Jotkut sanovat, että raittiuden "kypsemmässä vaiheessa" alkoholi muuttuu tyystin yhdentekeväksi myös muiden käyttämänä.
Onkohan oikeasti noin? Että ei kiinnitä huomiota siihen, että toinen näyttää olevan kaltevalla pinnalla, että osaisi olla tuntematta surua moisen havainnon tehtyään? Vai onko se sitä, että ymmärtää perin juurin, että sen toisen ihmisen on itse tilansa havaittava ja itse päätettävä, mihin suuntaan lähtee matkaansa taivaltamaan, avun kera tahi ilman?
Uusi vuosi tulossa. Eniten ehkä haluaisin mökille, kauas hälinästä. Metsän rauhaan. Samaan aikaan haluaisin olla lasten kanssa, kera ystäväperheiden. (Nuoriso ei enää oikein ole halukas lähtemään korpeen vaan haluaisi jäädä kaupunkiin, minun taas on vaikea heitä jättää.)
Kaikkea ei voi saada.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti