Optimismia

Mökillä käveltiin koko perheen ja koirien kanssa metsässä. Enemmän sitä! Aurinkokin on viime aikoina näyttäytynyt anteliaasti. Illalla näkyi tähtitaivas upeasti, kaupungissa näkyvät vain ne kirkkaimmat.

Optimistisesti ajattelen, että siitä 2-7 päivän ensimmäisestä vieroitusjaksosta on pahin ohi, ainakaan olo ei ole niin levoton kuin aiempina iltoina.

Aamupäivällä lueskelin Päihdelinkin keskusteluita, kovin monenlaisia kohtaloita ja kokemuksia. Sen huomasin, että en ole yksin, joidenkin kohdalla tuntui kuin olisin voinut itsekin kirjoittaa ainakin osan tarinasta. Sekin tuli hyvin esille, että on turha kuvitella viikon tai edes muutaman kuukauden jälkeen itse hallitsevansa tilannetta ja kokeilla vain vähän. Otan nyt kuitenkin sen neuvon, että päivä kerrallaan. Viikkoakaan ei ole kasassa vielä, turha hoppuilla!

Se, että omat viikottaiset alkoholiannokseni ovat olleet paljon pienempiä kuin monella muulla kirjoittajalla - viimeisen kuukauden aikana viikottainen määrä on noussut lähelle 30:a, sitä ennen vähemmän mutta liikaa kuitenkin - saattaa helpottaa fyysisiä vierotusoireita. Ei se kuitenkaan poista selvää riippuvuutta: vaikka on ollut hyvä päivä, tuntuu että kroppa on ajoittain kiljunut rentouttavaa olutannostaan. Ja keskittyminen on hukassa, työnteko ei onnistunut ollenkaan siihen malliin kuin haaveilin. Tosin, eihän minulle harmaista ylitöistä maksetakaan.

Kotona siivottu, puoliso imuroi ja minä pesin vessat. Tekeminen on hyvästä, fyysiseen puuhailuun on helpompi keskittyä kun näkee heti käsiensä jäljet.