Eilisaamuna kirjasin motkotukseni ansassa olosta, ja listasin hiitä pelkoja. Sen jälkeen lähdin koirien kanssa lenkille. Aurinkoa, lämmintä, kuin kesä. Sinänsä sietikin, kesäkuun ensimmäinen päivä kun oli. Nautin pentukoiran koulutuksesta (pitää treenata, että pyörät ja ihmiset ohitetaan asiaan kummemmin reagoimatta). Siinä kävellessä muistin suosituksen tarttua hetkeen, olla hetkessä ja tilanteessa läsnä eikä seuraavassa. Se ajattelu minulta ei useinkaan suju.
Joka tapauksessa, kirjoittamisen ja lenkkeilyn jälkeen olo oli huomattavasti parempi. Oliko "syy" kesän, hetken vai huolien kirjaamisen "paperille" ja sinne unohtamisen, vai minkä, ei väliä, pääasia että muutos tapahtui.
Muutenkin huomasin eilen tarkkailleeni tuntemuksiani jotenkin eri tavalla kuin aiemmin. Kai se oli sitä, mitä asiantuntijat ja "asiantuntijat" suosittelevat: pysähtymistä ja yrittämistä analysoida, miksi joku asia - sana, tapahtuma, tilanne - saa minussa aikaan juuri näitä tunteita, ja mihin ne saattavat johtaa.
Joskus tulee pohdittua, onko joku toiminta tai ajatus alkoholisti-minän ja raitistumisen vaikutuksia, vai ovatko ne kenties pohjimmaisia minä-minän ajatuksia. Mutta onko näillä lopulta mitään eroa, ei minulla ainakaan ole diagnosoitu persoonallisuushäiriötä, joten lopulta on kai vain minä-minä jossa nämä kaikki eri ajatukset pyörivät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti