Nöyryys

Kun aloitin tämän blogin, päätin että kirjoitan itselleni ja oman raitistumiseni tueksi, itsekkäästi. Palautan tämän mieleeni siksi, että ehdin jo miettiä, että kehtaako näitä kehää pyöriviä ajatuksia enää minnekään kirjoittaa. Kirjoitan, koska oikeasti ajatukset kiertävät kehää, ja ehkä siksiksin, että jos jollekulle raitistelijalle käy joskus samalla tavalla, saattaa hän saada lievää iloa siitä, että joku muu on kokenut saman.

Ajatukset yhä edelleen palaavat toistuvasti päivän mittaan tähän alkoholittomuuteen ja alkoholismiin ja kaikkeen siihen liittyvään. Alkoholismiin - omaan tai muiden - päivän mittaan käytetyt ajatteluminuutit saattavat olla jopa samaa luokkaa kuin keväällä. Ja se ärsyttää. Ärsyttää älyttömästi, suorastaan v*taa.

Luulen, että kyse on puolivuotiskriisistä, josta olen lukenut monestakin paikasta. Muutosvaihemallin mukaan olen siirtymässä toimintavaiheesta ylläpitovaiheeseen. Matti Rossin mukaan olen siirtymässä varhaisesta keskivaiheen toipumiseen. Minullekin järkeenkäypää tuo on, ja nojaudun siihen ajatukseen silloin kun ärsyttää.

Noita riskejäkin nyt hahmotan vähän eri näkökulmasta kuin pari-kolme viikkoa sitten. Viime viikonlopun petaamiskuviot eivät onneksi johtaneet retkahdukseen, mutta hölmöähän oli, että en tunnistanut omaa toimintaani ennen kuin jälkikäteen. Muistelen, että noissa retkahdusdokkareissa olikin mainintaa vähän tuontyyppisestää retkahdusprosessita. Pitäisi lukea ne taas.

Retkahdusprosessiin liittyen: muistan kyllä, että ainakin joissakin ohjeissa ja varmaankin AA:n omissa tulkinnoissa hoitoprosessista irtautumisen / istunnoista poisjäämisen / yms voi johtaa retkahdukseen. Ja nyt kun luen tuota sosiaalisairaalan kolmosohjetta (haitalliset uskomukset), siellä todetaan että poisjäänti ei johda retkahdukseen, vaan on ko henkilö on jo retkahdusprosessissa.

Tässä kohtaa tulee mieleen tuo otsikon sana, nöyryys. Sana, joka on vähän monitulkintainen ja hankala, mutta johon AA:laiset viittaavat usein, ja jota minäkin olen käyttänyt vertaistukipalstalla. Termin olen ajatellut olevan vähän niin kuin ylimielisyyden vastakohta (vaikka arvaan, että AA-kielellä sillä saatetaan tarkoittaa muutakin nöyryyttä).

Mutta kun mietin tätä omaa tilannetta ja tunteitani, noita ohjeita ja tuoreita vertaistukipalstan retkahdustarinoita, niin en voi olla tekemättä johtopäätöstä että nöyrästi on syytä keskittyä tämän oman toipumistarinan vahvistamiseen ja pysytellä vielä "hoito-ohjelmassa" (vaikka oma onkin). Tuossa linkittämässäni muutosvaihemallissa tästä vaiheesta todetaan, että toipujalla on retkahdus vielä herkässä.

Nöyryyttä siis myös siihen, että ei pidä uskoa itse olevansa jotenkin erilainen toipuja. On totta, että alkuvaihe on ollut minulle kuitenkin aika helppo, helpompi kuin ilmeisesti monelle muulle (mutta on muillakin yhtä helppoa), kun sain evääksi sen juomishimon poistumisen ainakin vähäksi aikaa. Taisin itsekin ennustella, että se vaikeus tulee sitten myöhemmin, kun raittius tuntuu "helpolta", ja retkahdus voi tulla lipsahduksen muodossa.

Kannattaa se tämäkin vaihe jaksaa. Parempi näin kuin paluu vanhoihin juomatapoihin.