Kirjaan nyt tännekin, että se levottomuus ja ahdistus meni ohi, tavallinen olo nyt. Ei euforiaa, vaan sitä tavallista. Elämää.
Ohimenenminen on tärkeä huomata, siinä kuin se tuleminenkin. Ahdistuksen ja pelon pysyminen olisi oire jostain vakavammasta, syvemmästä masennuksesta kenties. Vielä voi - silloin kuin "ahistaa" - ajatella, että viimeistään parin päivän kuluttua on taas helpompaa.
Eikä juuri nyt ole edes tarvetta unohtaa mitään. On hyvä olla läsnä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti