Loma päättyy tänään, töihin ja velvollisuuksiin paluu tuntuu juuri nyt raskaalta. Oire jostakin, jolle on tehtävä jotakin?
Viime päiviin mahtuu kaikenlaista, herätystä yöllä murehtimaan ja huolehtimaan muista. Oliko keväinen "yhtäkkinen" raitistumisen tarve myös alitajunnan viesti itselle, että en pysty auttamaan muita jos jatkan uimista alkoholissa?
Kokonaisuudessaan kuitenkin kesä on ollut helppo, suorastaan nautinnollinen. Muistan, että silloin joskus, ihan alussa, olin aika varma että kesästä ja terassioluista erossa pysyminen olisi vaikeaa. Niin väärässä sitä voi olla :-) Minulle tästä täyskäännöksestä on tullut paljon voimaa. Tekemisen ilon ja oman itsen uudelleen löytäminen on tuonut paljon enemmän mielihyvää kuin alkoholi ikinä.
Muutos on melkoinen. Vielä viime kesänä sitä ajatteli, että loman huipentuma on "lasillinen" (pullollinen) kylmää riesling-valkoviiniä, tai muutama olut saunomisen yhteydessä (riitti, että mies saunoi). Nyt nautin jopa kantovedellä tiskaamisesta ja hoidan sen mieluiten itse. Hyvä mieli ja nautinto tulevat maalatuista ikkunanpokista ja tiilenpunaisen sävyn saaneista isovanhempien vanhasta puupöydästä ja penkeistä. Tuo hyvä mieli pysyy, toisin kuin sen valkoviinin. Vaikka koukuttavaa on tämä maalailu ja kunnostelu, katse on jo kääntynyt seuraavaan projektiin, joka loman loputtua joutunee odottamaan.
Alkoholiin liittyvän unen näin toisenkin, sen retkahdusunen jälkeen. Unessa olimme vertaistukipalstan nimimerkkien kesken organisoineet tapaamisen - olutravintolaan! - tosin alkoholittomien juomien parissa kuitenkin. Kävi ilmi, että noiden noin viiden nimimerkin takana oli kaksi naapuriyksikön työntekijää, ja heistä toinen motkotti erityisesti, että työnantaja ei anna osallistua moiseen tapaamisen työajalla, sen kun olisi tärkeää alkoholittomuuden kannalta. Olin vaikeassa tilanteessa: tavallaan esimiesasemassa heihin nähden (siis hierarkkisesti, jos sillä nyt on merkitystä), ja virallinen minäni mietti itsekseen että en minäkään antaisi mennä raittiustapaamiseen olutravintolaan työajalla, mutta ääneen puhuva minäni kehotti keskustelemaan luottamusmiehen kanssa ja pyytämään häntä hankkimaan linjaukset moisille tilaisuuksille niin ettei jouduta tapauskohtaisesti niitä setvimään...
Mistähän tuokin uni oli kertovinaan? Kiinnijäämisen häpeä ei tuossa noussut mitenkään vahvasti esille, vaikka lievä nolous tilanteeseen liittyikin. Aina silloin tällöin olen pohtinut sitä, pitäisikö työpaikallani enemmän ottaa puheeksi alkoholin käyttö erityisesti niiden kohdalla, joilla se juhlissa/juomistilanteissa näyttää säännöllisesti ylittävän "normaalin" käytön.
Tuota kirjoittaessa muistin päätökseni monen, noin kymmenen, vuoden takaa. Kun siirryin esimiesasemaan, mietin (ja muistaakseni jopa päätin), että työpaikan yhteisissä juhlissa ei juuri alkoholia voi käyttää kun pitää olla esimerkkinä. Tuon ajatuksen taustalla oli se, että muutamaa vuotta aiemmin olin työpaikan juhlissa kerran juonut itseni autettavaan tilaan. Totesin, että samaan jamaan ei esimies saa joutua. Tapahtuma ei toistunut, mutta tein myös niin että parina viime vuotena jätin osallistumatta yhteisiin rientoihin kontrollin menettämisen pelosta. Niissä tilaisuuksissa, joihin on ollut syystä tai toisesta ollut pakko osallistua, oli juomismäärien tarkkailu suorastaan tuskallista (siis siinä vaiheessa, kun alkoholi oli jo "selvä" ongelma, mitä se ei vielä esimiesurani alussa ollut - juomiseni oli varmaankin alkoholismia oireilevaa, mutta viikottaiset ja kuukausittaiset määrät olivat pieniä, eikä alkoholi silloin hallinnut ajatuksiani toisin kuin viime talvena).
Kävin vakoilemassa tuosta oikean reunan laskurista: 158 alkoholitonta päivää. Vielä 25, niin takana on puoli vuotta. Nopeasti on aika mennyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti