Sain tänään keskityttyä tekstin tuottamiseen, ja sitä on nyt tehty kuusi tuntia lähes tauotta. Aika monta sivua tuli. Tuntuu helpottavalta, että sain kuitenkin tuon esteen yli kiivettyä. Pakkoko sitä on olla näin äärimmäisen deadline-ihminen? Nyt kun tämän vaiheen tekstit on viimeistelty, niin millähän piiskaisi tuon viimeistelykierroksen itselleen ajoissa tehdyksi...
Eilisillan murheen aiheet valitettavasti hämmentävät ja kiukuttavat oloa edelleen, kiukku on niin läpäisevää että tuntuu sormenpäissäkin. Jotenkin en nyt saa itseäni järkiini: oikeasti vain pitäisi pistää asiat oikeisiin mittasuhteisiin, noteerata rehellisesti oma panos asioihin, ja todeta että jos muut sähläävät, niin itsepähän sähläävät. Pakkoko minun niistä on hermostua. Aika tehotonta itsepsyykkausta.
Sataa. Lumi sulaa vikkelämmin, mikä on hyvä. Ulkona ei ole kiva kävellä, mikä on huono :-(
Jos jotain hyvää, niin puolisolta sentään tuli yllättäen ystävällisiä sanoja kun vuodatin hänelle murheeni. Siitä tuli hyvä olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti