Pistin tuonne linkkeihin toisenkin Sosiaalisairaalan ohjeen, "Haitallisia uskomuksia retkahtamisesta". Hyvää lukemista sekin, mutta ainakaan tänään en ole valmis allekirjoittamaan kaikkia "totuuksia", joita ohje sisältää.
Haitallisten uskomusten nro 3, 6 ja 7 mukaan minulla ei ole mahdollisuuksia raittiina pysymiseen, kun en ole (ainakaan vielä) aikeissa hakea ulkopuolista apua. En yritä kiistää ulkopuolisen avun merkitystä, enkä sitä että olen minäkin heikko, mutta vaikea uskoa että se ei olisi mahdollista. Toinen linkeissä oleva tietolähde eli väitöskirja ("Kolme reittiä toipumiseen") kertoo päinvastaista: että se spontaani toipuminen on mahdollista.
Onko tuo sosiaalisairaalan ohje siis osin (hyvää tarkoittavaa) medikalisaatiota, ilman "hoitoa" ei ihminen voi toipua? Tuohon voinen omalta kohdaltani vastata toivottavasti vasta noin neljänkymmenen vuoden kuluttua.
Sanottakoon, että mielestäni päihdehuoltoon pitäisi panostaa nykyistä enemmän, ja erityisesti siihen vaiheeseen jossa korjattavaa vielä on. Alkoholismiin liittyy niin monimutkaisia oireyhtymiä vakavista mielenterveysongelmista alkaen aina pahaan fyysiseen riippuvuuteen, josta irtautuminen vaatii sairaalahoitoa.
Minä olen alkoholisti, se on selviö, mutta minulla täällä kulisseissa on vielä ollut asiat aika hyvin ja siten ehkä tätä omaehtoista toipumisreserviä. Minulla avun hakemisen kynnys on erittäin korkea, en osaa puhua itsestäni ja tunteistani. Jos esim. raitistuminen olisi luvanvaraista (lupa lääkäriltä), olisi se lupa minulta tässä ujoudessa jäänyt hakematta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti