Itsenäisyyspäivä. Hallista ostettua riistaa (pataan). Monenlaista salaattia. Kynttilät.
Plop.
Mies avaa viinipullon, kaataa lasiinsa. Ei enää tarjoa minulle, kun tietää etten ota.
Reaktio?
Ei mitään. Pieni, ikään kuin sivustakatsojan havainto: eikö tosiaan herää mitään tunnetta, eikö se edes haluaisi haistaa.
Ei kiinnosta.
Myöhemmin mietin, että ainakin minunlaiselleni taitaa olla suurta huijausta se, että hyvä ruoka vaatii seurakseen maun takia viiniä. Höpöhöpö. Alkoholi se seuralainen on. Toki maailmassa on joku promille ihmisiä, jotka todella erottavat viinejä toisistaan (minä erotin ainakin joitakin rypäleitä, ja siihen se jäi). Ja muistan kyllä, että jotkut ruokalajit muuttivat viinin makua, joskus yllättäväänkin suuntaan.
Viini oli joskus jopa hyvää, useimmiten kuitenkaan makuelämys ei ollut hääppöinen. Juoda piti kuitenkin kun asiaan kuului, tai kuten myöhemmin, kun siinä oli sitä alkoholiakin.
Toistuvia makunautintoja - siis sellaisia "tällä et pety" - olen nyt löytänyt tietyistä terveellisistä mehuista ja teelaaduista, eli en tässä(kään) suhteessa enää koe jääneeni mistään paitsi. Alun tähän liittyvä haikeus on siis hälvennyt.
Jonkinlainen edistymisaskel kai tuokin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti