Yksinäinen alkoholisti

Julkisuuden henkilöiden - kuten Myllylän - alkoholismidraamat kiinnostavat, vaikka niitä draamoja lähempääkin löytyy. Joku siinä on, enkä aio moralisoida itseäni siitä että jotenkin tämä Myllylänkin kohtalo tuntuu kovin surulliselta. Pistää pohtimaan.

Iltalehti onnistui kerrankin artikkelissaan "Yksinäinen loppu": "Mika Myllylän ympärillä riitti porukkaa, mutta yksinäisyyttä baaritutut eivät poistaneet." Osalla meistä alkoholisteista taustalla on voimakas halu olla sosiaalinen, mutta toisaalta pelko olla sitä, ja kaljan voimalla sitten uskaltaa / osaa olla porukassa mukana. Yksinäisyyden pelko saa jatkamaan juomista, vaikka järki vihjaisikin muille teille.

Pohjimmiltaan juominen taitaa olla ainakin jonkun vaiheen jälkeen aika yksinäistä puuhaa. Toki sellaisilla kuin minä, jotka hakeuduin mieluiten ongelmajuomaan yksin ja piilossa, oli se aina yksinäistä.

Mikä olisi se viisasten kivi, jolla ihmiset saadaan yhteen ilman alkoholin voimaa? Vapauden ja vapautumisen nimissä tapahtunut kehitys, että joka ainoassa yleisötapahtumassa tarvitaan se kaljateltta, on vienyt kehitystä vielä hullumpaan suuntaan, ikään kuin ei enää luotettaisi siihen että ihmiset osaavat olla keskenään myös ilman viinaa. Raadollisesti tietysti kyse on  bisneksestä: valtavan voittoisia lienevät nuo kaljateltat, eihän niitä kukaan huvikseen pystyyn pykää. Jos asiakkaat loppuvat, loppuvat teltatkin.

Myllylän(kin) kohdalla tuo yksinäisyys surettaa. Putous juhlitusta sankarista säälittäväksi juopoksi on valtava. Vastaavia pudotuksia tapahtuu lehtien otsikoiden ulkopuolella varmaankin päivittäin, tosin sankarin sädekehä on saattanut säteillä vähän pienemmälle piirille kuin koko kansakunnalle, mutta henkilön tasolla silti pudotus on yhtä paha.

Tunnustan, että tätä kohtaa alkoholismia en täysin ymmärrä. En sitä, mikä ajaa juomaan vielä senkin jälkeen kun on saanut "valaistumisen" ja ymmärtänyt, että juomisessa ei varsinkaan omalla kohdalla ole minkään valtakunnan järkeä, ja elämä on helpompaa ilman. Ehkä onnistuin lopettamaan ajoissa ja irtipyristely oli vielä helpompaa, tai ehkä se "naksahdus" aiheutti viinanhimon häviämisen.

Pohjaltakin kuitenkin jotkut nousevat, kuka minkäkin ihmeen voimalla. Mikä olisi se taikakeino, jolla saisi ihmiset ymmärtämään, että voivat elää täyttä ja onnellista elämää ihan ilman alkoholiakin, ja saada löytämään se oma henkilökohtainen toipumisen ihmeensä ja reittinsä? Ja millä saada erityisesti riskiryhmät laitamineen kuulemaan se viesti?

Kynttilän kuva: http://www.gratefulness.org/