Rajapyykki, kai se jotenkin pitää muistaa.
Neljä viikkoa ja yksi päivää sitten istuin alkuiltaa kahvilassa, kunnes tajusin että olin ihan huomaamattani juonut pullollisen viiniä (3 * 24 senttiä), vaikka oli ihan pikaisesti pitänyt käydä yhdellä. En edes muista, kuinka paljon edellisenä päivänä olin juonut, ja sitä edellisenä. Eikä sillä kai enää ole väliä, liikaa kuitenkin. Nyt, huomattavasti seesteisemmässä (ei ehkä kuitenkaan täysin seesteisessä) olotilassa ei voi kuin ihmetellä, miksi niinkin pitkään kiusasin itseäni, viikkotolkulla. Ajattelinko tuolloin, että joku tulisi ja kantaisi murheista ja vastuusta pois ja minun tarvitsisi vain lakata olemasta?
Jotkut juovat paetakseen yksinäisyyttä ja siitä seuraavaa pahaa oloa. Minä taisin juoda ollakseni hetken yksin, hetken vastuussa vain itselleni ja omista tekemisistäni. Paetakseni sitä, että minua tarvitaan - töissä, opiskeluissa, harrastuksissa, kotona. Paetakseni ehkä sitäkin, että arvostusta en saa sieltä mistä sitä ajoittain eniten kaipaan, tai yksinäisyyttä siitä ympäristöstä, jossa ei yksinäinen pitäisi olla. Paetakseni pelkoa, että se arvostus katoaa muidenkin ihmisten silmistä, jos epäonnistun.
Aika ristiriitaista. Minulla on erittäin vahva "tarpeelliseksi tulemisen" tarve, minua motivoi se että saadaan yhdessä jotain aikaan, töissä tai muualla. Äitiys on äärimmäisen tärkeä osa elämääni, ja ymmärtääkseni olen ollut ihan hyvä äiti suurimman osan lasteni elämää, tämä "selkeä" ryyppäyskausi jäi kuitenkin onneksi aika lyhyeksi (ja edelleenkin luulottelen, että suurinta osaa juomisestani ei muu perhe huomannut, "huonous" ilmeni ärtyneisyytenä ja kärsimättömyytenä, ei niinkään humalaisena sönköttämisenä).
Tuon vastuunpakoilun olen yrittänyt nyt terapioida itsekseni. Pistää asioita myös henkiseen tärkeysjärjestykseen. Viinareitin jo kokeilin, se ei ollut ratkaisu vaan lisäongelma, joten ratkaisut löytyvät muualta. Joissakin kuvioissa ratkaisu on tiedossa, joissakin pitää vielä työstää. Järkevää olisi vaikkapa luopua yhdestä puheenjohtajuudesta, mutta sisäinen pieni vastuuääni sanoo, että eihän niitä muita saa jättää pulaan. Opiskeluista tältä keväältä siivosin pois jo kaiken sen mitä pystyn, viimeinen siivoaminen tarkoittaisi myös muiden projektiryhmäläisten työn epäonnistumista, ja sellaista lastia en voi itselleni ottaa. Pakko tehdä. Enkä minä voi olla kuuntelematta mielenterveysongelmaista lähinaapuruston asukasta, tai ojentamatta auttavaa kättä perheriidasta kärsivälle nuorelle. Vaikken näitä kaikkia saa "kuntoon", yritän kuitenkin ymmärtää omat rajani ja laittaa toistaiseksi suoritustavoitteen tasolle "tarpeeksi hyvä".
Väistämättä jossain vaiheessa minun on pysähdyttävä miettimään sitä, jota kierrän kuin kissa kuumaa puuroa. Omaa avioliittoa. Aika ei kuitenkaan ole sille vielä kypsä, mihinkään suuntaan - ensisijainen tehtävä on vakiinnuttaa nykyinen raittius. Ymmärrän, että raittiuden alkuviikkoina ja -kuukausina - eli toipuessa - ajatuksetkin voivat olla levottomampia kuin pitäisi. Ja voihan olla, että sen yhteisyyden vielä löydämme, jos siihen alan itse panostaa. Omaa käytöstäänhän sitä voi muuttaa.
Tulipas tästä negatiivisen oloinen tunneanalyysi, ei pitänyt. Juomattomuus sinällään on minulle jo näidenkin vähäisten viikkojen jälkeen selviö, ei minun mitenkään tarvitse olla arkioloissa kieltäytyä juomisesta, panostaa juomatta olemiseen (suuri testi eli lomamatka on kokeilematta). Koen, että tässä vaiheessa minun on tärkeää näitä tunteita ja toimintatapoja analysoida, jotta paremmin voin huolehtia itsestäni ja pysyä "kaidalla polulla", ja toisaalta muuttaa niitä rakenteita jotka aiemmin juomiseen johtivat. Sehän kai päiväkirjan tarkoitus on, aukikirjoittaminen ja itsekseen "ääneen" pohdiskelu.
Eräässä nettikeskustelussa bongasin kirjoittajan sigin, otsikossa mainitun "Totuus tekee vapaaksi". Tuttu sanonta, en juuri siinä tilanteessa muistanut mistä (googlettamalla selvisi, Raamatusta). Se kuitenkin tuntui sopivan tähän minun kuukauteeni. Totuus - eli oman juomisongelman tunnistaminen ja tunnustaminen - teki vapaaksi: enää ei tarvitse juoda, ei piilotella, ei organisoida juomista. Nyt olen vapaa kohtaamaan maailman sellaisena kuin se on, ja käsittelemään ongelmani sellaisenaan ilman alkoholihuurujen pehmennystä.
Kekkoslaisittain voisi varmaan sanoa myös, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.
Nyt nukkumaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti