Sata päivää

Lyhyesti vain. Hetki sitten kotiutunut, väsyttää.

Sata perättäistä päivää ilman alkoholin tippaa. Aika menee nopeasti.

Vertaistukipalstalla pohdin eilisiltana, mikä on isoin muutos, ja päädyin siihen että ehkä se, että mietin enemmän itseäni ja sitä mitä haluan ja jaksan, ja milloin haluan venyttää jaksamisen rajoja. Joskus onnistuneesti, joskus vähemmän. Pitää tuota muutosasiaa miettiä lisää myöhemmin.

Pari yötä sitten näin retkahdusunta. En muista yksityiskohtia, muistan ainoastaan sen että surin sitä että tuotin pettymyksen jollekulle. Jollekulle, josta vielä heräämishetkellä jolloin uni on vielä ajatuksissa, ajattelin että eihän se edes ole minulle tärkeä henkilö. (Unet ovat hassuja, joskus herätessä ajattelee että tämä pitää muistaa, sitten se katoaa sekunnissa jonnekin muistin ulottumattomiin.)

Mistähän tuollainen uni on viestivinään?

Joka tapauksessa, en ole juhlinut, enemmän juhlin sitä että pääsin kotiin omien ihmisten ja nelijalkaisten keskelle. Eikä tuo sata päivää tunnu edes saavutukselta, se vain on.

Huomenna sitten 101. päivä.