Luulen, että se puolen vuoden kriisi on nyt ohitettu. Mieli on jotenkin rauhallisempi vaikka työt ja opiskelut painaakin edelleen päälle. Päädyin "olemaan läsnä" tämänkin lukuvuoden, mutta syksyn otan hiljaisemmin eli rennompia opintoja ja jotain paikkailuja, joku opintopiste on jäänyt välistä ja se pitäisi säätää loppuun.
Hyvä niin. "Vähän" hätkähdin tuosta petaamisyrityksestäni, kun olin jo olevinani niin vakaalla polulla. Oikeaan saumaan osuivat keskustelupalstan retkahduskokemukset vuoden tai jopa hyvinkin monen vuoden raittiusajan jälkeen. Ne pistivät ajattelemaan ja vahvistamaan tätä omaa "raittiuskeskustelua" ja tarkkaavaisuutta. Mieli oli siis aika levoton jonkin aikaa, nyt on arki palannut ruotuun enkä enää jatkuvasti vatvo mielessäni alkoholismia. Toisaalta haluan nuo ajatukset pitää kuitenkin sen verran pinnalla ja "työmuistissa", että omat raittiusmielikuvat vahvistuvat entisestään.
"Jännittävä" havainto on vahvistus muistakin lähteistä lukemalleni: retkahtaja jatkaa alkoholin käytössään hyvin nopeasti siitä, mihin jäi, vaikka käytöstä olisi kymmenenkin vuotta. Johtuuko tämä fyysisistä vai psyykkisistä syistä, vai kenties molemmista? Miksi ihminen on niin muutosvastarintainen, että paluu "ikivanhoihin" toimintatapoihin on niin helppoa? En usko, että tämä koskee ainoastaan alkoholia, vaan myös muita ei-toivottuja tapoja joita ihminen on onnistunut itselleen hankkimaan.
Toki lienee olemassa se joku promillen sadasosa, joka onnistuu liikakäytöstä siirtymään ehkä täysraittiusvaiheen jälkeen kohtuukäyttäjiksi. Heidän kokemuksistaan vähemmän kirjoitetaan, ja oikeastaan hyvä niin: ainakaan minä en halua edes kokeilla, kuulunko tuohon ihmehenkilöiden harvalukuiseen joukkoon, kun vaihtoehtona on päätyä vielä pahempaan läträämiseen kuin mitä alkuvuodesta harrastin. Ei kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti