tai ei nyt ihan :-). Mietin, että olisi tämä raitistumisen seuraaminen paljon jännittävämpää, jos olisi kaikenlaisia käänteitä, retkahduksia ja morkkista ja paluuta ruotuun. Itse olen oikein tyytyväinen tähän tylsyyteen.
Oluella kävin kyllä, mutta alkoholittomalla. Työporukka pyysi mukaan, sanoin että kirjoittelen pari juttua loppuun ja saatan tulla perissä. Mietin hetken valmiit selitykset, jos joku päätyy kysymään. Baaritiskillä päädyin kuitenkin ottamaan alkoholitonta vehnäolutta. Makuna melko ok kokemus, muistikuva alkoholittomista oluista viime vuosituhannelta oli, että ne ovat makeita ja jotenkin pahan makuisia. Tuo maistui oluelta.
"Melko" tuossa ok:n edessä kuitenkin. Tuosta jäi vähän ristiriitainen tunne, vähän niin kuin olisi huijannut itseään kun huijasi muita. Aiemman salailijan tilalle taitaa siis tunkea omatunto, joka soimaa tuollaisestakin huijauksesta. Oluelta se maistui, mutta ikään kuin se oluen maku ei olisi enää suussani hyvä. Kai tässä raitistumisessa on tehnyt niin vahvan pesäeron vanhaan, että mauntapainen vaikuttaa vähän vastenmieliseltä, vaikkei siinä alkoholia olisikaan.
Sinänsä kivaa, tuli höpötettyä niitänäitä sen yhden tuopillisen verran, jonka jälkeen poistuin seurasta. Minulla on monia mukavia työtovereita, vapaamuotoinenkin seurustelu tekee ihan hyvää.
Nyt kotona paistelen jauhelihapihvejä hampurilaisiin ja jutustelen nuorison kanssa. Mukavia nämä perjantai-illat nykyään, herkkujen vääntäminen on ihan erilaista kun sitä ei tee kärttyisenä yrittäen kiirehtiä seuraavan alkoholiannoksen ääreen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti