Lueskelin nyt illalla noita Järvenpään sosiaalisairaalan ohjeita / julkaisuja, siellä on useampi artikkeli retkahduksen estosta. Lukemisen jälkeenkin olen edelleen siinä käsityksessä, että juuri tämän viikon tapahtumat "petaavat" retkahdusta (jonka toki aion välttää) - sitä varmasti kielii sekin, että olen tänään jostain syystä useasti ajatellut, että on perjantai. Olennaista on nyt löytää joku järkevä toimintamalli stressitunteen vähentämiseksi.
Työtilanne ei tästä hetkeen muutu, eli siitä ei ole apua. Siitä ehkä on, että edes yritän ymmärtää miltä tieltä olen siirtymässä toiselle reitille. Jossain ohjeiden kohdassa puhuttiin myönteisestä puheesta itselle mielialan parantajana - täytyy yrittää. Kaivoin sen alkuraitistumisen mantrankin esiin: "älä tee pahaa itsellesi". En sitä ole pohtinut aikoihin (heh, joo, viiteen viikkoon :-), mutta se on edelleen hyvä positiivinen itsekannustus. Itsen vahingoittaminen vahingoittaa myös minulle tärkeimpiä ihmisiä.
Noissa ohjeissa kehotettiin pohtimaan myös sitä, mistä se paineistettu olo tulee. Itseanalyysini sanoo aika suoraan, että oikeastaan yhdestä tietystä keskeneräisestä työstä, jota en tunne sisällöllisesti hallitsevani, ja jossa pitää tehdä kauaskantoisia päätöksiä. Juuri nyt siihen päätöksentekoon ei ole saatavilla ulkoista apua, vaan on kyettävä itse. Onkohan kyse siis lopulta epäonnistumisen pelosta, ja sen takia tuo asia on roikkunut keskeneräisten listalla turhan pitkään. Pitääpä punnita, mitä tuo epäonnistuminen oikeastaan tarkoittaisi: mikä on lopullista, jos on mikään, eli tarkoittaisiko epäonnistuminen oikeastaan vain aikataulun venymistä. Huomenna tuo päätös on joka tapauksessa tehtävä.
Töistätulon jälkeen otin torkut - oli pakko ottaa joku rentoutumisaskel - touhotin ilta-asioita ja sen jälkeen uppouduin retkahdusriskeihin. Tavallaan siis estin itseäni tekemästä sitä työtä, jonka tekemällä stressi olisi hetkeksi vähentynyt. Toisaalta tämä lukeminen taisi olla välttämätöntä juuri nyt, ja on joskus hyvä pistää oma itse ja itsen hyvinvointi priorisoidusti tärkeimmäksi asiaksi.
Tiedostan senkin, että tämä työperäinen "retkahdusriski" kasvaa kun se yhdistetään tulevan viikonlopun juhla-aterioihin. Pidän ruoanlaitosta, ja "aina" on juotu joku erikoisempi hyvä pääsiäisviini lampaan kanssa. Varmuuden välttämiseksi pitää komentaa miestä ottamaan pieni viinipullo vain itselleen, ja miettiä mikä muu juhlava juoma sopisi lampaan kanssa - ellei sitten ihan vesi. Joka tapauksessa, keskityn hallitsemaan riskiä. Pääsiskö tuolla sloganilla jonnekin suureksi johtajaksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti