Katselin Sovinto-elokuvan. Rankka kokemus, alkoholismilla on monet kasvot. Elokuva päähenkilö on nainen, joka lapsuudessaan kärsi vanhempiensa alkoholismista, ja kohtaa äitinsä monen vuoden jälkeen tämän kuolinvuoteella, ja siinä ohessa joutuu kohtaamaan muistonsakin.
Itsekkäästi ajattelin, että onneksi ei noin, onneksi en mennyt noin pohjalle, onneksi lapseni eivät ole nähneet minua täysin sekavassa humalatilassa kuin enintään yhden käden sormien verran laskettuna (niistäkin jokaisen muistan ja niitä häpeän, tai siis muistan välähdyksiä, niiltä kerroilta kun on muisti yksityiskohdista mennyt...).
Ja edelleen itsekkäästi muistin sen yhden lopettamissyyni: halun ottaa tulevaisuus haltuun, ja olla läsnä myös mahdollisten lastenlasten arjessa.
Alkoholistinakaan en osaa vastata kysymykseen miksi: mikä saa ihmisen juomaan niin että hän unohtaa itsensä, laiminlyö tärkeimpänsä, omat lapsensa? Tavallaan sen ymmärrän, muistan viime viikonlopun tuntemukseni ja muistoni juomisesta, mutta eihän sitä järjellä pysty selittämään. Itsensä huijaamista päihteet ovat, ja minun on yhä vaikeampi ymmärtää miksi itseäni petkutin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti