Aamun Hesarissa oli mielipidekirjoitus, tai hätähuuto, alkoholistin sisarelta. Alkoholisti ei ymmärrä olevansa alkoholisti, eikä kukaan puutu tilanteeseen. Itsekkäästi ensimmäinen ajatus oli, että onneksi tuo en ole minä, onneksi minä pysähdyin pian sen jälkeen kun tilanne alkoi mennä tuohon. Liian pitkälle toki, mutta en niin pitkälle että en olisi saanut kierrettä katkaistua. Ja ymmärsin itse, ennen kuin kukaan muu siitä huomautti millään tavalla.
Sitten suretti. Tuli mieleen monikin asia, jonka olen nyt alkoholismista ja alkoholin vaikutuksista oppinut. Pari päivää sitten luin jostakin (olisi pitänyt ottaa talteen) mitkä kaikki keinot ovat tehottomia kun läheisen alkoholismiin yrittää puuttua - taisivat ne kaikki siskon käyttämät keinot olla siinä listattuina. Tuota tekstiä lukiessani tuli mieleen kuolinilmoituksissa olevat tekstit, joissa viitataan siihen ettei auttanut itku/rukous läheisten (poismenoa estämään).
Olen entistä enemmän sitä mieltä, että alkoholisti-sana yhdistetään edelleen ensisijaisesti rappioalkoholisteihin. Alkoholisteista suurin osa (arvaukseni) taitaa olla "tavis-alkoholisteja", jotka pysyvät kyllä jollain lailla siviilielämän reunassa kiinni, tai ihan sisälläkin ja naamioivat alkoholismin verkostoitumiseen, viininmaisteluun ja aktiisiseen seuraelämään. Alkoholisti itse ei ymmärrä niitä negatiivisia vaikutuksia, kun kerran työt ja huvit hoituvat ja lapsetkin näyttävät kasvavan pituutta joka päivä. Itsensä huijaaminen on niin kovin helppoa. Minäkin olen vasta nyt alkanut ymmärtää tuota mekanismia ja vaikutuksia, ja ollut aika järkyttynyt minkälaisten asioiden kanssa olen aiemmat kuukaudet ja vuodet yhä intensiivisemmin leikkinyt.
Meillä "suorittajilla" alkoholi valitettavasti alussa lisää suorituskykyä. On helpompi keskittyä sen oluttuopin / viinilasin ääressä, työnteko tuntuu rattoisammalta. Sitten sitä tarvitaan koko ajan lisää. Ja vähän enemmän. Sitten ei oikein mikään tekeminen onnistu ilman (kuka nyt ruokaa laittaisi jos ei viiniä samalla maistele). Sen jälkeen romahdus: alkoholi ei enää heti autakaan suoriutumiseen, sitä pitää ottaa paljon lisää. Lopulta suoriutumiskykyä ei ole.
Olen moneen kertaan todennut, että minulle oli yllätys tämä toipumisaika ja se, että se suoriutumisen kyky on ainakin jonkun aikaa huonompi. Tuntuu, että tuosta toipumisajasta ei kamalasti kirjoiteta: muistan kyllä lukeneeni, että näin katkaiset kesäputken (ja annetaan ymmärtää, että homma on viikossa ohi). Tuota suoriutumisasiaa pitäisi oikeasti rummuttaa ja valistaa, luulen että sen ymmärtäminen auttaisi montaa muutakin, sekä syvälle romahtanutta että vähän aikaisemmin lopettamista suunnittelevaa. Myös läheisiä tuon ymmärtäminen auttaisi. Tuntui, että tämän Hesarin kirjoituksen taustalla oli se, että alkoholisti-siskon lähipiirikin on joutunut sairauduen piiriin, ja tarvitsisi kokonaisuudessaan apua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti