Intouduin valmistelemaan yhden lapsen juhlapäivää (sukulaisia tulossa). Tykkään ruoanlaitosta, ja olen nyt väkerellyt pakastimeen kaikenlaista pienistä karjalanpiirakoista alkaen (terapeuttista niitäkin on rypytellä). Näillä helteillä ei oikein voi säilyttää kuin pakastimessa, joten teen sellaista joka pakastamisen kestää (ne tuoreet sitten samana päivänä).
Useamman kuin yhden kerran muistui mieleen, miten jossain vaiheessa tuo väkertäminen vaati tuekseen viiniä, tai ainakin piti ahkerasti käydä lepuuttamassa jalkoja olutlasin kanssa istuen. Nyt kun noista ajoista on aika jättänyt, tuntuu se oudolta. Miksi ihmeessä se istuminen vaati sen olutlasin? Kyllä vesilasi ja hyvä kirja siihen riittävät.
Vähän tietysti harmittaa, että pitääkö sitä nuo ikävät muistot muistaa ensimmäisenä (tosin kai se tukee sitä, että pysyttelee irti). Tuleva sankari kävi ihmettelemässä, että miksi minä "stressaan" (näen vaivaa, hänen kielellään) näistä juhlista. Silloinkin kun he olivat pieniä, lastenjuhlissa ei ne kaverit aina edes maistaneet kaikkea ja paljon jäi yli. Hyvä että muistutti, tuli mieleen mukavampiakin muistoja oman äitiyden uralta... Kerroin, että ei minua se tekeminen stressaa, minusta tuntuu hyvältä tehdä jotain "näkyvää", ja onhan ne herkut kivoja, kun on juhlat.
Mikä oli se, joka ajoi hakemaan lisäiloa alkoholista, iloa joka ei sieltä lopulta kuitenkaan löytynyt?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti