Kävin taas kurkkaamassa vertaistukipalstaa. Ei varsinaisesti mitään uutta ihmeellistä, osin samoja keskusteluita ja samoja nimimerkkejä, joku uusikin. En osaa arvioida, oliko silloin reilu vuosi sitten aloittaessani palstalla erilainen ilmapiiri. Joka tapauksessa uskon, että jopa toistuvat kinastelutkin ovat aloittelijalle tärkeitä keinoja peilata omaa raittiuttaan ja pohtia omaa raitistumisstrategiaa.
Käynnin seurauksena pysähdyin hetkeksi pohtimaan omaa raitistelun alkuani. Kirjoitin silloin raitistumiseni syistä, osin vakuuttaakseni itselleni että raitistuminen on tärkeää, osin siksi että samalla pohdin sitä, miksi aloin raitistua juuri silloin. Viisi teemaa tuolloin löysin (enkä kaunistele niitä nytkään, ja ovat julkaisu- eivätkä tärkeysjärjestyksessä):
PMS ei sinänsä ollut syy raitistua, mutta saattoi olla katalysaattori päätyä siihen tilaan, että oma juomisen raja tuli vastaan. Onneksi tuli.
Terveysintoilija en ole ikinä ollut, mutta tietyllä tavalla sitä iän myötä alkaa arvostaa. Tunnistan psyykkisen olotilan lisäksi fyysisenkin olotilan parantuneen, ja kun vielä nytkin ensimmäinen mielleyhtymä alkoholin nauttimiseen on tunkkainen ja tylsistynyt olo, ei kaipuuta vanhaan ole. Tämä on muuten jännä juttu: monet raitistelijat muistavat humalan postiivisuuden vahvemmin, joten retkahdusriski lienee heillä suurempi. Tuota ilmiötä käsitellään tuossa yhdessä vasemman reunan artikkelissakin (Binge drinking) - mutta mitä tapahtui siinä vaiheessa, kun minun päässäni positiivisten muistojen ohi nousivat negatiiviset?
Häpeä. Häpesin ja häpeän juomistani, ja kiinnijäämisen riski oli jo huomattava. Tulen toimeen aiempien tekojeni kanssa, kutakuinkin. Menneisyyttä en voi muuttaa, tulevaisuuteen voin vaikuttaa niin, että en enää uusia syntejä taakakseni tältä saralta kerää. Täydellinen ei tarvitse olla, mutta peiliin on hyvä kehdata katsoa.
Menettämisen pelko kulkee mukanani varmasti hautaan asti, mutta nyt minun ei tarvitse pelätä sitä että menetän jotain minulle arvokasta oman juomiseni takia. Tilalle on tullut pelko, että menetän jonkun muun, minulle tärkeän henkilön (vaikkapa lapsen) päihteille tai mille tahansa muulle onnettomuudelle. Nyt ei siltä vaikuta, ja pelon kanssa on vain elettävä.
Tulevaisuus. Se, että luopuu jostain, ja saa tilalle jotain muuta: minulle se "jotain muuta" on mahdollisuus. Tulevaisuus ei ole oluttölkeillä merkitty eikä sitä täytä juomisen mahdollistamisen suunnittelu.
Oman elämän rakennuspalikat on minulla kohtuudella kädessä. Enemmän toki voisi olla, mutta moni saa vähemmänkin. Joka tapauksessa raittiina voin päättää mitä niillä palikoilla teen, eikä niiden tarvitse pölyttyä nurkissa. Hyvä näin.
Nyt "kokeneena raittiina" voisin lisätä yhden asian, joka kattaa oikeastaan kaiken: "arki". Aamulla voi herätä niin kuin herää, joka tapauksessa miettimättä eilisiä oloja ja unohduksia, aidosti uuteen päivään. Voi suunnitella mitä tekee töiden jälkeen, koska ei tarvitse varata aikaa juomiseen. Viikonloppuna voi miettiä käsitöitä tai liikuntaa tai kirjan lukemista, koska juomiselle saati pöhnälle ei ole varattu puolta valveillaoloajasta. Voi mennä vaikka elokuviin ilman että varmistaa, että varmasti ehtii sieltä pois ennen kuin kaupat menevät kiinni. Ah arkea!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti