Iltalenkillä koirien kanssa. Loppulenkistä huomasin, että olin miettinyt aika monen sellaisen ihmisen kuulumisia, joille en ole uhrannut ajatustakaan aikoihin. Joidenkin kohdalla olisi pitänyt, hävettää.
Alkoholin nauttiminen tekee itsekkäämmäksi kuin ymmärsin tuolloin. Jos mietin oloa parin kuukauden taakse: yleensä väsynyt, kärsimätön (muka työntäyteinen ja kiireinen, oikeasti kiire säätämään juomisasioita) ja ärtynyt. Hyvä kun oman lähipiirin sai kommunikoitua kunnialla, eihän silloin ehdi soitella ja kysellä toisten kuulumisia. Minullahan oli niin raskasta!
Silloin tällöin mietin, kuinka paljon huijaan itseäni kun ajattelen, että pahin ryyppäyskausi oli lyhyt, eivät ne lapset vielä oikein mitään huomanneet. Tavallaan uskon, että pitkäaikaista vahinkoa ei ehtinyt tapahtua, koska tuntuvat käyttäytyvän edelleen "hyvin" (keskustelevat asioistaan sillä tavalla kuin nuoret keskustelevat, eivät välttele, soittavat kun on asiaa, eivät näytä vahtivan). Harmittaa kuitenkin se, että on tullut syyllistyneeksi puutteelliseen läsnäoloon.
Huomenna tartun puhelimeen ja olen läsnä äidilleni.
Heippa! Kiitos plogistasi! Toivottavasti jaksat edelleen kirjoittaa sitä, sillä tuntuu hyvälle lukea ajatuksistasi. Itse olen samassa tilanteessa kuin sinä... tulen vain pikkasen jäljessä, sillä menossa on 12.päivä.
VastaaPoistaTsemppiä sinulle!
helena
Olet selvästi jo päässyt ensimmäisten vaikeuksien yli, hienoa! Muistelen, että minulla positiiviset olotilat alkoivat tulla selvemmin esiin sen paniikinomaisen ensimmäisen viikon-kahden jälkeen. Nyt tämä on tämmöistä ihmettelyä...
VastaaPoistaKirjoittelen kyllä, mutta itsekkäistä näkökulmista. Minulle tämä kirjoittaminen ja pohdinta on kai yhdenlaista terapiaa, ajatusten setvimistä. Toipumisohjeet tuntuvat korostavan sen merkitystä, ja kun en Aa:han tms oikein osaa mennä, niin sitten täällä verkossa...