| Tarinoista välittyy viesti, että raitistuminen on lahja, joka voi antaa poikkeuksellisen kyvyn ymmärtää elämää. ”Kaikkia haastattelemiani ihmisiä yhdisti se, että he ovat juomisen lopetettuaan pitäneet itsestään huolta. Heissä on voimaa ja rauhaa, he ovat hetkessä läsnä olevia ja dynaamisia ihmisiä. Tuntui, että raitistuminen oli vienyt nämä ihmiset tärkeimpien perusasioiden äärelle, ja he kokivat alkoholista luopuessaan saavansa elämisen lahjan”, kirjoittaja kuvaa. ”He olivat ymmärtäneet, mihin olivat olleet vähällä kuolla, mutta olivatkin selvinneet siitä. Ei sellainen kokemus voi olla muuttamatta ihmistä, ja on helppo ymmärtää, mistä raitistuneiden läsnäolon taito kumpuaa”, hän jatkaa. |
Jossain olen kiinnittänyt huomiota myös siihen, että raitistumisen jälkeistä aikaa olisi kutsuttu toiseksi elämäksi tai uudeksi mahdollisuudeksi.
Teksti kuulostaa kyllä houkuttelevalta, kauniilta, mutta pakko myöntää että vielä tässä vaiheessa se tuntuu myös vähän kaunistelulta. Noinko hienoihin sfääreihin sitä tässä pitäisi kohta yltää? Hetkessä läsnäolo on vielä ajoittaista, ja dynaamisuuskin hukassa.
Jälleen tulee tunne siitä, että tämä raittiin elämän opettelu on ihan sitä samaa mitä jotkut ikänsä raittiit käyvät keski-iässä pohtiessaan, minkälaisiksi haluavat tulla isona. Tavallaan se on hyvä: ei sitä taida itse olla yhtään sen epäonnistuneempi elämässään kuin kuka tahansa muu "tavallinen ihminen".
Jatkan keskittymistä olemaan läsnä vain itselleni - muu perhe pyörii kuka missäkin, vastassa kotona oli vain hyvin innokkaita nelijalkaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti