Eilen tuli yhdeksän viikkoa. Tosin jossain välissä mietin, että oliko se lopetuspäivä kuitenkin tiistai eli toissapäivänä. Vaan hälläpä tuon väliä.
Vertaistukipalstaa pohtiessani hassu ajatus putkahti, mietin että olenko siellä, virtuaalimaailmassa, vähän niin kuin reaalimaailmassa vieraassa seurassa muutenkin: syrjässä, sivustakatsoja. Tuntuu, että itsellä on niin vähän annettavaa vielä tässä vaiheessa, ei ole kokemusta kuukausien ja vuosien taistelusta alkoholia vastaan. Enkä ole ihan niin pohjalla käynyt kuin jotkut, putkassa tai päivien ryyppyreissulla. Varovasti osallistun.
En sentään ole ainoa, jolla alkoholin himo on melko lailla noin vain kadonnut. Outo ilmiö. Ja tuntuu vähän epäreilulta niitä kohtaan, jolla tuo juomisen tarve on valtava, ja sitä vastaan on tosiaan taisteltava minuutti toisensa jälkeen. Yritin palauttaa mieleen niitä tunteita, joita minulla oli lopettamispäätöstä edeltävinä viikkoina. Mitä ajattelin, kun menin yksin kahvilaan kiskomaan viinin, oluen, mitä ajattelin kun ostin piiloon niitä siidereitä ja oluita ja join salaa?
Tai mikä oli ajatukseni silloin kun kotona, aamulla, muiden lähdettyä join vikkelästi pari ginipaukkua kun piiloeväät olivat loppuneet?
Jostain syystä minulla ainoa selkeä (heh:-) muistikuva tuosta on se, että koko ajan pelkäsin jääväni kiinni noista piilotetuista juomista ja salaa juomisesta. Ja kapakassa se, että haluan olla vielä hetken rauhassa. Aamujuomisesta se, että paha olo menisi pois (ja oliko se paha olo krapulaa vai morkkista, ehkä enemmän jälkimmäistä).
Noista ajoista on vain reilu kaksi kuukautta, enkä enää muista! Vai onko niin, että en vain ymmärrä itseäni, ja siksi piilotan nuo muistot, tai nykyinen tunne peittää ne vanhat tuntemukset?
Nimenomaan en muista, joinko alkoholin fyysisen vaikutuksen vuoksi. "Järki" sanoo, että pakkohan sen fysiikan on olla ollut siellä taustalla, miksi ihmeessä muuten olisi ollut tarpeen kiskoa niitä oluita salaa(kin).
Vai sotkeeko muistikuvia se, mitä alkoholisteista on sanottu: kun alkoholismi / suurkulutus on tarpeeksi pitkällä, alkoholin aiheuttama hyvä olo on yhä vaikeampi saavuttaa. Eli tavallaan tiedostamatta hain sitä humalan "positiivista" olotilaa, jota en sitten enää niillä määrillä saavuttanutkaan?
Oli miten oli, ainakaan nyt en alkoholin aiheuttamaa edes pientä hiprakkaa kaipaa, ajatus tuntuu koko ajan epämiellyttävämmältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti