Huokaus

Onneksi oli ne hyvät päivät.

Illansuussa kotiinpaluu. Mies kiukutteli omiaan (miten sillä voikin "aina" olla niin vaikeaa tuo paikasta toiseen siirtyminen, ihmeellistä äksyilyä aina se ilta), vierailulta kotiin palannut nuorison osa vastaili enimmäkseen "myh" (onko se kyllä vai ei, pitää tulkita äänenpainosta ja katseesta). Loppuosa purki kasvamisen tuskansa vasta kaupungissa, mökillä taisi olla sen verran ohjelmaa että ei ehtinyt.

Eikä siinä vielä kaikki. Harrastuspuolelta tuli viestiä, että eräs henkilö oli jättänyt lupaamansa asiat tekemättä, ja ne täytyy hoitaa heti huomenna. Harmittaa tuollainenkin.

Kai se erossaolon tuska voi noinkin purkautua. Tai ainakin pitää ajatella niin, helpompi kestää.

Ja on jotain edistystä tapahtunut: joskus aiemmin vastaavassa tilanteessa olisin saattanut sulkeutua olemaan itsekseni. Kun jaksaa yrittää, niin "myh"inä muuttuu vähitellen sanoiksi ja vierailukuulumisiksi, ja joku uskoo että ei lopultakaan ole maailman ainoa joka vastaavia murheita pohtii.

Hyvä kuitenkin, että selvä päivä. Empatiakin on aidompaa näin.