Ei ollut helppo ilta, ihmisten ymmärtämätön käytös kiukutti ja tuntui, että pitää ohjata aikuisia ihmisiä kuin lastentarhassa: kun sinä sanot noin, niin tuo tulkitsee sen näin, ja sen jälkeen se loukkaantuu ja sanoo tolleen ja sen jälkeen sinä sitten hikeennyt ja sanot silleen ja... Vaan mikä minä olen arvostelemaan, itse olen käyttäytynyt - ja olen vaarassa käyttäytyä, mikä muistettakoon - addiktioni vankina kuin tikkaria hinkuva uhmaikäinen. Minulla vain on ollut itselläni se valitettava valta ottaa se tikkari justhetinyt.
Yllättävän rankkaa on tämä tällaisten ongelmien setviminen selvin päin. Mietin, että näinkin voimakkaan tunnetilan takana on varmaankin vielä vierotusoireet, ärtyisyys ja muut. Muistelen, että silloin joskus, kun alkoholi ei näytellyt mitenkään olennaista osaa elämässäni, oli sovittelu helpompaa. Mutta toisaalta silloin en ollut vastuussa asioiden etenemisestä, ja jos porukka ei toiminut niin saatoi sitten ryhtyä tekemään jotain muuta. Nyt ei voi.
Olenkohan vähän hölmö?
Voittona kuitenkin sanottakoon, että selvin päin tuota käsiteltiin. Ei ehkä parhain päin, mutta niin hyvin kuin pystyn. Enempää ei kai tarvita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti