Katselin vuokra-dvd:ltä Skavabölen poikia. Katsomisen arvoinenhan se oli.
Alkoholi-teemakin oli mukana sen verran, että joutui pohtimaan siihen liittyviä ulottuvuuksia. Syitä ja seurauksia. Ja siinä ohessa tietenkin omaa napaa: sitä, että onneksi sentään edes nyt ymmärsin, että lapsia voi kasvattaa jatkuvastikin selvin päin ollen.
Ei se läsnäolo minulle mitenkään helppoa aina ole nytkään. Alkoholi tekosyynä osasin varastaa itselleni yksikseni oloa, vain itselle vastuussa olemista. Ei kovin aikuista, eikä lainkaan sitä mitä oikeasti itse olen halunnut olla: hyvä äiti. Tässä viime aikoina olen jo yrittänyt oppia ottamaan sen tilani muuten, vaikka kirjoittamalla, ja keskittymällä noina hetkinä olemaan. Ja vastaavasti sitten läsnäollessa keskittyä siihen. Tavallaan sitä, mitä olen nyt eri paikoista lukenut ja kirjoittanut: pitäisi keskittyä siihen mitä tekee, ja mieluiten vain siihen.
Vanhimman lapsen kanssa juttelin taannoin alkoholista ja päihteistä. Siinä ohessa kerroin, että olen oikeastaan kokonaan lopettanut, kun minua on alkanut ärsyttää alkoholin liian suuri rooli tässä yhteiskunnassa, ja myös siksi että haluan näyttää esimerkkiä heillekin, että elämä on ihan hyvää ilmankin alkoholia. "Lievää" kaunistelua siis, vielä ei ollut sen aika että alkoholismista puhuisin. Hän on nähnyt minut holtittomassa humalassa viimeisen parin vuoden aikana kerran, iloisemmassa hiprakassa ehkä pari kertaa. Hän on sen verran nuori, että ei varmaankaan osaa tunnistaa tissuttelun vaikutusta humalatilaksi. Uhriksi niin hän kuin muut läheiset ovat joutuneet käytökseni takia, läsnäolon puutteesta.
Onneksi minulla on ollut aina läheiset välit lapsiini, eikä tämä raitistumispäätöstä edeltänyt vaihekaan niitä näyttänyt ehtineen pilata. Niitä suhteita on nyt kuitenkin ruokittava, aina.
Elokiuvan lopussa oli tarpeeksi lempeyttä uskomaan, että tulevaisuus voi kuitenkin rakentua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti