Pari edellistä viikkoa kulunut pääosin mökillä, nyt käväisemässä kaupungissa pyykkiä pesemässä ja hoitamassa asioita, takaisin taas tänään. Netti toimi mökillä huonosti, ja tuntui että oli niin paljon tekemistä ettei aikaa riittänyt aktiiviselle raittiuden harrastamiselle.
Mökillä mies tarjosi hörppyä maistiksi uudesta oluesta, oli kuulemma hyvää. En uskaltanut maistaa, en jaksa ruveta säätämään sitä voiko maistaa yhden vai kenties kaksi hörppyä ja kuinka isoja, ja miksei sitten maistaisi sitä kolmatta. Helpompi näin. Ystävällisyyttähän hän, samalla tavalla on maisteltu uusia makuja yhteisesti koko yhdessäolomme ajan. Tavallaan sääli. Toisaalta: on noita oluja vuosikymmenten mittaan maisteltu varmaan satoja, ja tuskinpa yhdenkään makua tunnistaisin jos pitäisi uudestaan maistaa.
Eilisaamuna mittailin Punavuoren ja Hietalahden katuja. Paljon kauniita taloja, enkä muistanut milloin viimeksi niitä olen katsellut. Paljon kapakoita, tai olutravintoloita. Viime kesänä vastaavassa tilanteessa olisin varmasti poikennut niistä jossakin - ja missannut sen tunteen, joka kauniista taloista tuli. Mietin taas, että mikä kapakoissa oikein viehättää, ja edelleen tuntui että se oli se irrallisuuden, oman ajan ottamisen tunne, tietynlainen ulkopuolisena maailman - omansakin - tarkkaileminen.
Siitä oli sitten helppo muistaa, että ei tuo tunne vaadi seurakseen alkoholia. Oikeastaan se tulee paremmin juuri liikkeessä, matkalla, tarkkaillen muuttuvaa maailmaa ja maisemaa. Yksin kulkiessa ei tarvitse edes puhua, tai pelätä seuraan tunkeutujia. Kapakassa sitä on ikään kuin perillä, pysähdyksissä, jumissa. Sopi se tietysti alkuvuoden tunnelmiin, jolloin tuntui että olin jumissa töiden ja harrastusten ja opintojen ja perheen puristuksissa - ehkä siihen ei mahtunut tuota matkallaolon tunnetta, vaan vain "perilläoloa", tästä ei enää eteenpäin -tunnetta.
Toki pysähdyin baariin, jäätelöbaariin, söin jäätelöannoksen, sen perinteisen jossa on suklaakastiketta ja kermavaahtoa ja pähkinärouhetta. Sopivasti syntisyyden tunnettakin: näillä kiloilla moisia pitäisi välttää :-) Mutta jos edellisestä on noin kymmenen vuotta, niin sallittakoon.
Eilen vertaistukitarinoita lukiessa retkahdukset pysäyttivät. Hyvä muistutus, että niitä vaikeuksia voi tulla yllättävissä tilanteissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti