Tulossa koetuksia: ravintolatapaaminen (ruoan ääressä) kahden hyvän tuttavan (lähes ystävän kanssa) sekä noin 30 hengen seminaari vieraassa kaupungissa, yötäkin pitäisi olla pois.
Retkahduspelkoa ei nyt ole (toki myönnän, että ei saa olla ylimielinen). Hermostuttaa se kohtaaminen, kysyvät katseet kun en otakaan ruoan kanssa viinilasillista. Se tuntuu paljon vaikeammalta kuin itse juomisen lopettaminen. Näin kummallinen olen. Tällä hetkellä strategiana on lääkekuuri ja/tai opiskelukiireet (ensin mainittu ei tarkkaan ottaen pidä paikkaansa, jälkimmäinen kyllä mutta ei se viini ole ennenkään menoa haitannut). Hölmöähän se on että tuollainen jännittää - mutta päätin olla ainakin itselleni rehellinen kun näitä pohdintoja kirjoitan, joten kerrotaan tuokin. Viime tipassa peruuttaminen ei käytännössä onnistu, pahoittaisin turhan monen odotukset ja suunnitelmat. Mutta mitä se, että ei meinaa täydellistä juomattomuutta uskaltaa tunnustaa, kertoo alkoholin asemasta arjessamme?
Tuossa seminaarissa on sen verran paljon väkeä, että juomattomuus iltaruoalla ei herätä samalla tavalla huomiota. Lähes kaikki muut ovat ennestään tuttuja, näen heitä yleensä pari kertaa vuodessa vastaavissa tilaisuuksissa. Monen kanssa on istuttu baarissa pitkäänkin parantamassa pielessä olevia asioita (ja niitähän aina riittää). Varhainen pakeneminen hotellihuoneelle on helppo pukea noissa ympyröissä työkiireiksi - tosin mukana oleva esimieheni saattaa sitä päivitellä, mutta päivitelköön :-) Ehkä enemmän mietityttää pari osallistujista, joista toinen juo käytännössä aina itsensä lähes pöydän alle ja on kova tarjoamaan, ja toinen taas muuten vaan haluaa ihan kamalasti jutella olutlasin ääressä. Ensinmainitusta voi tulla jonkinlainen "kohtaus", mutta se ei lopultakaan ole minun ongelmani vaan hänen. Ja itse asiassa laajemminkin: jos joku kummastelee juomatonta linjaa, olkoon se hänen oma ongelmansa, ei minun.
Toivottaavsti Oulussa on kaunista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti