Saavuinpa kaupunkiin, jossa en ole aiemmin ollut. Tavallinen, ei huippunähtävyyksiä, mutta ulos hotellihuoneesta kannattaa mennä. Aamulla töitä. Kätevää, kun ei tarvitse illaksi linnoittautua kapakkaan verkostoitumaan (olen siinä kyllä muutenkin huono), jää se aika matkasta toipumiseen ja kävelemiseen. Aamulla virkeänä töihin.
Jos en olisi alkoholisti, mitä tekisin? Rehellisyyden nimissä, ehkä kokisin velvollisuudeksi etsiytyä muiden seuraan ainakin syömään. Varmaan olisin porukan mukana puolille öin ja kotiutuisin nukkumaan. Heräisin vähän tokkuraisena, en pahasti (enhän olisi alkoholisti, eli olisin juonut kohtuudella).
Nyt siis pörrään pari tuntia ympäriinsä, näen kaupunkia, nappaan supermarketista jotain pientä naposteltavaa (mulla ei lentomatkan jälkeen oikeasti edes ole nälkä), nukun, herään ja olen pirteä. Tai nukun niin hyvin kuin vieraassa paikassa nykyn.
Kumpi parempi? Molempi. Mukavuusalueeni on jälkimmäistä, tavallaan: saa olla rauhassa, itsekseni, mistä nautin. Katsoa juuri sitä mitä itse haluan eikä miettiä, jaksaako tuo toinen katsoa sitä samaa näyteikkunaa kuin minä. Toisaalta silloin kun olen ylittänyt tuon mukavuusalueen rajan, niin hyödyksi sekin on ollut ja olisi omalle kehittymiselle. Sopiva kompromissi lienee verkostoitua huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti