Juhannusaatto!

Mökille päästiin vasta illansuussa. Oma aikansa menee ruokakasseja purkaessa (aina sitä ihmettelee että miten tämä kaikki ruokamäärä tulee syötyä...), veden kantamisessa ym. järjestelyissä. Koirat tohotti onnellisena, onhan se eri asia täällä mökillä kun saa juosta täyttä vauhtia vapaana.

Muu perhe asettui jo yöpuulle, ja huomaan pitkästä aikaa valvoneeni yli puolen yön. Kävin lueskelemassa vertaistukipalstan kirjoituksia ja pohdiskelin asioita. Sitä niin toivoo, että kaikki jaksaisivat.

Tajusin, että on muutosta minussakin. Vain muutama kuukausi sitten olisi ollut itsestään selvää, että heti mökille tultaessa olisi auennut yksi tölkki, onhan se tavaroiden purkaminen autosta niin raskasta, saati se veden kantaminen. Ja ne puut!

Ja erittäin selvää olisi ollut, että omassa repussa olisi ollut jotain ylimääräistä, koska en olisi kehdannut ihan kamalasti miehen nähden juoda. Muiden nukkuessa - kuten nyt - olisi sekin varasto huvennut. Aamulla ennen muiden heräämistä pikkuisen lisää.

Nyt sen sijaan tavaroitten purkamisen jälkeen pääsin katselemaan kun nuoriso juoksutti koiria, intoutuivat leikkimään piilosta. Hyvä, että hekin pääsevät välillä kuoriutumaan "ison" roolistaan ja leikkimään!

Tänään - tai oikeastaan eilen - ei koko alkoholi tullut mieleen ennen kuin asetuin paikalleni ja kävin tuon iltarituaalin läpi eli kurkkaan mitä muut ovat kirjoittaneet ja ajatelleet. Oma alkoholinkäyttötapani tuntuu tällä hetkellä kaukaiselta unelta. Tosiaan, ei siitä ole kauaa kun tällaisessa tilanteessa olisi ollut pakko juoda. Mikä ihmeen pakko?

Tai itse asiassa tuli kerran: mies totesi kaupan kassajonossa, että käy nopeasti viereissä Alkossa hakemassa viiniä. Kumpikin täydensi mielessään, että yksihän riittää kun juojiakaan ei ole kuin yksi. Että joku, jossa on kierrekorkki. Huijaisin itseäni, jos väittäisin etten juuri sillä hetkellä olisi pienen hetken ajatellut, että voisihan se olla kiva istua yhdessä kuistilla ja juoda ne lasilliset hyvän ruoan kanssa. Ajatus meni ohi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

Voi kuulostaa säälittävältä ja selittelyltä, mutta oikeasti en kaipaa punaviinin(kään) makua. Ajatus punaviinin mausta on jopa vähän epämiellyttävä, vaikka olen joskus viinistä pitänytkin

Raitistumisessa olen viljellyt adjektiivia "utelias". Raittiuteen pitää suhtautua uteliaasti: mitä kaikkea se voikaan tuoda tulleessan. Miten kaikilla (muilla) tavoilla voi pitää hauskaa ja nauttia elämästä.

Uteliasta juhannusta siis!